Se aika oli l‰hell‰, jolloin vietettiin suuri, joka viides vuosi
uusiutuva juhla. Babylonissa vallitsevan tavan mukaan silloin viiden
vuoden per‰st‰ juhlallisesti julistettiin sen kansalaisen nimi, joka
oli suorittanut jalomielisimm‰n teon. Ylimykset ja maagit olivat
asiassa tuomareina. Ylisatraappi, joka huolehti kaupungista, esitti
kauneimmat teot, jotka olivat tapahtuneet h‰nen hallintonsa
aikana. Sitten ‰‰nestettiin ja kuningas julisti tuomion. T‰h‰n
juhlatilaisuuteen virtasi ihmisi‰ maan kaukaisimmistakin osista.
Voittaja sai hallitsijan k‰dest‰ kultaisen, jalokivin koristellun
maljan, mink‰ ohella kuningas lausui:
"Ottaos vastaan t‰m‰ jalomielisyyden palkinto, ja antakoot jumalat
minulle paljon sinun kaltaisiasi alamaisia!"
Kun t‰m‰ muistettava p‰iv‰ oli tullut, esiintyi kuningas
valtaistuimellaan, ymp‰rill‰‰n ylimykset, maagit ja kaikkien niiden
kansain edustajat, jotka olivat saapuneet n‰ihin kisoihin, miss‰
palkintoa ei saavutettu hevosten nopeudella eik‰ ruumiin voimalla, vaan
hyveell‰. Ylisatraappi kuulutti korkealla ‰‰nell‰ ne teot, jotka
tekijˆilleen voivat tuottaa tuon verrattoman palkinnon. H‰n ei
ollenkaan maininnut Zadigin sielun suuruutta, kun t‰m‰ oli palauttanut
kadehtijalleen koko h‰nen omaisuutensa; se ei kai ollut sellainen teko,
joka olisi ollut kyllin ansiokas kilpailemaan palkinnosta.
H‰n mainitsi ensiksi er‰‰n tuomarin, joka jonkun hairahduksen johdosta,
mihin h‰n itse ei ollut syyp‰‰, oli er‰‰lle kansalaiselle tuottanut
oikeudenk‰ynniss‰ suuren tappion ja sent‰hden antanut t‰lle koko
omaisuutensa k‰rsityn vahingon korvaukseksi.
Sitten h‰n esitti er‰‰n nuoren miehen, joka oli ollut kiihke‰sti
rakastunut er‰‰seen tyttˆˆn, mink‰ h‰n aikoi ottaa vaimokseen, mutta
oli sitten luovuttanut tytˆn er‰‰lle yst‰v‰lleen, joka oli
kuolemaisillaan rakkaudesta samaan tyttˆˆn, viel‰p‰ oli varustanut
t‰m‰n myˆt‰j‰isill‰kin.
Vihdoin h‰n toi esille er‰‰n sotamiehen, joka Hyrkanian sodassa oli
antanut viel‰kin suuremman n‰ytteen jalomielisyydest‰‰n. Vihollisen
sotilaat tahtoivat ryˆst‰‰ h‰nen lemmittyns‰, ja h‰n puolusti t‰t‰
heilt‰. Silloin tultiin sanomaan h‰nelle, ett‰ toiset hyrkanialaiset
olivat siin‰ l‰hell‰ ryˆst‰m‰isill‰‰n h‰nen ‰itins‰. Itkien h‰n j‰tti
rakastettunsa ja riensi pelastamaan ‰itins‰. Sen tehty‰‰n h‰n palasi
lemmittyns‰ luo ja tapasi t‰m‰n kuolemaisillansa. H‰n tahtoi tappaa
itsens‰, mutta ‰iti muistutti h‰nelle, ett‰ h‰n oli ‰itins‰ ainoa tuki,
ja niinp‰ h‰nell‰ oli uljuutta j‰‰d‰ eloon.
Tuomarit kallistuivat sotamiehen puolelle. Silloin puuttui kuningas
puheeseen ja lausui:
"H‰nen tekonsa ja samoin noiden toistenkin ovat kauniit, mutta ne eiv‰t
ihmetyt‰ minua. Zadig sen sijaan teki eilen tyˆn, joka on ihmetytt‰nyt
minua. Min‰ olin muutamia p‰ivi‰ sitten erottanut ministerini ja
suosikkini Korebin. Min‰ syytin h‰nt‰ ankarasti, ja kaikki hovimieheni
vakuuttivat minun sittenkin olleen liian lempe‰. Kukin heist‰ pani
parastansa panetellakseen Korebia. Kysyin silloin Zadigilta, mit‰ h‰n
ajatteli asiasta, ja h‰n rohkeni puolustaa syytetty‰. Min‰ vakuutan
lˆyt‰neeni historiakirjoistamme esimerkkej‰ siit‰, ett‰ joku on
omaisuudellaan korvannut erehdyksens‰, toinen luovuttanut lemmittyns‰,
kolmas asettanut ‰itins‰ lemmittyns‰ edelle, mutta en ole koskaan
lukenut sellaista, ett‰ hovimies olisi ryhtynyt puhumaan ep‰suosioon
joutuneen ministerin puolesta, jota uhkaa hallitsijan viha. Annan
kaksikymment‰tuhatta kultarahaa jokaiselle niist‰, joiden
jalomielisist‰ teoista t‰ss‰ on kerrottu, mutta maljan min‰ annan
Zadigille."
"Herra", sanoi t‰m‰, "Teid‰n Majesteettinne yksin ansaitsee maljan! Te
yksin olette tehnyt kuulumattoman tyˆn, koska ette ole, niin kuningas
kuin olettekin, vihastunut orjaanne, joka vastusti Teid‰n kiihkoanne."
Kaikki ihmetteliv‰t kuningasta ja Zadigia. Tuomari, joka oli antanut
omaisuutensa, rakastaja, joka oli naittanut lemmittyns‰ yst‰v‰lleen, ja
sotamies, joka oli ennemmin pelastanut ‰itins‰ kuin morsiamensa, saivat
hallitsijalta palkintonsa ja n‰kiv‰t nimens‰ pantavan jalomielisten
luetteloon; mutta Zadig sai maljan. Kuningas saavutti hyv‰n ruhtinaan
maineen, jota h‰n ei kuitenkaan jaksanut kauan s‰ilytt‰‰. Tuon p‰iv‰n
kunniaksi pantiin toimeen suurempia juhlia kuin laki oikeastaan
sallikaan, ja sen muisto on viel‰kin s‰ilynyt Aasiassa.
"Nytp‰ vihdoinkin olen onnellinen!" arveli Zadig, -- mutta h‰n pettyi
siin‰.