Maria kohautti hienoja olkapäitään ja loi katseensa kauvas: Toiset
soutajat ovat kelpo miehiä, toiset huonoja. Ja silmät voivat olla hyviä
ja pahoja! _Sinä_ olet kelpo soutaja ja sinulla on hyvät silmät! sanoi
hän ja hymyili.
Harmittaa, etten halkaissut sen miehen kalloa hyvällä sauvallani! sanoi
Adelsvärd ja kiskoi airoa kiivaasti. Se on kehno mies ja hävytön
veijari!...
Ja suuttumuksella koettaen peittää häpeän tuntoa Adelsvärd muisteli
erästä aamua, jolloin oli ollut rouva Leontinan oven ulkopuolella.
Maria katseli häntä hätääntyneenä:
Älä koske häneen! Hän voi tehdä vaikka mitä -- ja ne vetävät kaikki
yhtä köyttä. Ne ovat huonoa väkeä. Ja sinun käy pahasti! --
Adelsvärd katui, että oli lainkaan kajonnut tähän asiaan.
Nyt hän tahtoi näyttää Marialle Venetsian Campo santoa,
hautuumaa-saarta, joka on laguunissa puolitiessä Muranoa kohti.
Hän oli siihen itsekin hyvin mieltynyt -- piirtänyt sen ja sommitellut
siitä runoja. Tuossa se lepäsi kuuvalossa, aivan kuin kelluva
loistoarkku, ympärillä hieman punertavat muurit, joiden takana mustat
sypressit huojuivat yöviiman keinuttamina kuin messuten.
Maria kielsi soutamasta lähemmäs.
Pelkäätkö sinä vainajia? kysyi Adelsvärd.
En minä sitä, että kuolleet mitään tekisivät...! vastasi Maria
omituisella äänensävyllä.