Lähdin viivyttelemättä. Metsän laidassa, vähän matkaa tiestä, istui
Chimb pensaan takana. Säpsähdin vähän, kun hän äkkiä tupsahti
näkyviin. Hän pani sormensa huulilleen merkiksi, että olisin hiljaa
ja puhumatta. Poveensa pistetyssä oikeassa kädessään hänellä oli
revolveri ja vasemmalla kädellään hän tarttui minun oikeaan käteeni,
jonka jälkeen aloimme hiljaa juosta Lauricochaa kohti. Vasta
haziendaan päästyämme pysähdyimme läähättäen. Chimb sanoi:
-- Koskeeko jalkaanne?
-- Vähemmälläkin vauhdilla, vastasin.
-- Onko revolverinne mukananne?
-- On, vastasin.
-- Ei tässä enää ole mitään hätää. Riisukaa kengät jalastanne ja
heittäytykää pitkäksenne tuohon entiselle vuoteellenne, niin hieron
kipeää jalkaanne. Hieroessaan hän kertoi:
-- Te saatte luultavasti maata täällä monta yötä. Älkää vain
keskeyttäkö minua, minulla on paljon kertomista. Callaossa on
laiva, joka paraillaan lastaa kuolleita, kuivia kiinalaisia. Se on
ankkurissa uloimmaisena sataman selällä. Tuo kolkko laiva ottaa
"kallista lastia". Viikon perästä, otettuaan viimeisetkin kuolleet
matkustajansa, se nostaa ankkurin purjehtiakseen Hongkongiin.
Kuolleissa kiinalaisissa ei ole mitään ruumiinhajua, sillä
kiinalaisessa työmiehessähän on vain luuta ja nahkaa. Ne ovat
maanneet vuosikausia laatikoissaan odottamassa, kunnes niiden luku
nousee niin suureksi, että kannattaa rahdata laiva viemään ne
kotiin taivaalliseen Kiinaan. Heidän odotettu tuomiopäivänsä on
tullut, silloin kun isänmaa ottaa heidät poveensa. Tiedättehän,
että kaikki kiinalaiset, jotka asuvat täällä ja yleensä vieraissa
maissa, koettavat päästä kuoleman jälkeen kotimaahansa nukkumaan
viimeistä untaan. Kiinalaiset työmiehet, tai oikeammin orjat,
ostavat eläessään pienillä maksuerillä paluupilettinsä asiamiehiltä,
jotka ovat täysin luotettavia. "Kahdenkymmenen puulaakin" kokki,
joka on kiinalainen, on ruumisasiamies. Hän tarvitsee nyt rahaa
ja tekee kaiken voitavansa, jotta kuolemanlaiva pääsisi lähtemään
määräpäivänä. Hän on varastanut, ryöstänyt ja murhannut näinä päivinä
ja menetellyt niin ovelasti, ettei kukaan tiedä hänen tekojaan. Mutta
asiaan. Kun olin tänään asunnossanne, tuli hän sinne, mutta vetäytyi
takaisin huomatessaan minut, mutisten jotakin ruoka-ajoista. Leirissä
kuulin hänen tietävän kahdestasadasta dollaristanne, joita säilytätte
paitanne alle ommeltuna. Sen vuoksi en uskaltanut antaa teidän maata
asunnossanne leirissä. Kun kiinalaiset roistot murhaavat nukuksissa
olevan ihmisen, tapahtuu se siten, että vasemmalla kädellään
kuristavat kurkusta iskien oikealla puukon uhrinsa sydämeen. Ette
voi nukkua tässä huoneessa, sillä tähän tulee muuan pappi, joka on
saapunut kastamaan paikkakunnan lapsia.
-- Missä minä sitten saan nukkua? kysyin.
-- Minun huoneessani ja sängyssäni. Itse nukun lattialla, vastasi
Chimb.
Seuraavana aamuna menimme, Chimb, hänen isänsä ja minä leiriin.
Siellä kerrottiin kiinalaisen otaksuttavasti menneen matkoihinsa,
koska häntä ei oltu nähty aamupuuhissaan ja hänen tavaransakin olivat
poissa. Saman päivän iltana työstä tultuamme ja illallista syötyämme
istuimme kukin vuoteemme laidalla savuketta poltellen ja jutellen.
Lauricochan toimittama nuori intiaani oli keittänyt ruoan hävinneen
kiinalaisen kokin asemesta.
Kuului laukaus.
-- Mitähän tuo merkitsee! sanoi Charley.
-- Se merkitsee, että joku muutti toiseen maailmaan. Täällähän se on
tavallista, sanoi Fred.
