Gaston. Marie.
MARIE, (tuoden Gastonille sateenvarjon ja hatun); Kas tässä herraseni
ja hallitsijani hattunne, sateenvarjonne ja hansikkaanne.
GASTON, (synkällä äänellä): Miksi tuot nämä minulle?
MARIE: Kuinka! miksi! onhan aika lähteä toimistoosi, sinä, joka aina
olet niin säntillinen.
GASTON: Olet oikeassa, (itsekseen) hän lähettää minut pois!
MARIE: Luultavasti et tahdo kadottaa paikkaasi, -- ainoata
omaisuuttamme? No miksi et edes katso minuun, vieläkö sinä olet minulle
nyreä!
GASTON, (itsekseen): Ah mikä herttainen ääni -- -- -- miten hän sillä
osaakin hyväillä!
MARIE: No katso nyt minuun, äläkä enään muistele vanhoja asioita, minä
puolestani en ollenkaan ole suuttunut, -- -- no!
GASTON, (itsekseen): Ah -- hän koettaa minua hellyttää!
MARIE: No mene nyt -- joudu!
GASTON: Minä häiritsen häntä -- niin se on selvää -- minä häiritsen
häntä.
MARIE: Mitä sinä sanoit?
GASTON: Sanoin vaan -- -- että lähden -- -- onhan jo aika, jolloin
minua odotetaan, (itsekseen) Luultavasti lähenee aika, jolloin hän
odottaa rakastajaansa -- mutta enpäs menekään kauvaksi, sen saat nähdä.
MARIE, (joka on asettanut sateenvarjon akkunan luo ja harjannut hatun):
Tässä ensin hattusi -- -- odota -- -- järjestä vähän tukkaasi!
GASTON: Turhaan vaivaat itseäsi.
MARIE, (panee hänelle hatun päähän); Kas noin, nyt olet valmis.
GASTON: Valmis -- mikä -- mikä on valmis?
MARIE: Olet valmis lähtemään, mutta mikä sinun on? -- -- (Gaston
katselee häntä tarkasti) Tässä vielä hansikkaasi, -- ja äläkä tule
myöhään päivälliselle -- Ja kun tulet, niin soita kovasti, sillä kun
olen täällä sisällä, en aina kuule.
GASTON: Ja sinä tahdot jo ehkä edeltäkäsin tiedon?
MARIE: Tietysti! -- mutta mikä sinun on?
GASTON: Marie! (puristaa häntä kädestä) hyvästi! (poistuu kiirehtien).
MARIE: Näkemiin.