Tuskin oli h‰n p‰‰ssyt egyptil‰iseen kauppalaan, kun h‰n huomasi
joutuneensa v‰kijoukon keskeen. Kaikki kirkuivat:
"Kas tuossa on se, joka on ryˆst‰nyt kauniin Missufin ja murhannut
Kletofiin!"
"Hyv‰t ihmiset!" sanoi Zadig. "Jumala varjelkoon minua koskaan
ryˆst‰m‰st‰ teid‰n kaunista Missufianne! H‰n on kovin oikullinen, ja
mit‰ Kletofiin tulee, niin en suinkaan ole h‰nt‰ surmannut, vaan
ainoastaan puolustanut itse‰ni h‰nt‰ vastaan. H‰n tahtoi tappaa minut,
kun pyysin h‰nelt‰ nˆyr‰sti armoa kauniille Missufille, jota h‰n
julmasti kuritti. Olen muukalainen ja olen tullut Egyptiin etsim‰‰n
turvapaikkaa. Eih‰n ole mitenk‰‰n todenn‰kˆist‰, ett‰ min‰, saapuessani
pyyt‰m‰‰n teid‰n suojelustanne, tekisin sen ryˆst‰m‰ll‰ naisen ja
tappamalla miehen."
Egyptil‰iset olivat siihen aikaan oikeamielisi‰ ja inhimillisi‰. Kansa
vei Zadigin kaupungintaloon. T‰‰ll‰ sidottiin ensiksi h‰nen haavansa ja
sitten kuulusteltiin h‰nt‰ ja h‰nen palvelijaansa, erikseen kumpaakin,
jotta p‰‰st‰isiin totuuden perille. Huomattiinkin pian, ettei Zadig
ollut mik‰‰n murhamies; mutta sittenkin h‰n oli syyp‰‰ ihmisveren
vuodattamiseen, ja niinp‰ laki tuomitsi h‰net orjuuteen. H‰nen molemmat
kamelinsa myytiin kauppalan hyv‰ksi; kaikki kulta, mit‰ h‰nell‰ oli
mukanaan, jaettiin asukkaille; h‰net itsens‰ samoinkuin h‰nen
matkatoverinsakin asetettiin julkisesti myyt‰v‰ksi.
Er‰s arabialainen kauppias, nimelt‰ Setok, osti molemmat. Mutta koska
palvelija oli tottuneempi raskaaseen tyˆhˆn, maksettiin h‰nest‰ paljon
enemm‰n kuin is‰nn‰st‰, ottamatta ollenkaan huomioon n‰iden miesten
oikeaa arvoa. Niinp‰ Zadig orjana joutui entist‰ palvelijaansa
alemmaksi. Heid‰t sidottiin yhteen ketjulla, joka kiinnitettiin heid‰n
jalkoihinsa, ja t‰ss‰ tilassa he saivat seurata arabialaista kauppiasta
h‰nen taloonsa. Tiell‰ Zadig lohdutteli palvelijaansa ja kehoitti h‰nt‰
k‰rsiv‰llisyyteen. Tapansa mukaan h‰n samalla lausui mietteit‰ns‰
ihmisel‰m‰st‰.
"Min‰ n‰en", lausui h‰n, "ett‰ minun onneton kohtaloni vet‰‰ sinutkin
mukaansa. T‰h‰n saakka on kaikki k‰‰ntynyt minulle perin omituiseen
suuntaan. Minut tuomittiin sakkoihin siit‰ ett‰ olin n‰hnyt koiran
juoksevan ohitseni. Aarnikotkan takia minut tahdottiin seiv‰st‰‰. Olin
jo menossa kuolemaan siit‰ ett‰ olin sepitt‰nyt s‰keit‰ kuninkaan
ylistykseksi. V‰h‰ll‰ piti etten tullut kuristetuksi siit‰ ett‰
kuningattarella oli keltaisia nauhoja. Ja nyt olen sinun kanssasi
tuomittu orjuuteen siit‰ ett‰ er‰s hirviˆ kuritti lemmitty‰ns‰. Mutta
ei h‰t‰‰, ‰lk‰‰mme kadottako rohkeuttamme; kenties t‰m‰ kaikki pian
p‰‰ttyy. Arabialaisilla kauppiailla t‰ytyy nyt kerta kaikkiaan olla
orjia, ja miksi en min‰ voisi olla orjana yht‰ hyvin kuin joku
toinenkin, koska olen ihminen kuten muutkin? T‰m‰ kauppias ei voine
olla armoton. H‰nenh‰n t‰ytyy kohdella hyvin orjiaan, jos tahtoo saada
heist‰ hyˆty‰."
Niin h‰n puhui, mutta syd‰mens‰ syvyydess‰ h‰n ajatteli vain Babylonin
kuningattaren kohtaloa.
Setok, kauppias, l‰hti kahta p‰iv‰‰ myˆhemmin orjineen ja kameleineen
matkalle Arabian er‰maahan. H‰nen heimonsa asui Horebin aavikon
rajoilla. Tie sinne oli pitk‰ ja vaivalloinen. Matkalla Setok pani
paljon enemm‰n arvoa palvelijaan kuin Zadigiin, koska edellinen osasi
paljon paremmin kuormittaa kameleja. Niinp‰ h‰n saikin Setokilta
osakseen kaikenlaisia pieni‰ suosionosoituksia.