-- Ovatko revolverinne kunnossa? Kysyin.
-- Ovat! vastasivat toverini.
Ovelle koputettiin vähän ajan kuluttua.
-- Avatkaa Chimbille! kuului oven takaa. Mack aukaisi oven tytölle.
-- Oletteko haavoittunut, koska vaatteissanne ja käsissänne on verta?
-- En ole. Ottakaa mukaanne mitä tarvitsette, ja sitten kiivas lähtö!
Otimme rahamme, revolverimme sekä tupakkamme ja tuluksemme.
-- Seuratkaa minua ääneti, kuiskasi Chimb. Kun kaikki näyttivät
olevan lähtövalmiina, puhalsi Chimb lampun sammuksiin, jonka jälkeen
pako alkoi. Juostessamme hiljakseen pois majastamme huomasin, ettei
Fred ollut mukana. Käännyin takaisin ja näin, että hän oli pudottanut
avaimen lukitessaan ovea ja etsiskeli sitä kumarruksissaan hökkelimme
edustalta. Näin samalla olennon -- se oli kiinalainen kokki --
nopeasti hiipivän hökkelin takaa. Hän oli valmis upottamaan puukkonsa
ystäväni rintaan. Pari sekuntia ja Fred olisi vainaja, mutta sitä
ennen välähti tuli ja kuului pamaus. Olisinko tähdännyt kehnosti?
Olisinko ampunut Fredin enkä kiinalaisen?! Vai olisiko kiinalainen
jo ennättänyt pistää puukkonsa ystäväni rintaan? En ensin erottanut
pimeässä, miten asian laita oli; olisihan luoti sitä paitsi voinut
lävistää molemmat.
-- Fred ystäväni, oletko hengissä? kysyin.
-- Kyllä olen ja aivan eheänä, nosta vain tuo roisto päältäni, sanoi
Fred kaamealla äänellä.
-- Odota vähän, katsotaanpa, onko pirussa henkeä. Noihin keltaisiin
ei ole luottamista.
Vedin kiinalaisen palmikostaan pois Fredin päältä, jolloin pitkä
puukko putosi hänen kädestään. Fred kömpi pystyyn ja tarkasti
keltaista. Luoti oli lävistänyt tämän pään. Chimb tuli yksin majan
luo. Charley ja Mack odottivat loitommalla.
-- Meidän on pidettävä kiirettä, sanoi Chimb.
Suljimme hökkelin oven, jätimme kuolleen kiinalaisen oman onnensa
varaan ja rupesimme tähtitaivaan opastamina juoksemaan pohjoista
kohti niin vikkelästi kuin pensaat, kivet ja murtomaa sallivat.
Puolen tunnin kuluttua seisahduimme Chimbin käskystä lepäämään.
Chimb kertoi: -- Ennustettu kapina on puhjennut. Tyytymättömät,
toisin sanoen suurimmat roistot täällä rautatierakennustyössä, ovat
liittyneet siihen puolueeseen, joka tahtoo uutta presidenttiä.
Kiinalaisten kokkien ja rautatie rakentajien huonoimman aineksen
päämies sai nyt surmansa, eikä siis päässyt kuolleen lastin kanssa
taivaalliseen Kiinaan. Henkiin jääneet kiinalaiset lähtevät jo
huomenna esi-isiensä taivaaseen, ja vetäjäroistot pakenevat de los
Andien tuolle puolen. Siellä he saavat tapella petojen kanssa, ja
kelpaapa heidän päänahkansa eräille esi-isieni sukulaisheimoon
kuuluville intiaaneille. Vähän matkan päässä tästä paikasta on
edessämme pitkä, syvä kuilu, jonka reunat ovat jyrkät. Pimeässä
liikkujalle tämä kuilu on varma kuolema. Keskellä päivääkin siihen
on pudonnut alkuasukkaita, sillä sitä ei voi huomata. Ken siihen
putoaa, on mennyttä miestä. Jos pääsemme sen yli, olemme turvassa.
Ne kiinalaiset tai vetäjät, jotka meitä mahdollisesti ajavat takaa,
tipahtavat kuiluun. Istukaa tässä, kunnes löydän sen ainoan paikan,
josta pääsee yli. Harva paikkakuntalaisistakaan tuntee tämän paikan.
Kun kuulette kaksi kimeätä kondorikotkan huutoa, niin lähtekää sitä
kohti. Vähän ajan kuluttua annan taas kaksi samanlaista äännähdystä,
ja niin edespäin, kunnes löydätte minut.
