RISTIRITARI.
Ma, vankis, sulttaani...
SALADIN.
Mun vankini?
Mä kelle hengen lahjoitin, myös enkö
vapautta hälle lahjoittais?
RISTIRITARI.
Mit' tehdä
sinulle soveltuu, mun kuulla sopii,
ei edellyttää. Mutta, sulttaani,
mun luonteeseeni, säätyyni ei sovi
kiitollisuuttain erikoista sulle
vakuuttaa vuoksi henkeni. Mut aina
sun palveluksees alttiina se on.
SALADIN.
Mua vastaan sitä älä käytä vain! --
Ma vihamiehelleni lisäksi
suon pari kättä kyllä mielelläni;
vaan vaivoin luovuttaisin hälle vielä
sydämen moisen. -- Missään pettynyt
en sinust' ole, nuori, kunnon mies!
Sielulta, ruumiilt' Assadini olet!
Kysyä melkein voisinpa: miss' ootkaan
sä piillyt kaiken aikaa? nukkunut
miss' olet luolassa? Mi taikamaa,
mi hengetär näin nuoruutesi kukkaa
on hoidellut? Sua muistuttaahan voisin,
mit' yhdessä me teimme missäkin.
Sua voisin nuhdella, ett' yhden seikan
oot multa peittänyt, ett' yhden oot
pitänyt salaisuuden: -- niinpä voisin,
jos itseäin en näkis, sinut vain. --
Mut olkoon! Tässä kauniiss' unelmassa
sen verran ain' on totta, että mulle
uus Assad vielä versoo syksyssäni.
Kai siihen tyydyt, ritari?
RISTIRITARI.
Mit' ikään
sult' osakseni tulee, toivona
se oli sielussani.
SALADIN.
Tutkikaamme
tuot' oitis! -- Jäisitkö mun luokseni?
mun seurakseni? -- Joko kristittynä
tai muslemina, yhdentekevää;
pukunas valkovaippa, huopahattu,
tai jamerlonkki sekä turbaani, --
kuink' itse mielit! Koskaan en ma vaadi,
puut kaikki että samaa kuorta kasvais.
RISTIRITARI.
Sa muutoin tuskinpa se sankar' oisit,
jok' oot, jok' ennemmin ois Jumalan
puutarhuri.
SALADIN.
No siis, -- jos pahempaa
et luule minusta, kai puoliks oomme
jo yhtä mieltä?
RISTIRITARI.
Kokonaankin jo.
SALADIN (ojentaa hänelle kätensä).
Sanasta --!
RISTIRITARI (kättä antaen).
-- miestä. Enemmän saat näin
kuin oisit ottaa voinut. Omas olen!
SALADIN.
Tää liikaa on jo osaks yhden päivän! --
Hän eikö tullut myös?
RISTIRITARI.
Ken?
SALADIN.
Nathan.
RISTIRITARI (kylmäkiskoisesti).
Ei.
Mä yksin saavuin.
SALADIN.
Mink' oot teon tehnyt!
Ja mikä sallimus, ett' osui juuri
sellaisen miehen hyväks teko tuo!
RISTIRITARI.
No niin!
SALADIN.
Noin kylmä miks? -- Ei, nuori mies,
kun Herra meillä jotain hyvää teettää,
niin kylmä ei saa olla! näyttää edes
niin kylmält' ei saa kainoudestakaan!
RISTIRITARI.
Ett' on jok' asialla maailmassa
niin monta puolta sentään! -- Joist' ei ees
voi käsittää, kuink' yhteen kuuluu ne!
SALADIN.
Vain parhaass' aina luopumatta pysy
ja kiitä Jumalaas! Hän tietäköön,
ne kuinka yhteen kuuluu. -- Vaan jos tahdot
noin olla sulkeutunut, nuori mies,
niin minunkin kai varovaiseksi
sun suhtees täytyy tulla. Minussakin,
ikävä kyllä, monta puolta on,
ja ain' ei näy ne oikein yhteen käyvän.
RISTIRITARI.
Se surettaa! Sill' epäluulo muutoin
mun vioistani vähimpiä on --
SALADIN.
Vaan sanohan, sä kelle nyrpeilet?
Et Nathanille toki? Sanohan!
Sull' epäluulo Nathaniinko ois?
Ens kertaa luottamustas näytä mulle!
RISTIRITARI.
Ei Nathania vastaan mitään mulla.
Vain itsellein oon suuttunut --
SALADIN.
Ja mistä?
RISTIRITARI.
Kun uneksinut oon -- ja valveilla! --
unohtaa juutalaisen voivan senkin,
ett' on hän juutalainen.
SALADIN.
Unelmas
se valveill' unelmoitu kerrohan!
RISTIRITARI.
Tytöstä Nathanin oot kuullut, herra.
Min hyvää hälle tein, tein -- koska tein.
En kiitost' alentunut niittämään,
kun sit' en kylvänytkään, enk' ees nähdä
sen koommin tyttöä mä halunnut.
Ol' isä matkoilla; hän palaa, kuulee,
hän etsii minut. Kiittää, toivoo, että
mua tyttärensä miellyttäisi; puhuu
toiveista, vastaisuudest' iloisesta.
No niin, mun lahjoo laverrus, mä menen,
nään, löydän todellakin neitosen ...
Ah, sulttaani, mun täytyy hävetä!
