Näyttämö: palmutori. RISTIRITARI käyskelee edestakaisin
palmujen alla. Eräs MUNKKI seuraa häntä syrjemmällä jonkun
matkan päässä, aivan kuin haluten puhutella häntä.
RITARI.
Tuo minust' ei vain seuraa kaipaa! -- Kas,
kuin käsiini hän tähtää! -- Hyvä veli, --
tai nimittää saan ehkä isäksikin?
MUNKKI.
Vain veli oon -- vain palveleva veli.
RITARI.
Niin, veli, kunp' ois jotain itselläni!
Vaan, taivas nähköön, tyhjä oon --
MUNKKI.
Mä silti
syvästi kiitän! Taivas palkitkoon
tuhansin verroin hyvän tahtonne.
Vain tahto onhan antajan, ei lahja.
Vuoks almun herran jälkeen lähetetty
en olekaan.
RITARI.
Vaan sentään lähetetty?
MUNKKI.
Niin, luostarista...
RITARI.
Jossa pyysin äsken
mä pyhiinvaeltajan-atriaa?
MUNKKI.
Jo katetut on pöydät: palatkaa
siis sinne kerallani, herra.
RITARI.
Miksi?
En aikoihin kyll' ole lihaa syönyt, --
vaan mitä siitä? Taatelit on kypsät.
MUNKKI.
Varokaa, herra, sitä hedelmää!
Ei sitä paljon siedä nauttia:
se pernan salpaa, veren synkentää.
RITARI.
Josp' oonkin mielelläni synkeä?
Vaan teit' ei jälkeeni lie lähetetty
vain varoituksen vuoks?
MUNKKI.
Oh ei! -- Mun on
vain suonenlyöntiänne tarkattava.
RITARI.
Ja itse ilmaisette sen?
MUNKKI.
Miks en?
RITARI (itsekseen).
Ovela veli! -- Teidänlaisianne
lie luostarissa paljonkin?
MUNKKI.
En tiedä.
Mun, rakas herra, täytyy totella.
RITARI.
Järkeilemättä teettekö sen myös?
MUNKKI.
Kuin totella voin muuten, rakas herra?
RITARI (itsekseen).
Ain' yksinkertaisuus on oikeassa! --
Kai tietää saan myös, ken se minuun tahtois
lähemmin tutustua? Itsestänne
en sitä usko.
MUNKKI.
Sopisko se mulle?
Mua hyödyttäiskö se?
RITARI.
Siis kelle sopii
uteliaisuus, ketä hyödyttää?
MUNKKI.
Kai patriarkkaa, luulen. -- Hän se minut
lähetti jälkeenne.
RITARI.
Vai patriarkka?
Punainen risti valkovaipassa
lie outo hälle?
MUNKKI.
Mulle ei!
RITARI.
No, veli:
mä ristiritari ja vanki oon. --
Kun lisään: vangiks' jäin Tebninissä,
jonk' aselevon viime hetkellä
me ottaa mielimme, päin Sidonia
sen jälkeen rynnätäksemme; -- kun lisään:
kahdestakymmenestä vangista
mä yksin Saladinilta sain armon, --
niin patriarkka tietää kylliksi.
Jo enemmän kuin kylliksi.
MUNKKI.
Vaan tuskin
enemmän kuin jo tietää. Tietää tahtois
hän myös, miks armahtanut Saladin
on herraa yksin.
RITARI.
Tiedänkö sit' itse?
Jo kaula paljaana ma polvistuin
ja varroin iskua, -- niin katseen tähtää
Saladin minuun, syöksee luo ja viittaa.
Pois putoo kahleeni, ma nousta saan;
ma tahdon kiittää: hän on kyynelissä;
hän lähtee, minä jään: vait kumpikin. --
Tään seikan patriarkka itselleen
saa syineen selvitellä.
MUNKKI.
Siitä päättää
hän, että suuriin töihin Jumala
on teitä varjellut.
RITARI.
Niin, suuriin töihin!
Juutalaistytön tulest' auttamaan;
uteliaita Siinaill' opastamaan,
ja muuhun sellaiseen.
MUNKKI.
Viel' ehditte! --
Eik' ole tuokaan vallan mitätöntä.
Ehk' itse patriarkalla jo on
täysarvoisia töitä herraa varten.
RITARI.
Vai niin? Vai luulee veli? -- Jotain onko
hän viittaillut jo teille?
MUNKKI.
Onpa kyllä!
Vain tutkia mun ensin täytyy herraa,
mies oikea hän onko.
RITARI.
Niinpä niin!
(Itsekseen.) Saa nähdä, miten tutkii tuo! -- No siis,
MUNKKI.
Tie lyhin lie, jos suoraan herralle
ma kerron patriarkan toivomuksen.
RITARI.
Jok' on?
MUNKKI.
Hän herran huostaan jättänyt
ois erään kirjeen.
RITARI.
Mun? En lähetti
ma ole! -- Tuoko tehtävä se oisi
suurarvoisempi kuin ne, joita ennen
ma suoritin?
MUNKKI.
On varmaan! Kirje tuo
-- niin sanoi patriarkka -- läheisesti
se koko kristikuntaa koskee. Kerran
saa taivaan Herralt' erikoisen kruunun
-- niin sanoo patriarkka -- hän, ken vie
sen kirjeen taitavasti määrän päähän.
