Aivan poissa suunniltaan ja ik‰‰nkuin ukkonen olisi iskenyt h‰nen
viereens‰ Zadig umpim‰hk‰‰n jatkoi matkaansa. H‰n saapui Babyloniin
samana p‰iv‰n‰, jolloin ne, jotka olivat taistelleet kilparadalla, jo
olivat kokoontuneet palatsin suureen eteiseen selvitt‰m‰‰n ylimaagin
heille asettamia arvoituksia ja vastaamaan h‰nen kysymyksiins‰. Kaikki
ritarit, paitsi vihre‰-asuinen, olivat saapuneet.
Zadigin n‰ytt‰ytyess‰ kaupungin kaduilla alkoi kansa heti kokoontua
h‰nen ymp‰rilleen. Kaikkien silm‰t tahtoivat kyll‰stym‰tt‰ n‰hd‰
h‰nt‰, kaikkien suut h‰nt‰ siunata, kaikkien syd‰met toivoa h‰nt‰
hallitsijaksi. Kateellinen n‰ki h‰nen kulkevan ohi ja k‰‰ntyi
kauhistuneena poisp‰in. Kansa kantoi h‰net kokouspaikkaan saakka.
Kuningatar, jolle h‰nen tulonsa ilmoitettiin, joutui ankaran pelon ja
hartaan toivon ristiriitaan. Levottomuus kalvoi h‰nen mielt‰ns‰. H‰n ei
voinut ymm‰rt‰‰, miksi Zadig oli aseeton ja miksi Itobad kantoi
valkoista sotisopaa. Sekava sorina nousi Zadigin ilmestyess‰; oltiin
h‰mm‰styneit‰ ja ihastuneita, kun n‰htiin h‰net j‰lleen. Mutta p‰‰sy
kokoukseen oli myˆnnetty vain niille ritareille, jotka olivat
taistelleet.
"Olen taistellut kuten muutkin", sanoi Zadig, "mutta toinen kantaa
t‰‰ll‰ minun varuksiani. Ja odottaessani kunniaa saada todistaa sen,
pyyd‰n lupaa p‰‰st‰ selvitt‰m‰‰n arvoituksia."
Asiasta ‰‰nestettiin, ja h‰nen rehellisyytens‰ maine oli viel‰kin niin
juurtunut kaikkien mieleen, ettei luvan antaminen aiheuttanut mit‰‰n
ep‰rˆinti‰.
Ylimaagi esitti nyt seuraavan kysymyksen: "Mik‰ on maailman kaikista
asioista pisin ja lyhyin, nopein ja hitain, helpoin jakaa ja samalla
ulottuvaisin, enimmin laiminlyˆty ja enimmin kaivattu, jota ilman ei
mit‰‰n voi tapahtua, joka nielee kaiken pienen ja el‰vˆitt‰‰ kaiken
suuren?"
Itobadin vuoro oli ensinn‰ puhua. H‰n vastasi, ettei h‰nenlaisensa mies
ymm‰rt‰nyt arvoituksia ja ett‰ h‰nelle oli kylliksi, kun oli voittanut
vankoin peitsenpistoin. Muutamat sanoivat arvoituksen merkitsev‰n
onnea, toiset valoa. Zadig yksin sanoi sen merkitsev‰n aikaa.
"Mik‰‰n ei ole pitempi", lis‰si h‰n, "sill‰ aika on ikuisuuden
mitta; mik‰‰n ei ole lyhyempi, sill‰ sit‰ puuttuu meilt‰ kaikissa
aikomuksissamme. Mik‰‰n ei ole pitk‰llisempi odottavalle; mik‰‰n ei ole
nopeampi nauttijalle. Se ulottuu ‰‰rettˆmiin saakka suuressa; se
jakautuu ‰‰rettˆmiin saakka pieness‰. Kaikki ihmiset laiminlyˆv‰t sen;
kaikki surevat sen kadottamista. Mit‰‰n ei tapahdu ilman sit‰. Se
painaa unhotukseen kaiken sen mik‰ on arvotonta j‰lkimaailmalle, ja se
tekee suuret asiat kuolemattomiksi."
Kokous hyv‰ksyi Zadigin selityksen.
Toinen kysymys kuului: "Mik‰ on se asia, joka saadaan, siit‰
kiitt‰m‰tt‰; josta nautitaan, tiet‰m‰tt‰ kuinka; joka annetaan
toisille, tiet‰m‰tt‰ miten se tapahtuu; ja joka kadotetaan, sit‰
huomaamatta?"
Jokainen sanoi mit‰ osasi; ainoastaan Zadig arvasi, ett‰ se oli el‰m‰.
Yht‰ helposti h‰n selvitti kaikki muutkin arvoitukset. Itobad tosin
v‰itti joka kerta, ettei mik‰‰n ollut helpompaa ja ett‰ h‰n olisi
suoriutunut niist‰ aivan yht‰ hyvin, jos olisi viitsinyt vaivata
itse‰‰n. Esitettiin kysymyksi‰, jotka koskivat oikeutta, korkeinta
hyv‰‰, hallitsemisen taitoa, ja Zadigin vastaukset katsottiin kaikista
perusteellisimmiksi.
"On suuri vahinko", sanottiin, "ett‰ niin etev‰ henki sijaitsee niin
huonossa ritarissa."
