NATHAN ja RISTIRITARI edellisten lisäksi.
SALADIN.
Rakkaat ystävät! --
Sinulle, Nathan, ennen muuta täytyy
mun ilmoittaa, ett' oitis kun vain tahdot,
takaisin rahas saat sa...!
NATHAN.
Sulttaani!
SALADIN.
Sä myös nyt käytä mua...
NATHAN.
Sulttaani!
SALADIN.
Tääll' on jo matkue. Niin rikas jälleen
ma oon kuin pitkään, pitkään aikaan en. --
Tulehan, sano, mitä tarvitset,
jotakin suurta yrittääkses! Tekään,
näes tekään, kauppamiehet, koskaan ette
käteistä rahaa liian paljon saa!
NATHAN.
Ja miksi ensin näistä turhista?
Näen tuolla kyynelsilmän, kuivata
sen haluaisin paljon ennemmin.
(Menee Rechan luo.)
Oot itkenyt -- mik' on sun? Tyttäreni
kai vielä oot?
RECHA.
Oi isä!
NATHAN.
Toisiamme
me ymmärrämme -- ja se riittääkin!
Sä tyynnä pysy, iloisna! Jos muutoin
sydämes viel' on omas! jos vain sitä
ei uhkaa mikään menetys! Viel' on
isäsi omanas!
RECHA.
Ei kukaan muu!
RISTIRITARI.
Ei kukaan muu? -- No niin, mä petyin siis!
Menettävänsä mit' ei pelkää, sitä
ei koskaan omaksensa uskonut,
ei toivonutkaan. -- Hyvä, oikein hyvä! --
Tää muuttaa, Nathan, muuttaa kaiken! Tänne,
Saladin, kutsuminas saavuimme,
Vaan väärään opastin ma sinut; enää
äl' itseäsi vaivaa!
SALADIN.
Nuori mies,
kuink' oot taas kiivas! Kaiken pitäiskö
sua totella? sun mieles arvata?
RISTIRITARI.
No, kuulethan sa, nääthän, sulttaani!
SALADIN.
Niin kyllä! -- Paha vain, ett' asiastas
et ollut varmempi.
RISTIRITARI.
Nyt oonpa varma!
SALADIN.
Hyvästä työstä noin ken kopeilee,
sen tekee tyhjäksi. Min pelastit sa,
ei silti omaas ole se. Tai muutoin
ois ryöväri, min ahneus tuleen ajaa,
sun veroisesi sankari!
(Menee Rechaa kohti, tuodakseen hänet ristiritarin luo.)
Laps armas,
tulehan, tule! Häneen älä suutu!
Jos toisenlainen ois hän, kylmempi,
vähemmän ylväs ois hän: surmaan ois
hän sinut jättänyt. Sun laskettava
on toinen puoli toisen ansioksi. --
Tulehan, saata hänet häpeisiinsä!
Tee, mik' ois hänen tehtävänsä: hälle
sa rakkautesi tunnusta! sa tarjoo
hänelle itses. Sua jos halveksii,
jos unhoittaa hän koskaan, kuinka paljon
enemmän teit sä tässä hänen vuokseen
kuin hän sun vuokses ... Mitä onkaan hän
sun vuokses tehnyt? Savustuttanut
vähäisen itseään? Sep' onkin jotain! --
Tuoss' Assadistani, mun veljestäin,
ei ole mitään! Hänt' on muoto vain,
ei sydän. Tule, armas...
SITTAH.
Mene, lapsi!
Kiitollisuuttas aivan vähän vasta
se osoittaa, jos ollenkaan.
NATHAN.
Seis, Sittah,
seis, Saladin!
SALADIN.
Sä myös?
NATHAN.
Tääll' eräällä
on vielä sanottavaa...
SALADIN.
Kenpä kieltäis!
Epäilemättä isänsijaisella
on sananvalta. Ensimäisnä vielä,
jos tahdot. -- Kuten kuulet, asian
ma tunnen pohjaa myöten.
NATHAN.
Etpä sentään!
Mä itsestäin en puhu, -- toisesta,
kokonaan toisesta, jot' ennakolta,
Saladin, sentään kuulemaan sua pyydän.
SALADIN.
Ken on hän?
NATHAN.
Rechan veli?
SALADIN.