Chimb lähti. Odotimme kondoriäännähdyksiä, mutta turhaan. Puolen
tunnin kuluttua ehdotin, että lähtisimme Chimbiä etsimään. Tähän ei
kukaan suostunut. Siispä lähdin yksin villiin, tiettömään de los
Andesiin. En tiennyt mihin mennä, menin vain, ylävuorta, alavuorta,
kiviä ja pensaita. Olisin jo palannut takaisinkin, mutta se oli
mahdotonta, koska en enää osannut. Minun täytyi vain kulkea, kunnes
löytäisin Chimbin. Kuljin lohkareista alamäkeä ja kaaduin selälleni,
muuta en muista. Toverit kuulivat viimein sovitun äänimerkin ja
rupesivat kulkemaan sitä kohti.
-- Entä West? kysyi Chimb.
-- Hän lähti etsimään teitä, sanoivat toverit.
Tässä on nyt paikka, josta puhuin. Voimme päästä yli vuoren
halkeaman, jos kuljemme varovasti; mutta sitä ennen meidän on
löydettävä West. Sanokaa mielipiteenne kuinka on meidän etsittävä
häntä? Kuljemmeko yhdessä, vai jokainen erikseen? Jos kuljemme
erikseen, on meillä enemmän mahdollisuutta löytää hänet, mutta siinä
tapauksessa voimme eksyä toisistamme. Mitä sanotte?
-- Me emme lähde tästä mihinkään muutamaan tuntiin, olemme siksi
väsyksissä, sanoivat toverit.
-- Minä lähden sitten yksin, sanoi Chimb.
-- Älkää lähtekö, signorita. Ehkä minä tulisin kanssanne, sanoi
Charley Clark.
-- Ei, huusi Chimb ja lähti yksin. Kuljettuaan jonkin matkaa hän
kuunteli ja katsoi taakseen, seurasiko kukaan.
Sitten hän jatkoi matkaansa, katsellen väliin kohti taivasta, väliin
kädellään hapuillen ja sieraimillaan nuuskien tuulen suuntaa.
Minä näin unta, että riipuin käsistäni, jotka olivat ruuvipenkin
puristuksessa. Ranteisiini koski kovasti. Tuntui kuin olisivat
jalkani polvien kohdalta poikki. Hetkeksi lakkasi särkemästä käsiä ja
jalkoja; silloin taasen poltti päätä. Minulla oli se käsitys, että
pääni oli paistumassa peruna- tai naurishaudassa. Väliin taas olin
tunnoton, ilman kipua. Viimein heräsin tajuihini ja aukaisin silmäni.
Oli täysi päivänvalo. Mietittyäni vähän aikaa olin selvillä siitä,
että makasin selälläni kallion kielekkeellä, joka vietti jalkoihin
päin. Jalkani roikkuivat polven kohdalta terävän kivisärmän päällä
ja kädet olivat yhtä suuntaa ruumiini kanssa. Ranteista piteli minua
kiinni joku olento, jonka terävät kynnet olivat puristuneet nahan
ja lihan sisään. Arvelin, että ihminen, luultavasti kiinalainen,
piti minua tässä asennossa. Varmaankin hän oli laahannut minut
kallion kielekkeelle kiusatakseen minua ensin ja sitten antaakseen
minun tietää, että hän pudottaa minut rotkoon, koska ammuin hänen
kiinalaisen toverinsa. Vuoroni oli tullut; ei ollut mitään avun
toivoa. Aioin juuri nykäistä käteni irti ja pudottautua syvyyteen,
kun kuulin:
-- Olkaa ihan liikkumatta, ettette luisu kuiluun, sillä välin kun
minä vaihdan otetta.
-- Chimb! sanoin.
-- Niin, minä olen Chimb.
Nyt piti minun olla hiljaa. Ei ruumiinliikettä, ei hengen vetoa, ja
kieli keskellä suuta niin kauan, että Chimb sai uuden otteen.
-- Nyt minä muutan, sanoi Chimb.
Olin vetämättä henkeäni. Ehkä sydämenikin oli lyömättä ne sekunnit,
jotka kuluivat otteen vaihtamiseen.
-- Nyt se on valmis. En olisi enää jaksanut pitää kiinni kauan.
Kun tämä oli tehty, rupesimme tuumimaan seuraavaa temppua, ja viimein
Chimb sai minut vedetyksi Pirun kynnykseltä. Levähdimme jonkin aikaa
jaksaaksemme seuraavalle portaalle. Kun tämäkin viimein oli tehty,
olimme molemmat pelastuneet putoamasta Pirunrakoon.
Etsiessäni pimeässä Chimbiä, olin joutunut Pirunrakoon johtaville
rappusille. Chimb löysi minut taintuneena viimeiseltä portaalta.