_Konny von Z._
J.K. Olen väsynyt nykyiseen matkaelämään ja ikävöin rauhaa uudessa...
Tahdotteko te auttaa minua tämän rauhan löytämään?"
Konny oli lukenut kirjeensä ja antoi sitä pitävän käden nyt velttona
vaipua alas. Hän näytti niin vaipuneen mietteisiinsä, että nuoren
aviovaimon mieli alkoi voimakkaasti liikehtiä.
— Mitä pidit sinä, — kysyi hän jyrkästi, — tässä _nyt_ niin omituisena?
Kun sinä kirjoitit vastauksesi, ei se ilmaissut, että sinä olit tehnyt
tuollaisen havainnon.
— Mutta, — vastasi Hermine, rohkeasti kohdaten tutkivan silmäyksen, —
mutta eihän siinä ollutkaan mitään, mikä olisi ristiriidassa tänään
lausumani arvostelun kanssa, mikä kyllä selviäisi, jos minulla tässä
olisi myöskin _se_ kirje...
— Kas tässä se on. Olen pitänyt sitä mukanani aina siitä asti, kun
sen sain, enkä häpeä sitä, että se jo on kulunut. Olen tutkinut
sen useampaan kuin yhteen kertaan ja tutkin luultavasti vielä
vastaisuudessakin. Miehelle, joka etsii aivan kokonaan muuta
kuin rakkauden huumausta liitosta, jonka toisen sielun kanssa
tekee eliniäkseen, hänelle on hänen pyyntöönsä tullut kirjallinen
vastaus erittäin tärkeä asiakirja. Hänen täytyy voida luottaa sen
totuudellisuuteen, ja minä luotan sinun...
Hermine sai Konnylta kirjeensä, mutta hän otti sen vastaan vavisten,
sillä hän tiesi, että hänen miehensä silmät olivat suunnattuina häneen,
ja hän tiesi samalla, että ehdottomasti tulisi punastumaan lukiessaan
kirjeen toista kohtaa ja että viisasta ei olisi koettaa kääntyä
poispäinkään.
— Hevosten käydessä näin hiljakseen ylös mäkeä, voisin hyvin kuulla,
jos lukisit sen ääneesi, — lausui aviomies.
— Miten vaan tahdot, mutta on niin hirvittävän kuuma.
— Jos käyt levottomaksi...
— Minäkö levottomaksi? — Enpä toki...
Hermine avasi kirjeen ja alotti:
"Hyvä parooni Konny!
Vanha tyhmä ennakkoluulo saattaa naimattomat naiset kuvittelemaan,
että heidän, vastatessaan tärkeimpään kysymykseen, mitä heille voidaan
tehdä, täytyy peitellä tunteitaan, koska sellaisissa tapauksissa
välttämättömäksi katsottu kainous sitä vaatii.
Pitäen varmana, että totuus teille on kallisarvoisempi, vastaan
kiertelemättä. Sydämeni on vapaa, mutta se on säilyttänyt kyllin
monta arvokasta muistoa teidän luonteestanne, teidän etevästä
älykkyydestänne ja jaloista pyrkimyksistänne ihmisrakkauden
palveluksessa, voidakseen vapaasti sanoa teille: 'Olen uskollisesti
säilyttänyt teidän kuvanne'.
— Hermine, sinähän punastut! — Näin sanoen Konny keskeytti lukemisen.
— Mutta hyvä ystävä, onhan aivan toista lukea ääneensä sellainen
tunnustus — vaimon, joka ei vielä ole ollut täyttä vuorokauttakaan
naimisissa — kuin kirjoittaa se.
— Mutta mitä punastumista on jalossa ystävyydessä! Eikä sinun kasvojesi
väri siinä kohden muuttunutkaan. Se muuttui sinun lukiessasi sanoja:
"Sydämeni on vapaa".
— Voi, Konny! Et saa näin ruveta tutkistelemaan minua. Olihan tunnettu
asia, että ensimäinen kihlaukseni oli tapahtunut vain äitini vuoksi. En
ollut koskaan rakastanut ketään, kun opimme tuntemaan toisemme. Ja sinä
tiedät itse, että pidätin sinua, sillä pelkäsin kiusausta. Sen jälkeen
on minulle tehty kaksi tarjousta, mutta näissä tapauksissa minulla ei
ollut niitä takeita, mitä sinulla oli minun syvän kunnioitukseni ja —
ystävyyteni muodossa.
— Tuota selitystä, rakkaani, — ensi kerran käytti Konny niin hellää
sanontatapaa, eikä se varmastikaan tulisi hänen huulillaan kulumaan,
— en oikein tarkalleen käsitä, mutta en tahdo kiusata sinua. Lue nyt
kirje loppuun.
— Mielelläni! Se on helppo jatkaa ja sisältää täyden sydämen pohjasta
seuraavaa:
"Pidän velvollisuutenani ilmoittaa teille kuulleeni puhuttavan, että
teillä on monia ja suuria vaatimuksia siihen naiseen nähden, jonka
valitsette, ja olen ankarasti kysynyt itseltäni, onko minussa kyllin
vakavuutta, lempeyttä ja ymmärrystä uskaltaakseni ottaa kantaakseni
nämä kalliit velvollisuudet miestä kohtaan, jolla on niin suuret
vaatimukset ja joka eräissä tapauksissa", — tässä Hermine pani painoa
sanoille — "vaatii _vähimmän_ siinä missä muut vaativat _enimmän_" —
Senjälkeen luki hän lopun hyvin nopeasti. — Uskallan kuitenkin ottaa
tämän vakavan, edesvastuullisen askeleen ja pyydän teidän uskomaan,
että niin teen hartaasti rukoillen Jumalaa, että voisin osoittautua
sen kunniata tuottavan luottamuksen arvoiseksi, mitä olette minulle
osoittanut.