Yksi kameleista kuoli kahden p‰iv‰matkan p‰‰ss‰ Horebista; h‰nen
kuormansa jaettiin palvelijain selk‰‰n. Myˆs Zadig sai osansa. Setokia
alkoi naurattaa, kun h‰n n‰ki kaikkien palvelijainsa kulkevan selk‰
kˆykyss‰. Zadig rohkeni ryhty‰ h‰nelle selvitt‰m‰‰n syyt‰ siihen ja
opetti h‰nelle tasapainon lait. Kauppias h‰mm‰styi ja alkoi
katsella h‰nt‰ vallan toisilla silmill‰. Huomattuaan saattaneensa
kauppiaan mielenkiinnon hereille Zadig teki sen kaksinkertaiseksi,
selvitt‰m‰ll‰ h‰nelle paljon asioita, jotka l‰heisesti koskivat h‰nen
kaupank‰ynti‰ns‰. H‰n kertoi h‰nelle samankokoisten metallien ja
tavarain ominaispainosta, useain hyˆdyllisten el‰inten ominaisuuksista
ja keinoista, joilla hyˆdyttˆmist‰kin voitiin saada hyˆty‰. Ja niinp‰
huomasikin Setok h‰net sangen viisaaksi ja antoi h‰nelle etusijan h‰nen
toverinsa rinnalla, jota h‰n ensin oli pit‰nyt niin suuressa arvossa.
H‰n kohteli Zadigia hyvin, eik‰ h‰nell‰ ollut syyt‰ sit‰ katua.
Saavuttuaan heimonsa keskuuteen Setok aluksi vaati takaisin viitt‰sataa
unssia hopeaa er‰‰lt‰ heprealaiselta, jolle h‰n oli ne kahden
todistajan l‰sn‰ollessa lainannut. Molemmat todistajat olivat kuitenkin
sill‰ v‰lin kuolleet, ja hebrealainen, jota ei nyt voitu todistaa
lainanottajaksi, omisti itselleen kauppiaan hopean, kiitt‰en Jumalaa
siit‰, ett‰ t‰m‰ oli suonut h‰nelle keinon pett‰‰ arabialaista. Setok
uskoi huolensa Zadigille, josta oli jo tullut h‰nen neuvonantajansa.
"Miss‰ annoitte tuolle uskottomalle ne viisisataa unssia?" kysyi Zadig.
"Er‰‰ll‰ isolla kivell‰, l‰hell‰ Horebin vuorta", vastasi Setok.
"Millainen on miehekseen velallisenne?" kysyi Zadig.
"Suuri lurjus", virkkoi Setok.
"Min‰ tarkoitin kysy‰, onko h‰n vilkas vai veltto, ‰lyk‰s vai
varomaton."
"Kaikista kehnoista maksajista, joita tunnen, h‰n on vilkkain", vastasi
Setok.
"No hyv‰", virkkoi Zadig. "Sallikaa minun ajaa asianne oikeudessa."
Todellakin h‰n haastoi heprealaisen oikeuteen ja puhui tuomarille n‰in:
"Oikeuden valtaistuimen p‰‰nalus! Min‰ vaadin herrani nimess‰ t‰lt‰
miehelt‰ takaisin viitt‰sataa unssia hopeaa, joita h‰n ei tahdo
maksaa."
"Onko teill‰ todistajia?" kysyi tuomari.
"Ei. Ne ovat kuolleet. Mutta j‰ljell‰ on viel‰ leve‰ kivi, jonka p‰‰ll‰
rahat lainattiin. Ja jos teid‰n korkeutenne suvaitsee k‰ske‰ menn‰
etsim‰‰n kive‰, niin toivon sen todistavan hyv‰ksemme. Me, heprealainen
ja min‰, j‰‰mme t‰nne odottamaan kiven saapumista. Min‰ l‰het‰n
hakemaan sen herrani Setokin kustannuksella."
"Hyvin kernaasti", vastasi tuomari ja ryhtyi suorittamaan muita
teht‰vi‰‰n.
Kun istunto oli lopussa, kysyi tuomari Zadigilta:
"No, eikˆ kivenne olekaan viel‰ saapunut?"
Silloin heprealainen nauraen virkkoi:
"Teid‰n jaloutenne voi odottaa t‰ss‰ huomiseen saakka, eik‰ kivi
sittenk‰‰n saavu. Se on n‰et enemm‰n kuin kuuden tiemitan p‰‰ss‰
t‰‰lt‰, ja tarvittaisiin ainakin viisitoista miest‰ sit‰ paikaltaan
liikuttamaan."
"Kas niin!" huudahti Zadig. "Sanoinhan jo ‰sken, ett‰ kivi tulisi
todistamaan meid‰n hyv‰ksemme. Koska t‰m‰ mies tiet‰‰, miss‰ kivi on,
niin h‰n siten myˆnt‰‰ saaneensa rahat juuri mainitulla kivell‰."
Heprealainen joutui h‰milleen ja h‰‰tyi pian kaikki tunnustamaan.
Tuomari m‰‰r‰si h‰net sidottavaksi kiveen ja j‰tett‰v‰ksi siihen
ruuatta ja juomatta, kunnes h‰n maksaisi nuo viisisataa unssia, jotka
tietysti kohta h‰nelt‰ saatiinkin.
Mutta ymp‰ri Arabian levisi pian maine Zadig-orjasta ja kivest‰.