Ja arvollisin -- sanoo patriarkka --
sen kruunun saajaksi on herra.
RITARI.
Minä?
MUNKKI.
Ei kukaan, nähkääs, -- sanoo patriarkka --
sen kruunun ansioon lie taitavampi
kuin herra on?
RITARI.
Kuin minä?
MUNKKI.
Vapaahan
tääll' ootte; kaikki paikat nähdä saatte;
kaupungin piirityksen, puolustuksen
te ymmärrätte -- sanoo patriarkka
paraiten arvioida osaatte
sen toisen sisämuurin, jonka äsken
Saladin rakennutti, selvimmin
sen -- sanoo patriarkka -- kuvaatte
Jumalan sotureille.
RITARI.
Hyvä veli,
selitä lähemmin jo kirje mulle!
MUNKKI.
Niin, sitä -- sit' en kyllä täysin tunne.
Vaan Fiilip-kuninkaalle kirje on. --
On patriarkall'... Ihmeekseni usein
käy, miten pyhimys, jonk' elää pitäis
vain taivaassa, voi samall' alentua
niin paljon asioita tietämään
tään maailman. Lie karvasta se hälle.
RITARI.
Siis -- patriarkalla --?
MUNKKI.
On tarkka tieto
ja vallan varma, milloin, mistä päin
ja miten, kuinka voimakkaana käy
Saladin ryntäämään, jos ilmi puhkee
taas sota.
RITARI.
Tuonko tietää hän?
MUNKKI.
Ja sen
hän Fiilip-kuninkaankin tiedoks soisi,
jott' arvioida hänkin suunnilleen
vois, onko vaara liian peloittava,
vai onko aselepo, minkä te,
ritarit, uljaasti jo rikoitte,
hinnalla millä tahans' uusittava.
RITARI.
Kas siinä patriarkka! -- Niinpä vain!
Tuo jalo herra mua ei pyydäkään
vain viestinviejäksi, vaan -- vakoojaksi. --
Sanokaa, hyvä veli, herrallenne:
mikäli selvän saitte minusta,
en ole sitä maata. -- Itseäni
mun viel' on katsottava vangiksi,
ja ristiritarien tehtävänä
on yksinomaan kaipaa käytellä,
ei vakoilla.
MUNKKI.
Kas sitä minäkin! --
Ja tuost' en herraa juuri moitikaan. --
Vaan jäljellä on paras. -- Patriarkka
on vielä urkkinut, min niminen
ja miss' on Libanonilla se linna,
min kätköiss' on ne summat suunnattomat,
joill' isä varovainen sulttaanin
väkensä; pestaa, sotavalmistelut
kustantaa kaikki. Silloin tällöin lähtee
Saladin siihen linnaan syrjäteitä,
vain nimeks seuruetta mukanaan. --
Kai ootte huomannut?
RITARI.
En koskaan!
MUNKKI.
Milloin
Saladin helpompi ois siepata
ja armonisku antaa hänelle?
Te säpsähdätte? -- Oh, jo tarjoutunut
hurskaita maroniittejä on pari
samaiseen uhkatekoon, kunhan vain
saa johtajakseen kunnon miehen.
RITARI.
Joksi
taas minut valinnut on patriarkka?
MUNKKI.
Hän luulee, että Ptolemaiksesta
paraiten kättään avuks ojentaa
kuningas Fiilip.
RITARI.
Mulle, veli, mulle?
Kuin ette äskettäin jo kuullut ois,
juur' äsken, mikä suhde Saladiniin
minua sitoo?
MUNKKI.
Kuulinhan.
RITARI.
Ja silti --?
MUNKKI.
Niin oikein -- tuumii patriarkka --, mutta
Jumala, ritaristo...
RITARI.
Niist' ei mitään!
Mua konnuuteen ei vaadi ne!
MUNKKI.
Ei toki?
Vaan Jumalast' ei konnuutt' ole aina,
mi ihmisistä -- tuumii patriarkka.
RITARI.
Saladin säästi henkeni: mä häntä
murhalla kiittäisinkö?
MUNKKI.
Hyi! -- vaan silti
Saladin yhä -- tuumii patriarkka --
on kristikunnan vihamies, jok' ei
saa oikeutta olla ystävänne.
RITARI.
Miks ystävä? Kun en ma konna hälle,
en kiittämätön ole?
MUNKKI.
Siksipä! --
Vaan kiitoksesta -- tuumii patriarkka --
eess' ihmisten ja Jumalan oon vapaa,
jos ei mua autettu vuoks itseni.
Ja koska kuuluu -- tuumii patriarkka --
ett' armahtanut teit' on Saladin
vain, koska olentonne, ilmeenne
hänelle jotain kertoi veljestään...
RITARI.
Ties senkin patriarkka siis? Ja sentään, --
Kunp' oisi varmaa se! Ah, Saladin!
Jos piirtosellakaan mun kuvaani
lie luonto lähentänyt veljes kuvaan --
miks ei myös sieluissamme samaa ois?
Ja jonkun patriarkan mieliksi
salata voisinko sen sielun leiman? --
Ei, niin ei valhettele luonto, niin ei
Jumala töissään riitele! -- Pois menkää!
Pois, veli! Sappeani säästäkää!
MUNKKI.
Niin, menen -- menen mieluummin kuin tulin.
Vain anteeks anon, herra. Meidän munkkein
päämiehiämme tulee totella.