Gaston. Marie.
(Gaston avaa Marieta vastapäätä olevan akkunan
siten ett'ei hän huomaa).
GASTON: Ei -- ei, en soita, ja jos joku, soittaa -- --,
(tukehtumaisillaan) ah, hyi, tämä kamala haju, joka on vähällä
tukahduttaa ihmisen -- hm! (astuen akkunasta sisään antaa hän
sateenvarjonsa pudota).
MARIE: Mitä!(huomaa miehensä ja pakenee oikealle oven luo): Ah!
GASTON: Marie!
MARIE, (piiloittaa sikarin selkänsä taa): Gaston.
GASTON: Jää tänne!
MARIE: Ei ole kaunista tulla sisälle noin äkkiarvaamatta.
GASTON: Tietysti ei, olisi pitänyt antaa tieto, että se kavaltaja olisi
ehtinyt pakoon.
MARIE: Kuka, mikä kavaltaja?
GASTON: Rakastajanne, jonka otatte vastaan poissaollessani.
MARIE: Minäkö?
GASTON: Missä hän on?
MARIE: Mutta kuka?
GASTON: Etkö huomaa, että tiedän kaikki.
MARIE: Minkä?
GASTON: Että sikarin haju täällä on myrkyttänyt kaiken ilman.
MARIE: Ah! en tullut sitä ajatelleeksi.
GASTON: Mutta minä ajattelen, minä -- -- (Marie perääntyy vasemmalle,
Gaston tarttuu hänen oikeaan kätkettyyn käteensä) no tule toki, ah
sapristi! poltin käteni!
MARIE: Älä koske minuun!
GASTON, (kohottaa Marien käden ja huomaa sikarin): Mikä tämä on!
MARIE: Armoa!
GASTON: Sikari!
MARIE: Jonka tänä aamuna salavihkaa kävin ostamassa. Se on intohimoni!
ainoa, paitsi rakkauttani sinuun. Sanoit siitä aina niin paljon pahaa,
toiset taas ylisyvät -- -- se antoi minulle halun koettaa --
koettelin kerran -- miellyin siihen -- ja näin on onnettomuus
kohdannut minua -- poltan sikarin joka päivä.
GASTON: Sinäkö poltit.
MARIE, (polvistuu): Armoa!
GASTON: Rakas vaimoni, minä pyydän anteeksi, minulla oli pahoja
epäilyksiä, olin mustasukkainen kuin tiikeri.
MARIE: Mustasukkainen!
GASTON: Minä luulin, että joku tupakanpolttaja -- joku rakastaja -- --.
MARIE: Mustasukkainen! ah, sinullakin on siis joku vika!
GASTON, (polvistuu Marien eteen): Armoa, anna se minulle anteeksi!