»Panemmeko terveisiä niinkuin viime kerrallakin?» kysyi Horslunti.
»Ei panna nyt. Pannaan sitten, jos näemme, että insinööri tulee», sanoi
Jooseppi.
»Saapa kuulua, mitä nyt vastaavat?» arveli Horslunti.
»Kun eivät vaan olisi pettäneet!» epäili Jooseppi.
Mutta Horslunti vakuutti, että eivät petä, ne ovat rehellistä väkeä.
Jooseppi toimitti sähkösanoman menemään ja telefoneerasi siitä Sipillan
kylän Suksilallekin. Mutta vastausta ei kuulunut sinä päivänä.
Mutta seuraavana aamuna, kun Jooseppi juuri oli vuoteeltaan noussut,
ilmoitettiin, että outo herra oli ajanut pihaan ja tiedustellut isäntää.
Ilma oli kuivanut ja aurinko paistoi, tuuli tuntui kylmältä ja taivas
oli kylmän vaalea.
Jokohan vihdoin tuli pouta!
Insinööri seisoi pihalla ja sanoi tulleensa puimakonetta kuntoon
panemaan.
Tulinen kiire tuli Joosepille ja koko kylässä nousi hälinä.
Horsluntikin saapui paikalle.
Insinööri näkyi olevan taitava ja ymmärtäväinen mies.
Ei kauan katsellut konetta ennenkun sanoi:
»Ei tässä mitään vikaa ole!»
»Sepä kumma... Vaan se ei tahdo totella», sanoi Jooseppi.
»Kyllä tottelee», naurahti insinööri ja käski panna puita pesään.
Jooseppi tuli kovin hyvilleen, ja ihmetellä täytyi Horsluntinkin
insinöörin näppäryyttä.
Ja insinööri selitti nyt, että kone oli senvuoksi joutunut epäkuntoon,
että oli puitu liian märkiä lyhteitä. Ei saisi sateisilla ilmoilla
yrittääkään.
Niin selitti ja opasti.
Insinööri toi tullessansa myöskin komean ja kuivan ilman. Sillä nyt
vihdoin näytti sade todella taukoavan ja taivas viimeinkin seestyvän.
Puoleltapäivin lupasi panna koneen käymään.
Jooseppi oli taas hyvällä kiirillä ja unohti pian kaiken sen harmin,
jota näinä päivinä oli tuntenut.
Puoleltapäivin kokoontui työväki, kone pantiin käymään ja insinööri
matkusti pois.
Eri lailla teki kone nyt työtä ja hyvää jälkeä jätti.
Ja samana iltana jo saatiin kaikki Herralan lyhteet puiduksi.
Insinööri oli ollut viisas mies opastamaan ja vielä lisäksi, ikäänkuin
kaupantekijäisiksi, oli tuonut kauniin, syyskuivan ilman tullessaan.
Ja nyt saivat kaikki kuulla, että insinöörin käynti oli kaikki
Horsluntin ansiota.
»Terveiset panikin Horslunti sähkösanomaan niinkuin tuttavalle miehelle
ainakin», selitti Jooseppi.
Ja kaikki tuntui taas olevan hyvin päin. Ilma oli kaunis, kone hyvässä
kunnossa ja hyvää jälkeä teki.
Seuraavana päivänä siirrettiin Iso-Musta viidentoista miehen ja neljän
hevosen voimalla Yrjänäiselle, joka osuuskuntajärjestyksessä oli
seuraava.
Yrjänäisen lyhteissä ei arvosteltu menevän aikaa kuin puoli päivää,
niin että samana päivänä ehdittäisiin kone siirtää Ojalaiseen, jossa
parissa tunnissa olisi työ tehty.
Suuri oli melu ja miesten huuto, kun konetta Herralasta Yrjänäiselle
vietiin. Kuuli huudon Ollin-Mikkokin, ja Ullan-Eino juoksi katsomaan.
Mutta Ylipään Vilhemiä ei näkynyt.
Kun Yrjänäisellä seuraavana päivänä alettiin »ryskiä», alkoi taas
sataa, ja nyt tulikin vettä, että hukkua tahtoi.
Työväelle toimitettiin talossa hyvää lihakeittoa ruuaksi ja kahvit
päälle ja sauna kahvin päälle.
Yritettiin seuraavana päivänä, mutta taas alkoi sataa. Taas saivat
ryskimiehet lihakeiton, kahvit ja lämpimän löylyn.
Tuli kolmas päivä. Ilma oli kylmempi eikä selvää sadetta ollut.
Yritettiin taas, mutta juuri kun päästiin hyvään alkuun, napsahti joku
seula rikki ja kolme mutteria paukahti riihen seinään.
Siihen jäi. Ja sade tuli päälle. Nyt kolmannen kerran piti ruokkia
riihimiehet, antaa kahvit ja sauna lämmittää...
Mutta kun talo oli tyhjänä vieraasta väestä, meni emäntä kiukkuisena
isännän nokan alle ja tikasi: »Joko nyt uskot?»
Yrjänäisen emäntä oli ollut vastaan osuuskuntaan rupeamista ja
kieltänyt miestään, ettei alkaa, että koetetaan vielä vanhalla
riihikeinolla... että silläpä ne on ennenkin saatu...
Mutta Yrjänäinen oli pitänyt oman päänsä. »Joko nyt uskot?» kirkui
emäntä uudestaan. »Nyt olisivat elot puituina ja jyvät aitassa
eivätkä tuolla ulkona mätänemässä — niin olisivat, jos olisit tehnyt
niinkuin käskin ja niinkuin Ylipään Vilhemi, Mattila ja moni muu
on tehnyt. Mutta nyt? Ja kuinka halvaksi tämän homman nyt luulet
tulevan — kun kehuit, että tulee niin halvaksi, kun riihimiehiä ei
tarvitse passata, — kuinka halvaksi? Kokonainen lehmä on nyt syöty ja
kilottain on kulunut kahvia ja sokeria — ja siellä ovat vieläkin pitkin
riihipihaa... Joko nyt uskot?»
»Jo», vastasi isäntä, mutta muuta hän ei puhunut.
Ja samana päivänä ahdettiin Yrjänäisellä riihi, vanhan viisaan tavan
mukaan. Riihimieheksi oli emäntä noutanut Ullan-Einon ja Varpumäen
Mantan ja käynyt Herralalle sanomassa, että toimittaa Ison-Mustan pois.
Yrjänäinen itse ei puhunut mitään, antoi emännän toimittaa.
Koko seuraavan viikon satoi, ja Iso-Musta kökötti Yrjänäisen riihen
edessä. Ja aika ja syksy kului.
Taas turvautui Jooseppi Horsluntin apuun ja käski sähköttämään.
»Mitäpä sinne sähköttää, eiväthän ne vastanneet siihen toiseenkaan
sähkösanomaan», sanoi Horslunti.'»Eivät hekään ilmaa saa kuivaksi
eikähän nyt muuta syytä ole.»
Mutta Jooseppi pyysi sähköttämään ja selitti, että täten tuli puinti
paljon kalliimmaksi kuin ennen riihessä. Yrjänäiselläkin oli kulunut
melkein koko lehmä j.n.e.
Jo Horslunti viimein suostui ja sähkötti.
»Sataa aina! Yrjänäiseltä syöty lehmä ja isäntä karkoitettu! Musta
seisoo! Riihimiehet iloitsevat! Mitä tehdään?