"Korkea-arvoiset herrat", sanoi Zadig, "minulla oli kunnia voittaa myˆs
kilpataistelussa; juuri minulle kuuluu valkoinen sotisopa. Herra Itobad
vei sen minulta nukkuessani. H‰n n‰ht‰v‰sti luuli, ett‰ se sopii
h‰nelle paremmin kuin vihre‰. Olen valmis todistamaan nyt h‰nelle
teid‰n n‰hden t‰ss‰ puvussa ja t‰ll‰ miekalla koko tuota kaunista
valkoista asua vastaan, jonka h‰n on minulta ryˆst‰nyt, ett‰ juuri
minulla on ollut kunnia voittaa uljas Otam-prinssi."
Itobad hyv‰ksyi taisteluhaasteen mit‰ suurimmalla itseluottamuksella.
Ollen kyp‰rˆity, haarniskoitu ja suojustettu h‰n ei v‰h‰‰k‰‰n ep‰illyt
helposti suoriutuvansa tuosta yˆmyssyyn ja yˆnuttuun puetusta
vastustajasta. Zadig veti miekkansa tervehtien sill‰ kuningatarta, joka
katseli h‰nt‰ ilon ja pelon vallassa. Itobad veti myˆs omansa
tervehtim‰tt‰ ket‰‰n; h‰n l‰hestyi Zadigia kuin mies, jolla ei ole
mit‰‰n pel‰tt‰v‰‰; h‰n oli valmis halkaisemaan h‰nelt‰ p‰‰n. Zadig
v‰isti iskun tavaten oman miekkansa tyvell‰ vastustajan miekan k‰rkeen
siten ett‰ Itobadin miekka katkesi. Nyt Zadig tarttui kiinni
vihollisensa ruhoon, kaatoi h‰net maahan ja asetti miekkansa k‰rjen
h‰nen kurkullensa sanoen:
"Luovuta varuksesi tai tapan sinut!"
Itobad, j‰lleen ‰llistyksiss‰‰n siit‰, ett‰ kova onni kolhi h‰nen
kaltaistansa miest‰, ei vastustellut, ja niinp‰ Zadig rauhallisesti
riisui h‰nelt‰ komean kyp‰r‰n, loistavan haarniskan, kauniit
k‰sivarsisuojukset ja v‰lkkyv‰t s‰‰rivarukset, pukeutui itse niihin ja
kiiruhti t‰ss‰ asussa polvistumaan Astarten jalkoihin.
Kador todisti helposti, ett‰ asu kuului Zadigille. H‰net tunnustettiin
yksimielisesti kuninkaaksi, varsinkin Astarten puolelta, joka nyt, niin
monien vastoink‰ymisten j‰lkeen, sai nauttia riemua, n‰hd‰ kuinka h‰nen
rakastettunsa koko maailman silmiss‰ oli arvokas olemaan h‰nen
puolisonsa.
Itobad vet‰ytyi taloonsa, antaen puhutella itse‰‰n "armolliseksi
herraksi."
Zadig tuli kuninkaaksi ja oli onnellinen. H‰nen mieless‰‰n v‰ikkyiv‰t
edelleen enkeli Jesradin sanat. Viel‰p‰ h‰n muisteli hiekkajyv‰st‰kin,
joka muuttui timantiksi. H‰n ja kuningatar kunnioittivat kaitselmusta.
Zadig salli kauniin ja oikullisen Missufin juosta tiehens‰.
Rosvop‰‰llikkˆ Arbogadin h‰n kutsutti luoksensa ja antoi h‰nelle
kunniakkaan toimen sotajoukossa, luvaten korottaa h‰net aivan
ensimm‰isille arvosijoille, jos h‰n k‰ytt‰ytyisi kunnon sotilaan
tavoin, mutta hirt‰tt‰‰ h‰net, jos h‰n j‰lleen ryhtyisi rosvon
ammattiin.
Setok kutsuttiin kauniin Almonansa kanssa Arabiasta Babylonin kaupan
johtajaksi. Kador sai osakseen virka-arvoja ja rakkautta palvelustensa
mukaan. H‰n oli kuninkaan yst‰v‰, ja Zadig olikin silloin ainoa
hallitsija maailmassa, jolla oli yst‰v‰. Pikku mykk‰‰ ei myˆsk‰‰n
unohdettu; kalastaja sai kauniin talon; Orkan tuomittiin maksamaan
h‰nelle suuri rahasumma ja antamaan h‰nen vaimonsa takaisin. Mutta
kalastaja oli viisastunut ja otti vain rahat.
Kaunis Semira oli aivan lohduton sen vuoksi, ett‰ oli luullut Zadigin
tulevan silm‰puoleksi, ja Azora suri lakkaamatta sit‰, ett‰ oli
tahtonut leikata h‰nelt‰ nen‰n. Zadig lievensi h‰nen tuskiansa
lahjoilla. -- Kateellinen kuoli raivosta ja h‰pe‰st‰.
Valtakunta nautti rauhaa, kunniaa ja ylt‰kyll‰isyytt‰. Se oli maailman
ihaninta aikaa. Oikeus ja rakkaus hallitsivat kaikkialla. Kaikki
ylistiv‰t Zadigia, ja Zadig ylisti taivasta.