SALADIN.
Hävetä? -- Ett' on tytär juutalaisen
sua viehättänyt? -- eihän sitä suinkaan?
RISTIRITARI.
Sit', ettei vastustanut enempää
mun sydämeni tuota viehätystä,
sen mihin kietoi isä puheellaan! --
Ma houkka tuleen syöksyin uudelleen?
Nyt nähkääs kosin minä -- ja sain kiellon.
SALADIN.
Sait kiellon?
RISTIRITARI.
Viisas isä mua sentään
ei oikopäätä hylkää. Viisas isä
vain kuulustella ensin haluaa,
vain miettiä. Niin toki! Minä myös
niin enkö tehnyt? Enkö kuulustellut
mä ensin myös ja miettinyt, kun tyttö
tulessa parkui? Totta, jumaliste! --
Suurt' on niin viisas olla, varova!
SALADIN.
No no! Tok' anteeks anna vanhukselle!
Kuin kauan epäröidä voiskaan hän?
Ei juutalaiseksi sua kääntymään
hän ensin vaatine?
RISTIRITARI.
Ken ties!
SALADIN.
Ken tieskö?
Ken tuntee paremmin tään Nathanin --.
RISTIRITARI.
Ei taikausko, missä kasvaneet
me oomme, valtaa meihin menetä,
vaikk' opimme sen tuntemaan. -- Ei vapaat
kaikk' ole, jotka ivaa kahleitaan.
SALADIN.
Se sana sattui! -- Mutta Nathan sentään --
kai Nathan --
RISTIRITARI.
Pahin taikauskoist' on,
ett' oma kaikista on siedettävin.
SALADIN.
Olkoonpa niin! Vaan Nathan...
RISTIRITARI.
Että siihen
on aran ihmiskunnan turvattava,
se kunnes täyttä päivää totuuden
voi sietää; että yksin...
SALADIN.
Niin, mut Nathan!
On tuosta heikkoudesta Nathan vapaa.
RISTIRITARI.
Niin luulin minäkin...! Vaan josp' ois silti
tää ihmisihanne vain juutalainen
niin halpa, että haalii haltuunsa
hän kristittyjen lapsia ja niitä
kasvattaa juutalaisiks: entä sitten?
SALADIN.
Ken siten soimaa häntä?
RISTIRITARI.
Tyttö itse,
mua jolla houkutteli hän, jost' ois
kai toiveit' antanut hän palkakseni
teosta, jot' en muka turhaan tehnyt;
ei tyttö itse hänen omans' ole,
vaan löytölapsi, tytär kristityn.
SALADIN.
Jonk' epäs sulta siitä huolimatta?
RISTIRITARI (kiivaasti).
Epäsi, vaikka --! Hän on ilmi tullut.
Suvaitsevaisuus-lavertaja ilmi!
Kyll' osaan koiria ma usuttaa
repimään juutalaisen suden tuon,
min peittää viisausopin lampaannahka!
SALADIN (vakavana):
Pois kiihko, kristitty!
RISTIRITARI.
Pois kiihko? Miksi?
Kun muslemi ja juutalainen saa
vain muslemi ja juutalainen olla, --
luontonsa kristitynkö pitäis kieltää?
SALADIN (vielä vakavammin).
Pois kiihko, kristitty!
RISTIRITARI (tyyntyneenä).
Ma koko painon
tuon moittees tunnen -- minkä puserrat --
sa pariin sanaan, herra! Tietäisinpä,
kuink' Assad -- Assad menetellyt ois
mun sijassani!
SALADIN.
Tuskin kummemmin! --
Kai aivan yhtä kuohuvasti, luulen! --
Vaan ken jo opetti sun hänen laillaan
mua sanoin lahjomaan? Mut todella:
jos niin on laita, kuten kerroit mulle,
minäkin Nathania kummeksun. --
Hän ystäväni sentään on, ja riitaa
en ystäväini välille mä sallis.
Alistu neuvoihin! Käy varoen!
Äl' oitis hylkyväkes kiihkoille
hänt' anna alttiiksi! Siit' ole vaiti,
min pappis vaatisivat hänelle
mun kostamaan! Äl' ole kristitty
uhalla muslemien, juutalaisten!
RISTIRITARI.
Se pian myöhää oiskin! Patriarkan
siit' olkoon kiitos verenhimoisen,
jonk' aseeksi ma kammoin antautua!
SALADIN.
Kuink' ennen mua etsit patriarkkaa?
RISTIRITARI.
Mua intohimon kiihko sinne vei
ja epäröinnin pyörre! -- Anteeks suo! --
Et minuss' Assadistas enää, pelkään,
halunne mitään nähdä.
SALADIN.
Paitsi ehkä
tuon pelon juuri! Tietäväni luulen,
vioista mistä taimii hyveemme.
Avujas vaali alati, niin virheiks --
en lue virheitäs. -- Vaan mene, etsi
sa Nathania nyt, kuin sua hän äsken,
ja tänne hänet tuo. Mun täytyyhän
sopimaan saada teidät. -- Jos on tyttö
todella mielees, ole huoleti!
Sä hänet saat! Ja Nathan muistaa vielä,
ett' ilman sianlihaa kasvattaa
hän tohti kristittyä lasta! -- Mene!
(Ristiritari poistuu, ja Sittah nousee sohvalla.)