Gaston, Marie.
(Marie tulee näyttämölle Gastonin raivotessa kantaen
toisessa kädessä kermakannua toisessa kahvikannua).
MARIE: Jatkakaa vaan! älkää antako häiritä itseänne.
GASTON: Vaimoni!
MARIE: Näinkö sinä hoidat talouttasi, onhan tämä kaunista!
GASTON: No! onhan tässä saanut jo odottaa kohta tunnin ajan.
MARIE, (asettaa aamiaisen pöydälle): Oho miten sinä olet kärsimätön
tänään, onko sinulla niin kiire lähteä kaupungille.
GASTON: Tietysti se sinua miellyttäisi.
MARIE: Minuako? ilkiö! (katsoo kelloa).
GASTON: Mitä sinä katsot.
MARIE: En mitään -- -- en mitään, tässä on kahvisi.
GASTON: Kiitos -- ei minun ole nälkä.
MARIE: No, (katsoo häneen) mutta mikä sinun on? olethan aivan punanen.
GASTON: Punanenko -- sehän on onnellista.
MARIE: Onnellista!? silmät punasina ja tukka pystyssä.
GASTON, (tempasee häntä): Marie, Marie!
MARIE: Mikä sinun on?
GASTON: Sinä et ymmärrä minua!
MARIE: Mitä?
GASTON: Mitäkö?
MARIE, (vavisten): Niin?
GASTON, (muuttaen ääntään): Kaada minulle kahvini.
'MARIE, (purskahtaa nauramaan): Ahaha -- sinä vasta olet hullu!
GASTON, (nauraa myöskin): Ah! ah! -- -- (pysähtyy äkkiä) niinkö
sinusta? (istuu).