Luostarin käytäväristeyksessä:
MUNKKI sekä vähän sen jälkeen RISTIRITARI.
MUNKKI.
Niin, oikeassa onkin patriarkka! --
Viel' eipä onnistunut montakaan
mult' oikein ole töistä, joit' on mulle
hän määrännyt. -- Miks antaakin hän aina
vain sellaisia mulle? -- Viekas en
ma tahdo olla, houkutella en;
en pistää kaikkeen nenääni, en käsin
mukana kaikess' olla halua.
Sen vuoksko maailmasta erilleni
mä läksin, jotta toisten tähden siihen
taas oikein sekaantuisin?
RISTIRITARI (tullen nopeasti häntä kohti).
Kunnon veli!
Sain' oottehan. Jo kauvan etsinyt
oon teitä.
MUNKKI.
Mua, herra?
RISTIRITARI.
Ettekö
mua tunne enää?
MUNKKI.
Tunnen, tunnen toki!
Vain luulin, etten eläissäni enää
sais nähdä herraa, kuten rukoilin
taivasta laupeaa. -- Sen Luoja tietää,
kuin karvas tehtävä se mulle oli,
mit' esittää mun tuli herralle!
Hän tietää, toivoinko mua avokorvin
mä teidän kuulevan, hän tietää, kuinka
iloitsin, sisäisesti iloitsin,
niin oikopäätä, ilman arvelua
kun luotanne sen kaiken torjuitte,
mi ritarille sovi ei. -- Nyt sentään
tulitte -- jälkeenpäin se vaikuttihan!
RISTIRITARI.
Jo tiedätte miks tulin? Itsekään
ma tuskin tiedän sitä.
MUNKKI.
Ootte nyt
sit' aprikoinut, päätellyt, ett' aivan
ei patriarkka vääräss' olekaan;
ett' esityksestään vain kunniaa
ja kultaa voittaa; että vihollinen
on vihollinen, vaikk' ois enkelimme
hän seitsemästi ollut. Sen, sen ootte
sydämen pohjissa nyt pohtinut,
ja tarjoutumaan tulette. -- Ah, taivas!
RISTIRITARI.
Mies hurskas, rauhoittukaa, ystävä,
senvuoks en saavu, siitä patriarkkaa
en puhutella tahdo. Yhä vielä
siit' asiasta mitä ennenkin
ma aattelen. Enk' arvoa, min mulle
niin suora, hurskas kunnon mies soi kerran,
mä eläissäni mistään hinnasta
kadottavani mielis. -- Tulen vain
eräästä asiasta kysymään
mielt' esimiehenne.
MUNKKI.
Te -- hänen mieltään?
Ritari -- papin mieltä? (Katsoo arasti ympärilleen.)
RISTIRITARI.
Niinpä niin.
Asia onkin melko papillinen.
MUNKKI.
Vaan pappi mieltä ritarin ei koskaan
kysyne, kuinka ritarillinen
asia oiskin.
RISTIRITARI.
Etuoikeushan
häll' onkin hairahtua: mitä hältä
ei meikäläinen juuri kadehdi.
Josp' eestä itseni mun toimittava
vain oiskin, josp' ois itselleni vain
mun tili tehtävä -- en paljon piittais
ma patriarkastanne. -- Mut on jotain,
mit' ennemmin ma muiden tahdon mukaan
teen huonosti kuin omin päini hyvin. --
Lisäksi nään jo kyllä: puoluetta
on uskontokin; ja jos kuinkakin
on joku siitä vapaa mielestään,
niin tietämättään oman uskontonsa
hän puolta pitää vain. Ja koska niin
nyt kerran on, se mahtaa oikein olla.
MUNKKI.
Oon siitä vaiti mieluummin. En nähkääs
teit' oikein, herra, käsitä.
RISTIRITARI.
Ja sentään --!
(Itsekseen.) -- Niin, mitä asiaa mull' oikein lie?
Pyytääkö neuvoa vai mahtisanaa?
Selvääkö neuvoa vai saivarrusta? --
(Ääneen.) Mä kiitän vihjauksesta teitä, veli.
Mitäpä patriarkast'! Olkaa te
mun patriarkkani! Mä kristittyä
enemmän patriarkast' etsinhän
kuin patriarkkaa kristitystä. -- Niin
on asia.
MUNKKI.
Jo riittää, herra, riittää!
Mit' enempää --? Mua ette tunne oikein.
Ken paljon tietää, häll' on huolta paljon;
ja mullahan vain yksi huoli on! --
Oh, hyvä! Nähkääs, kaikeks onneksi
hän itse saapuu jo. Vain jääkäähän!
Jo teidät huomas hän.