Birgitta tulee pilaristosta puettuna yksinkertaiseen, köyhään pukuun,
ilman pyhiinvaeltajan viittaa. Myös Kaarin ja Petrus tulevat vasemmalta
Birgitan ensimmäisen repliikin aikana, jääden oven lähettyville.
BIRGITTA. Poikani Kaarle, olen laulanut ylistyslauluja aamusta alkaen,
sillä ilon kaste pisaroi minun sielustani. Et ole enää tuhlaajapoika,
et kyynelten poika. Sinun osaksesi on tullut suuri armo.
JOHANNA (taistelunhaluisena; ivallisena). Niin, pyhä rouva, olemme
kuulleet, että taivaallinen kuningatar on synnyttänyt hänet uudestaan.
Mutta... se tiedä, vain Neapelin kuningatarta varten.
BIRGITTA (Johannalle). Sinä yönä, jolloin viettelit hänet syntiin ja
petit antamasi lupauksen, näin sinut manalassa...
JOHANNA (keskeyttäen). Lupasin _ajatella_ matkaa Pyhälle maalle,
en muuta. Se oli hetken oikku, tunnelma, joka muistutti nuoruuteni
kaunista tapausta. Nyt minulla on nuoruus täällä, poikasi rinnalla.
BIRGITTA (jatkaen omaa näkemystään). Näin sinä yönä kulonpolttaman
lakeuden, ja sen taivaana oli kitkerä sauhu. Siellä istuivat onnettomat
naiset vuotavin silmin ja sukivat toivottomin käsin harvenneita
hiuksiaan. Sinä seisoit heidän keskellään. Sinun silmäsi olivat
painuneet syvälle päähän kuin satavuotiaan akan, ja sinun kädessäsi
oli elonaikasi tiimalasi. Mutta siinä oli vain hivenen verran tuhkaa
ja poroa. "Nämä ovat niitä, joita kauhistuu Puhtauden Herra!" — Niin
minulle näyssä sanottiin.
JOHANNA. Viisaasti nähty ja kuultu. Mutta kysy pojaltasi, onko hän
samaa mieltä.
BIRGITTA (riemulla). Näin viime yönä alastomana hänen sydämensä, ja se
oli puhtaaksi pesty.
KAARLE (jännittyneenä). Äiti, koska lähtee laivamme satamasta?
BIRGITTA (iloisesti). Purjeita nostetaan. Kotimaan tuulet kiirehtivät
meitä.
JOHANNA (nähdessään Kaarlen synkkenevän; vain hänelle). Muista... jos
pojan heikkoudesta tai muusta syystä taivut äitisi tahtoon, on sekin
minun silmissäni lemmenpetos.
BIRGITTA. Niinpä, poikani, me lähdemme tästä Isebelin talosta. (Kääntyy
lähteäkseen.)
KAARLE (kuin parahtaen). Äiti! (Birgitan kääntyessä takaisin;
tukahtuneesti.) En voi seurata sinua...
BIRGITTA (lempeästi). Ymmärrän sinua, poikani. Et jaksa uskoa, että
syntisi on anteeksi annettu. Mutta minä sen tiedän, sillä viime yönä
sinulle annettu armo on pyyhkäissyt sen pois kuin tuuli silmästäsi
mitättömän raiskan... Älä siis epäile, poikani.
KAARLE. Olet nähnyt näkysi väärin. Usko minua! Älä vaadi minua
lähtemään.
BIRGITTA. Nähnyt väärin? Tuon on kuiskannut korvaasi ruma henki tai...
tuo nainen tuossa!
KAARLE (päättävästi). Ja kuitenkin... jään tänne.
BIRGITTA (kauhistuen; ankarasti). Niin oli sinunkin katumuksesi vain
hetken oikku, mitättömän sielun vapisemista kuoleman kynnyksellä. Ja
kun sairaus on tiessään, kiireesti, juoksemalla porton syliin!
JOHANNA (uhkaavasti). Kiitä jumalaasi, että olet poikasi äiti ja paavin
suosiossa...
BIRGITTA (yhä kauhistuneempana). Niinkö kauhistava on haureuden voima,
että suurin armo, mitä koskaan on langennut taivaasta maan päälle,
vuotaa tyhjiin, olemattomiin kuin pisara helvetin pätsiin?
KAARIN (hädässä). Ei, ei... niin ei voi olla... Kaarle!
KAARLE (hurjasti). Ei taivaan armot eikä kadotuksen vaivat saa minua
aiettani muuttamaan. (Hiljaisemmin.) Sillä minun haaveeni on kumpaakin
ihmeellisempi.
JOHANNA. Ja huomenna saa kuulla koko Italia, että Kaarle Ulfinpoika on
eronnut paavin suostumuksella entisestä aviostaan. — Se tietää häitä,
Birgitta-rouva.
BIRGITTA (Kaarlelle; äärimmäisen vakavasti). Ken rikkoo avion, tekee
kuolemansynnin. Mutta... ken tietensä hylkää korkeimman armon, hän
on... kuolleena syntynyt.
KAARIN (Kaarlelle; lähestyen). Kaarle, pelasta sielusi... (Viitaten
Johannaan.) Sano hänelle, ettet suostu tuohon avioon.
BIRGITTA (Kaarlen vaietessa; syvästi murheellisena). Kuolleena
syntyneet eivät ole saaneet puhumisen lahjaa... Niin, Kaarle, synnytin
sinut yhtä suurella kivulla kuin elävän lapsen, lämmitin sinua
povellani, ruokin rukouksen maidolla... ja tein tuoreeksi tiesi...
uupumattomalla itkulla. — Nyt jäät kaikkia näitä vaille. Sillä
kuolleena syntyneet saavat osakseen vain... käärinliinat.
KAARLE (suuressa ahdistuksessa). Älä jatka, äiti! Rukoile ennemmin
jumalalta itsellesi selkeyttä ja minulle... ihmettä, suurempaa ihmettä
kuin ovat näyt ja ilmestykset...
BIRGITTA (keskeyttäen). Sinä pilkkaaja! Minä rukoilen vain sinun
sieluttoman ruumiisi kuolemaa.
KAARLE (puoliksi itsekseen; masentuneena). He näkevät näkyjänsä, mutta
silmät ovat yökön silmät...
BIRGITTA. Se kuulkaa kaikki! (Johannalle.) Ja ennen muita sinä,
kadotuksen tytär. Laivamme purjeet riisutaan jälleen. Yötä ja päivää
olen rukoileva Jumalalta viimeisenä armona, että hän sallisi minun
ennemmin viedä poikani vainajana Pyhälle haudalle kuin jättää hänet
tänne sinun käsiesi tahrattavaksi.
KAARIN peittää kasvonsa käsillään ja poistuu vasemmalle toivottomana,
kuin jotain pakoon lähtien.
JOHANNA. Ja minä ennustan melkein samaa: Jos poikasi yrittääkin pestä
itsensä puhtaaksi rakkauteni "tahrasta", olen minä auttava jumalaasi
kuulemaan sinun rukouksesi.
BIRGITTA poistuu pilaristoon ja hänen jäljessään Petrus.
KAARLE (hetken vaitiolon jälkeen; käskevästi). Tahdon tänne
kutsuttavaksi molemmat Orsinit ja viettää juhlan heidän kunniakseen.
(Poistuu nopeasti vasemmalle.)
JOHANNA jää epätietoisena katsomaan hänen jälkeensä.
Väliverho.