Palmupuisto Nathanin talon edustalla,
RISTIRITARI käyskelee edestakaisin.
RISTIRITARI.
En taloon lähde, kerta kaikkiaan. --
Mies kyllä vielä näyttäytyy! Niin pian,
niin kernaast' ennen minut huomattiin!
Kai kokea saan vielä, että pyytää
hän päästä käynneistäni tiheistä
talonsa eessä? -- Hm! -- Mut oonpa totta
ma vihoissani. -- Näin mi saikaan minut
hänelle katkeraks? Hän sanoihan,
hän ettei multa vielä mitään epää.
Ja Saladin hänt' otti suostuttaakseen.
Siis minuun juurtunutko syvempään
lie kristitty kuin häneen juutalainen?
Ken itsens' oikein tuntee! Miks en sois
siis hälle pientä saalista, mit' on
hän kokenut noin eestä kristityn
pois häätää uutteraan? -- Niin pien' ei sentään
se luomus saaliiksi! -- Ja kenen luomus?
Ei toki orjan, joka järkäleen
kuljetti elon rantaan autioon
ja siihen jätti? Taiteilijan, luulis,
se on, jok' keksi hylky-järkäleessä
sen hahmon jumalaisen, jonka loi
hän ilmi! -- Rechan isäks oikeaksi
jää ikuisesti juutalainen, eikä
kristitty siittäjänsä! Itseksein
kun aattelen vain kristittynä Rechaa,
sit' ilman kaikkea, mit' antaa hälle
voi yksin juutalainen tuollainen:
niin, sydän, mikä sua häneen vetäis? --
Niin, tuskin mikään! Ei ees hymynsä,
jos ois vain sulosuun se väreilyä,
jos hymyn syy ei vastais armautta,
se jona nousee hänen huulilleen; --
ei, hymynsäkään ei! Sit' oonhan nähnyt
ma tuhlailtavan kauniimpana vielä
ilveilijöille, imartelijoille
ja pilkkaajille, irstaille! -- Mua silloin
se lumosiko myös, ja syttikö
minussa toiveen saada liihoitella
eloni päivät auringossa sen? --
En tiedä. Sentään kannan kaunaa hälle,
jok' yksin arvon korkeamman tuon
soi tytölle! Miks niin? -- Ehk' ansaitsin
ma Saladinin viime sanain pilkan!
Jo paha on, ett' uskoakin saattoi
Saladin sitä. Kuinka mitätön
mä hänest' olinkaan! -- Vuoks tytön kaikki? --
Kurt, Kurt, näin ei käy! Ota ohjat käsiis!
Ja jospa Dajan lavertamat seikat
käy vaikeiks todistaa? -- Kas, jopahan
mies astuu talostansa, keskusteluun
syventyneenä -- kenen kanss'? -- Ah, hänen!
Tuon minun munkkini? -- Ah, silloin tietää
hän kaiken, kavallettu varmaan on
jo patriarkalle! -- Ma virmapää,
mit' oonkaan aikaan saanut nyt! Kuin voikaan
pien' intohimon säen tuhota
näin paljon aivojamme! -- Pian päätä,
nyt mit' on tehtävä! -- Käyn syrjään, varron,
siks kunnes munkki ehkä jättää hänet.