I
"Luulen, että sinun pitää lähteä turnajaisiin kaikissa tapauksissa",
sanoi Ginevra. "He liittävät muuten poissaolosi siihen tapahtumaan,
että hän ratsasti pois."
"He olisivat oikeassa", vastasi Lancelot. "Arthur järjesti turnajaiset
pääasiallisesti pojan vuoksi. En voi nyt osoittaa mitään harrastusta
niihin."
"No niin", sanoi Ginevra, "menetin oman harrastukseni turnajaisiin
vuosia sitten enkä ole pahoillani, vaikka et otakaan näihin osaa...
Mutta, Lancelot, voisit ratsastaa eräälle asialleni, jos haluaisit."
"Kyllä minä haluan", vastasi Lancelot. "Mille asialle?"
"Tahdon, että lähdet tapaamaan ja ilahduttamaan Elainea vielä kerran.
Mustasukkaisuuteni on loppunut. Hän menetti miehensä ja on nyt
menettänyt poikansa. Olen jollakin tavalla vastuunalainen. Toivon, että
ratsastaisit sinne ja olisit ystävällinen."
"Voit turvallisesti kehoittaa minua", sanoi Lancelot, "koska tiedät,
etten tahdo sitä tehdä".
"Kyllä sinä lähdet, kun kerran minä tahdon."
"Ginevra, et sinäkään tahdo. Nautit vain epäitsekkään aatteen riemusta,
mutta sinä ja minä tiedämme, missä on raja."
"Tarkoitan sitä, mitä sanonkin — tahdon, että lähdet Elainen luo
ilahduttamaan häntä. Sinun ei tietysti tarvitse siinä liioitella. Mutta
olen vapautunut taipumuksestani mustasukkaisuuteen ja toivoakseni alan
olla kohtuullinen."
"Jos alat jälleen puhua tästä aiheesta", sanoi Lancelot, "sallin
sinun puhua, mutta älä kuvittelekaan, että voisin ottaa sen vakavalta
kannalta. Luulen todella, että olet tulemaisillasi hysteeriseksi.
Galahadin inho ja hänen katoamisensa taivaanrannan taakse tuntuvat
sinusta luonteen harjoittamisen mestarinäytteiltä, ja riemusi
innostuksessa haluat olla runsaskätinen. Jättäkäämme se siihen.
Jokainen Elainelle suomani lohdutus näyttäytyisi liian suureksi.
Olen niin taitamaton, etten voisi sanoa hänelle, kuinka pahoillani
olen, että hän on menettänyt minut, enkä selittää sitäkään, miksi
ylpeilet Galahadin karkoittamisesta. Etkä sinä halua, että menisin
liiallisuuksiin siinä. Todellakin, Ginevra, mitä ajattelisit
sellaisesta lohdutuksesta, joka loppuu rakkauden puutteessa?"
"Ei sekään huolestuttaisi minua nyt", vastasi Ginevra. "Olen saanut
osakseni kaikkea, mitä elämä on voinut tarjota. Olen saanut aikaan sen,
mitä tarkoitinkin."
"Kuulostaa siltä", sanoi Lancelot, "kuin olisit lopettanut välisi minun
kanssani. Jos olet, älä koetakaan määrätä seuraajaasi minun suosiooni."
"Et voi saada minua toivottomaksi tänään", sanoi Ginevra. "Ivailusi on
ihan turhaa. Niin, jos haluat tietää, luulen rakkautemme tulisimman
osan palaneen loppuun. Tästä alkaen on meillä vain ystävyytemme ja
muistomme, Lancelot. Kaiken hellyyteni, mitä minulla oli jälellä,
annoin pojalle."
"Mutta minun rakkauteni ei ole palanut loppuun", sanoi Lancelot, "ja
epäilen, onko sinunkaan. Nopein keino sen todistamiseksi olisi, että
lähtisin vierailemaan Elainen luo."
"Todista se sitten — olen pyytänyt sitä sinulta."
"En halua."
"Etkö luvannut?"
"Olin liian hätäinen."
Hän istui katsellen Ginevraa. Huolimatta moittivista sanoistaan
Lancelot tiesi, kuinka kaunis hän oli, ja vielä heidän riitojensa
ja kinasteluinsa jälkeenkin rakasti häntä. Galahadin lähdön jälkeen
Ginevra oli käynyt hurmaavammaksi. Hänen silmänsä olivat kuumeisen
suuret, ja ihonväri oli helakampi kuin hänen tyttönä ollessaan.
"Etkö voisi ratsastaa sinne ja sieltä takaisin yhdessä päivässä?"
"Voisin luullakseni."
"Se tyydyttäisi minut."
"Tyydyttäisikö se Elainea? Et todellakaan ole ajatellut hänen
parastaan, vaikka otaksut tämän tuottavan hänelle huvia. Ilmoitanko
hänelle olevani sinun lähettämäsi? Ellen lähde sinne omasta halustani,
ei sitä voi puolustaa millään, että häntä kohdellaan kylmästi tai että
hänen luotaan poistutaan heti. Hän ei usko sinun olevan pahoillasi
siitä, mitä on tapahtunut, vaan ajattelee sinun haluavan pöyhistellä
onnistumisellasi."
