DAJA ja NATHAN.
DAJA (kiireesti; hämillään).
Nathan!
Ajatelkaahan!
NATHAN.
Mitä?
DAJA.
Lapsipolon
niin säikäytti kutsu...
NATHAN.
Patriarkan?
DAJA.
Sulttaanin siskon, Sittah-prinsessan...
NATHAN.
Ei patriarkan siis?
DAJA.
Ei, Sittahin!
Kuink' ette kuule! Luokseen prinsessa
kutsutti lähetillä häntä.
NATHAN.
Ketä?
Rechaako? -- Sittah häntä kutsuttaako? --
No, jos on Sittah häntä kutsunut,
ei patriarkka...
DAJA.
Miksi juuri hän?
NATHAN.
Nykyään etkö hänest' ole mitään
sa kuullut? Tosiaankaan? Etkö mitään
sä ole hälle kuiskannut?
DAJA.
Mä? Hälle?
NATHAN.
Miss' ovat lähetit?
DAJA.
Tuoss' ulkona.
NATHAN.
Heit' itseni mun varovaisinta
ois puhutella. Tule! -- Kunp' ei tässä
vain patriarkan ole juonia. -- (Poistuu.)
DAJA.
Ja mä -- mä vielä aivan muuta pelkään. --
Saa nähdä! Ainut luuloiteltu tytär
noin rikkaan juutalaisen, eiköhän
myös muslemille kelpais? -- Hetkessä
hän ristiritarilt' on mennyt, -- mennyt,
toist' askelta mä ellen ottaa tohdi, --
sanoa tytöllekin, ken hän on! --
Ei huolta! Ensi hetkenä, min kahden
hän kanssain on, mä hälle sanon sen!
Ja hetki tulee se -- ken ties nyt juuri,
kun saatan häntä. Vaaratt' aivan kai
jo matkalla voin ensi vihjeen antaa.
Niin, niin! Nyt -- tai ei koskaan! Asiaan!
(Lähtee Nathanin jälkeen.)