Rechan veli?
NATHAN.
Niin!
RECHA.
Minun veljeni? Mull' onko veli?
RISTIRITARI (havahtuu säpsähtäen hajamielisestä, synkästä
äänettömyydestään).
Miss' on, miss' on se veli? Vieläkö
ei täällä? Täällä hänet pitihän
mun kohdata.
NATHAN.
Vain malttia!
RISTIRITARI (kovin katkerana).
Jo isän
hän keksi neidolle: myös veljeä
miks ei hän löytäis hälle!
SALADIN.
Tuopa puuttui!
Kristitty! Huulilt' Assadin ei ois
noin halpa epäluulo lähtenyt. --
No hyvä, jatka vain!
NATHAN.
Suo anteeks hälle!
Mä hälle mielelläni anteeks suon!
Ken tiesi, miten hänen sijassaan
ja iällään me ajattelisimme!
(Menee ystävällisesti ristiritarin luo.)
Se onhan luonnollista, ritari:
epäilys epäluottamukseen vaihtuu!
Kunp' oisitte mun kuulla suonut heti
nimenne _todellisen_...
RISTIRITARI.
Kuinka?
NATHAN.
Stauffi
te ette ole!
RISTIRITARI.
Kuka siis?
NATHAN.
Ei ole
nimenne Kurt von Stauffen.
RISTIRITARI.
Mikä siis?
NATHAN.
On Leu von Filneck.
RISTIRITARI.
Kuinka?
NATHAN.
Hämmästytte?
RISTIRITARI.
Ja syystä? Ken sen sanoo?
NATHAN.
Minä, joka
viel' enemmän voin teille kertoa.
En sentään moiti teitä valheestanne.
RISTIRITARI.
Vai ette?
NATHAN.
Saattaa olla niinkin, että
myös tuohon nimeen teill' on oikeus.
RISTIRITARI.
Niin luulisin! -- (Nuo sanat Jumala
toi hänen huulilleen!)
NATHAN.
Sill' äitinne,
hän oli Stauffeja. Ja veljensä,
enonne, joka teidät kasvatti,
kun vanhempanne tänne palasivat
pois Saksast' ilmanalan kolkon vuoksi
ja teidät hälle jättivät -- hän oli
nimeltään Kurt von Stauffen; pojakseen
hän lienee teidät ottanut. -- Siit' onko
jo kauvan, kun te tänne hänen kanssaan
tulitte myös? Ja elääkö hän vielä?
RISTIRITARI.
Mä mitä sanoisin? -- Niin, Nathan, niin
on asia! Hän itse kuollut on.
Ma tulin viime lisäjoukossa
ritarikunnan. -- Mutta -- mutta -- mitä
tää kaikki koskee Rechan veljeä?
NATHAN.
Isänne...
RISTIRITARI.
Tunsitteko hänet myös?
Myös hänet?
NATHAN.
Ystäväni oli hän.
RISTIRITARI.
Ol' ystävänne? Nathan, onko totta --?
NATHAN.
Nimeltään Wolf von Filneck. Mut ei ollut
hän saksalainen...
RISTIRITARI.
Senkin tiedätte?
NATHAN.
Vain nainut Saksast' oli, äitiänne
vähäksi aikaa Saksaan seurannut.
RISTIRITARI.
Ei enempää, mä pyydän! -- Entäs veli, --
tuo Rechan veli?
NATHAN.
Te -- se ootte!
RISTIRITARI.
Minä?
Minäkö veljensä?
RECHA.
Hän veljeni?
SITTAH.
He sisarukset!
SALADIN.
Sisarukset?
RECHA (ristiritariin päin).
Veli!
RISTIRITARI (perääntyen).
Mä veljensä!
RECHA
(seisahtuu, kääntyy Nathanin puoleen).
Ei suinkaan! Sydämensä
ei mitään tiedä siitä. Pettureita
me oomme. --
SALADIN (ristiritarille).
Pettureita? Niinkö luulet?
Jos niin sa arvelet, niin itse oot
sa petturi! Kaikk' onhan valheellista
sinussa: kasvot, ääni sekä käynti!
Ei mitään omaa luontoas! Ja moista
et sisart' omaksuis! -- Pois! --
RISTIRITARI (nöyrästi lähestyen häntä).