"En lähetä sinua sinne viemään viestiä", sanoi Ginevra, "vaan lähetän
sinut itsesi. Hän antaa kyllä arvon erolle. Tee, mitä haluat, lohduta
häntä parhaan taitosi mukaan, ja minä ymmärrän. Tiedän nyt hänen
puolustuksensa."
"Millainen se oli?" kysyi Lancelot.
"Hän halusi hartaasti itselleen poikaa."
"Lorua!" sanoi Lancelot. "Pelkkää lorua!"
"En ole varma, voiko mies arvostella sellaisia asioita", sanoi
kuningatar. "Sinusta tuntuisi todennäköisemmältä, jos sanoisin, ettei
hän voinut vastustaa viehätysvoimaasi. Mutta Galahadin omistaminen ja
hänen menettämisensä ovat opettaneet minulle paljon."
Lancelot ei kääntänyt silmiään hänestä. Hänen laihtuneet kasvonsa
vetäytyivät heikkoon hymyyn.
"Jos lähtisit tänään", sanoi Ginevra, "olisin hyvin kiitollinen".
Hymy häipyi ritarin kasvoilta, mutta hän ei sanonut mitään.
"Tahdotko tehdä niin, Lancelot?"
"En tahdo!"
"Etkö rakkaudesta minuunkaan?"
"Onko se mielestäsi rehellinen syy", sanoi Lancelot, "ilmoitettuasi
minulle rakkautesi palaneen loppuun?"
Ginevra tuli sinne, missä hän istui matalalla lavitsalla seinän
vieressä, ja puristi hänen suuren kätensä valkoisten sormiensa väliin.
Lancelot oli yhtä kylmä kuin seinäverhot heidän takanaan.
"En aio antaa houkutella itseäni siihen", sanoi hän.
Ginevra kohottautui häntä kohti, eikä hän voinut olla suutelematta
lemmittynsä huulia. Ginevra antoi väittelyn jäädä siihen pisteeseen
hetkiseksi.
"Kun poika palaa", sanoi Lancelot, "voi hän lähteä tervehtimään
äitiään. Hän on nyt valmis antamaan anteeksi Elainelle."
"Onko hänestä kuultu sanaakaan?"
"Ei", vastasi Lancelot. "Ei niin merkkiäkään."
"Hän ei palaa", sanoi Ginevra. "Pettyisin, jos hän tulisi. Hän hankkii
itselleen nimen maailmassa — kuuluisan nimen, mutta jossakin muualla."
"No niin, jos hän tekee erehdyksen palatessaan meidän luoksemme", sanoi
Lancelot, "ei sinunkaan sovi pyytää, että minä palaisin Elainen luo.
Viihdyn melko hyvin siellä, missä hän ei ole."
"Eikö sinulla todella ole hitustakaan hellyyttä häntä kohtaan?"
"Olemme väitelleet siitä jo tarpeeksi."
"Emme oikein", sanoi kuningatar. "Rakastatko minua vielä? Jos rakastat,
nouse hevosesi selkään ja ratsasta Elainen luo... Lähde heti!"
"Mutta, Ginevra —"
"Lähde joka tapauksessa", jatkoi kuningatar. "Ellet tee tätä minun
vuokseni, en voi teeskennellä olevani onnellinen kanssasi. Haluan
mieluummin, että lähdet jonnekin joksikin ajaksi, Lancelot."
"Et tarkoita, mitä sanot —"
"Tarkoitanpahan. Haluan, että menet tapaamaan Elainea. Ellet tottele,
loukkaat minua — ei ole lainkaan hauska havaita, että olet lakannut
minua rakastamasta. Oli kerran sellainenkin aika, jolloin olisit
suorittanut vaikeampiakin tehtäviä minun vuokseni. Mutta koska et
halua, en tahdo oikeastaan nähdä sinua läheisyydessäni — en ainakaan
ennenkuin Arthur palaa turnajaisista."
"Sinä olet etevä karkoittamaan ihmisiä", sanoi Lancelot. "Hyvä on, minä
lähden. Minua ei ole koskaan ennen karkotettu näin lempeästi, ja sinua
pitää palkita."
Hän äänessään ei ollut mitään epäkohteliasta, mutta hän lähti huoneesta
katsomatta Ginevraan. Ginevra oli odottanut hänen suuteloaan.
Anglides tapasi emäntänsä hieman ärtyisällä tuulella.
"Missä olet ollut, Anglides?"
"Viereisessä huoneessa, kuningatar, siltä varalta, että kutsuisitte
minua."
"Hyvin hienotunteista! Olet antanut minun odottaa. Missä uusi
koruompelus on?"
"Haen sen tänne, kuningatar."
Kun hän toi sen, oli Ginevra jo paremmalla tuulella.
"Kiitoksia", sanoi hän. "Tunsin itseni niin yksinäiseksi täällä, kun
minulla ei ollut mitään tekemistä."