Birgitta tulee.
BIRGITTA (jo pilaristosta, näkymättömissä; suuressa hädässä). Poikani! —
Poikani Kaarle!
KAARLE pysähtyy.
BIRGITTA (tulee pilaristosta oikealle; ankarasti). Kaarle!
KAARLE (palaten pari askelta; synkästi). Mitä tahdot, äiti?
BIRGITTA. Olen luullut sinua sokeaksi tuhlaajapojaksi. Nyt huomaan,
että aiot ryömiä kuin alaston käärme paheitten pesään.
JOHANNA (taempana; naurahtaen). Vanha laulu: äidit ovat mustasukkaisia
pojistaan...
BIRGITTA. Sinä Isebel, yllytätkö poikaani kapinoimaan äitiänsä vastaan?
KAARLE (päättävästi). Jo vuosia olen sinua vastaan sydämessäni
kapinoinut. Sinä ostat itsellesi pyhyydenmainetta... lastesi
elämänilolla. Ja me jäämme vaille elämää. Pienen sisareni Ingeborgin
puetit pitkään noviisinpukuun iässä, jolloin hänen olisi pitänyt juosta
kedolla kukasta kukkaan. Nuoren Cecilia-tyttäresi suljit mustaan
kaapuun, sen sijaan että olisit hänet koristanut morsiuskruunulla.
Mutta minä — nyt saat sen tietää — vapautin hänet luostarista
lähdettyäsi kotimaasta. Se oli ensimmäinen kapinallinen tekoni. Ja minä
aion niitä jatkaa, niin vaikeaa kuin onkin nousta äitiänsä vastaan.
BIRGITTA (rauhallisesti). Helvetin ruhtinas on kuin irtipäässyt
kahlekoira, ja samannäköisiä ovat hänen palvelijansa. He ulvovat ja
huutavat asioita, joista eivät mitään tiedä.
KAARLE. Tiedän ainakin sen, että olen mies ja itseni herra.
BIRGITTA. Sinäkö itsesi herra? Olet huonon naisen sylikoira. Ja
tolkuttomana horjut kuolemansynnin kynnyksellä... Vai etkö tiedä, että
kirkolla ei ole synninpäästöä kahden vaimon miehelle?
JOHANNA (lähestyen). Huomaan, että pyhimyksetkin saattavat erehtyä.
Etkö ole kuullut, ankara rouva, että paavit sairastavat jokapäiväistä
rahapulaa. Neljäkymmentätuhatta dukaattia maksaa Avignonissa erokirja
entisestä vaimosta. Ja isoisäni aarrearkussa on rahaa...
BIRGITTA. Minun huuliltani tarvitaan vain sana, ja Gregorius on
kavahtava tekemästä kauppaa haureudella.
KAARLE. En tahdo kuulla eroista ja avioista. Aion viettää yöllistä
juhlaa, aion toitottaa jahtitorvella hurjat koirani kokoon, aion
metsästää etelän puutarhoissa ja juoda saaliinajoni kunniaksi. Sitä
varten, äiti, huomiseen saakka... hyvästi.
BIRGITTA. Sinä seuraat minua oitis katumuksen kammioon. Saat valvoa
yön, saat syödä kadulta kerjättyä leivänpalaa, äitisi ja sisaresi
kerjäämää. Liian voimakkaita hartioitasi saat ruoskia, tai teen sen
omilla käsilläni, että muistaisit miltä maistuu kuritus.
KAARLE (yhä uhkaavammin). Viimeisen kerran: jätä minut rauhaan, äiti.
BIRGITTA. Minä seuraan sinua helvetin porteille saakka.
KAARLE (kokonaan hurjistuen). Tee se, Birgitta-muori! Mutta minä jatkan
matkaa porttien taakse, ovelta ovelle, portista porttiin, kunnes
aukenevat tulikivenkatkuiset luolat ja salit... Nyt alkaa matka! (Ottaa
Johannaa käsivarresta ja katoo hänen kanssaan vasemmalle taustalle.)
BIRGITTA astuu pari askelta kohti käytävää; samassa soluu verho kiinni
ja jossain kumahtaa kuin kiinni lyöty raskas ovi; palaa, lysähtää
läheiselle jakkaralle.