Sulttaani,
sä myöskään älä väärin tulkitse
mun hämmästystäni! Et tällaisella
lie hetkell' Assadias koskaan nähnyt,
siks älä käsitä sä väärin häntä
ja mua! (Rientää Nathanin luo.)
Täysin käsin, Nathan, multa
te otatte ja samoin annatte!
Ei, enemmänhän, paljon enemmän
te mulle annatte kuin otatte!
(Lankee Rechan kaulaan.)
Ah, sisareni, sisareni!
NATHAN.
Blanda
von Filneck!
RISTIRITARI.
Blanda, Blanda? -- Eikö Recha?
Ei enää Rechanne? -- Ah, hylkäätte
siis hänet! Kristillisen nimen hälle
taas annatte! Mun vuoksein hylkäätte!
Miks _hälle_ kostatte sen, Nathan, Nathan?
NATHAN.
Ah, mitä? -- Lapseni, te lapseni!
Sill' eikö tyttäreni veli myös
mun ole lapseni -- jos vain hän tahtoo?
(Heidän syleillessään toisiaan astuu Saladin levottomana
ja hämmästyneenä sisarensa luo.)
SALADIN.
Sä mitä sanot, sisko?
SITTAH.
Liikutettu
ma oon...
SALADIN.
Ja minä -- vielä isompaa
mä pelkään liikutusta osallemme!
Vain valmistaudu siihen miten taidat!
SITTAH.
Mitenkä?
SALADIN.
Nathan, sana, sananen!
(Nathan astuu hänen luokseen, ja Sittah siskosten luo, ilmaisemaan
heille osanottoaan. Nathan ja Saladin puhuvat hiljemmin.)
Kuulehan, Nathan, etkö sanonut
sä äsken?
NATHAN.
Mitä?
SALADIN.
Ettei Saksast' ollut
isänsä, -- syntyjään ei saksalainen.
Mik' oli siis hän? Mistä?
NATHAN.
Sit' ei koskaan
ees mulle tunnustanut. Hänen suustaan
en siitä mitään kuullut.
SALADIN.
Frankkikaan
ei ollut hän? Ei mistään länsimailta?
NATHAN.
Ei ollut, ei! -- sen tunnusti hän kyllä.
Mieluimmin Persian hän kieltä puhui...
SALADIN.
Ah, Persian? -- Mit' enää pyydänkään?
Hän on se! -- oli!
NATHAN.
Kuka?
SALADIN.
Veljeni!
Niin, aivan varmaan! Rakas Assadini!
Niin, varmasti!
NATHAN.
Kosk' arvelet sit' itse,
niin vakuutus täst' ota kirjasta!
(Ojentaa hänelle messukirjan.)
SALADIN (kiihkeästi avaten sen).
Ah, käsialansa ma tunnen jälleen!
NATHAN.
Viel' ei he mistään tiedä! Viel' on yksin
sun vallassas, min verran saa he tietää!
SALADIN (kirjaa selailtuaan).
Kuink', enkö omaksuisi lapsia
ma veljeni -- mun omiain ne eikö?
Sun haltuusi mä jättäisinkö ne?
(jälleen ääneen)
Heit' on he, Sittah, heitä! Kumpikin
he ovat ... ovat veljes lapsia!
(Rientää syleilemään heitä.)
SITTAH (seuraten häntä).
Mä mitä kuulen! -- Miten muuten, muuten
vois ollakaan!
SALADIN (ristiritarille).
Nyt, äksy, saat kuin saatkin
mua rakastaa!
(Rechalle) -- Nyt oonpa kuitenkin.
miks tarjouduin ma, -- suostuit taikka et!
SITTAH.
Mä myös, mä myös!
SALADIN (jälleen ristiritarin luo).
Mun Assad-poikani!
Mun Assadini poika!
RISTIRITARI.
Olenko
sun heimoas! Siis sentään enemmän
kuin unta oli unet, joihin lasna
mua tuuditettiin! (Langeten hänen jalkoihinsa.)
SALADIN (nostaa hänet ylös).
Katsos veijaria!
Ties tästä jotain, ja mun murhaajakseen
ois sentään voinut saada! Varrohan!
(Jälleen äänettömiä, molemminpuolisia syleilyjä.
Esirippu laskee.)