Horslunti, joka oli koko pitäjän viisas ja kaikkitietävä ja
kaikkihoksaava mies, tuli nytkin avuksi. Sillä Horslunti se olikin se
mies, joka lähimmäistensä ja koko pitäjän asiat niin maalliset kuin
hengellisetkin hoiti ja toimitteli. Hän, asianomaisen eläessä, hoiti
tämän asiat kaikissa oikeuksissa, valitti ja vetosi, oli puhemiehenä ja
puhui häissä ilon ja onnen päivistä ja sai säännöllisesti olla kummina
ensimmäiselle lapselle. Ja kun asianomainen vihdoin kuoli, piti hän
pesänkirjoituksen ja haudalla kauniin puheen...
Niin. Sanalla sanoen hänen hallussaan oli asianomaisen elämä ja kuolema.
Ja hänen, Horsluntin, puoleen kääntyi Herralan Jooseppikin nyt taas,
niinkuin oli monesti ennenkin täytynyt kääntyä. Asia oli kamala
ja hoppu oli. Syksy kului, riihimiehet riemuitsivat, ja toiset
osuuskuntalaiset vartoivat vuoroaan. Ja kone seisoa jomotti kuin musta
kummitus riihen edessä.
Eikä tarvinnut Joosepin turhaan nytkään Horsluntin puoleen kääntyä.
Aina Horsluntilla hyviä neuvoja riitti, aina hoksasi, kuinka oli
tehtävä.
Koetettiin vielä seuraavana päivänä saada Isoa-Mustaa liikkeelle,
mutta se ei lähtenyt, tuhisi ja pihisi vain kuin mikäkin käärme. Ei
ollut niin viisasta miestä, joka olisi vian löytänyt. Ja aika kului,
riihimiehet takoivat kuin tuskassa saadakseen viljansa puiduksi. Ja
Iso-Musta yhä seisoi joutilaana.
Hoppu ja hätä tuli. Riihimiesten naurua ja pilkkaa ei jaksanut kärsiä
kukaan syntinen ihminen.
Silloin Horslunti sähkötti sinne, josta koneen oli ostanut ja josta oli
luvattu samaan maksuun neuvoja antaa, näin:
»Kone joutunut epäkuntoon. Riihimiehet pilkkaavat. Mitä on tehtävä?
Terveisiä!