Maloryn Morte d'Arthur.
Morte d'Arthurin ensimäisen painoksen esipuheesta.
Arthur kuningas.
Miekan ihme.
Kuinka Arthur kruunattiin kuninkaaksi.
Lujan linnan piiritys.
Kuninkaiden taistelu.
Turmion ennustus.
Lähteen ritari.
Excalibur miekka.
Pyöreä pöytä.
Taikalaivan ihmeellinen seikkailu.
Morgan le Fayn kavaluus.
Kuinka Arthur kuningas sai takaisin oman miekkansa.
Jalokivi viitta.
Uni lohikäärmeestä ja karjusta.
Järven herra Lancelot.
Metsän vahva ritari.
Neljä kuningatarta.
Kartano kaalamon luona.
Kuinka Lancelot kaatoi kaksi jättiläistä.
Vaarojen kappeli ja häijy velho.
Haukan kavaluus.
Metsän ritari Tristram.
Tristramin lapsuus.
Kuninkaallinen ritari.
Kaunis Iseult.
Lohjennut miekka.
Kuinka Tristram herra tuli Camelotiin.
Ennemmin kuolema kuin häpeä.
Taikajuoma.
Morgan le Fayn juomasarvi.
Brittanyn Iseult.
Kummien seikkailujen metsä.
Metsän kurja mies.
"Lancelot herran tähden"
Morgan le Fayn kavala petos.
Neitojen linnalla.
Turnajaisten kolmas päivä.
Kymmenen ritaria etsimässä.
Morgan le Fayn kummallinen kilpi.
Hautakivi Camelot virran rannalla.
Pyhän Graalin etsintä.
Vaarallinen istuin.
Kuinka Galahad tehtiin ritariksi.
Ihmeitä, yhä suurempia ihmeitä.
Viimeiset turnajaiset.
Galahad herran valkoinen kilpi.
Kummallinen kultakruunu.
Neitojen luona.
Näky metsäkappelissa.
Lancelot herran katumus.
Huone, jonka ovi oli suljettu.
Kuinka Galahad herra näki Pyhän Graalin.
Arthurin kuolema.
Lancelot herran lähtö.
Gawaine herran kosto.
Lännen taistelu.
Maailman jaloin ritari.
Maloryn Morte d'Arthur.
Maloryn Morte d'Arthurilla on englantilaisessa kirjallisuudessa
jotenkin samantapainen merkitys kuin Kalevalalla meidän
runoudessamme. Senkin aineksena ovat vanhat kansanrunot ja sekin on
ollut maansa kirjallisuuden ja runollisen mielikuvituksen pohjana ja
perustana.
Tarinat, joita Morte d'Arthurissa kerrotaan, ovat vanhoja. Jo
kuudennella vuosisadalla Arthur kuningas esiintyy Englannin
kelttiläisten kansantaruissa kansallissankarina, joka kerran vielä
on palaava, vapauttava sorretun kansansa ja kohottava sen taas
mahtavuuteen. Aikojen kuluessa Arthurin ympärille sitten kutoutui ja
kietoutui samaa juurta olevia, mutta alkuaan itsenäisiä tarinoita
mahtavasta Merlin tietäjästä, jalojen ritarien rohkeudesta,
seikkailunhalusta, verisestä vihasta ja vainosta. Yhdennellätoista
vuosisadalla tämä kaunis, seikkailurikas tarusto levisi yli Kanaalin
Bretagnen kelttiläisten keskuuteen ja puhkesi siellä perin eloisaan
kukoistukseen, saaden vaikutuksia ja lisäpiirteitä ranskalaisesta
runoudesta. Siellä siihen m.m. liittyy taru Pyöreän pöydän jalosta
ritaristosta Kaarle-sadussa esiintyvien kahdentoista päärin
mukaan. Ennen pitkää se kietoi lumoihinsa seikkailuja rakastavien
normannilais-ranskalaistenkin mielen. Nämä riistivät siltä sen
kansallisen omituisuuden, tekivät kelttiläisestä kansallissankarista
ritarillisen ruhtinaan ihanteen ja hänen uljaista asetovereistaan
-- jotka pian työntävät Arthurin varjoon -- täydellisen ritariuden
esikuvia. Arthur-taru muuttui heidän käsissään ritaritaruksi. Niinpä
he ritarihengen mukaisesti soivat näissä taruissa arvokkaan sijan
lemmellekin, miehen ja naisen väliselle intohimolle, joka oli ollut
aivan vieras kelttiläiselle runoudelle. Ja lopuksi Arthur tarustoon
liittyy tuo salaperäinen tarina pyhästä Graalista -- astiasta,
johon legendan mukaan Josef Arimatialainen kokosi ristiinnaulitun
Kristuksen veren -- jota Arthur ja hänen ritarinsa pannaan etsimään.
Näin lisättyinä ja luonteeltaan muuteltuina nämä tarut kulkeutuivat
Englantiin takaisin, samalla kun ne levisivät yhä laajemmalle
mannermaalla, peittäen lopulta koko läntisen Europan mielikuvituksen,
kuin taaja hämähäkin seitti. Mutta kun ritarius jo oli raukeemassa,
kokosi englantilainen Malory nuo loistavat eri piirteet yhteen
ja laati tuosta laajasta häviävästä aineksesta viehättävän
proosakertoelman, jossa nuo loppumattomat, vaivoin luetut tarinat
esiintyivät lyhennettyinä soveliaaseen, helposti luettavaan kokoon,
muodostaen tenhoavan kuvauksen ajasta, joka kallistui iltaansa.
Semmoisenaan siitä tuli Englannin kirjallisuuden ja kirjakielen
kulmakiviä. Se oli aikanaan englantilaisen proosakielen esikuvana.
Ja englantilaisille runoilijoille se on ollut aina meidän päiviimme
asti ehtymätön runollisen innostuksen ja runollisten kuvien lähde.
Ja vielä enemmän -- se on monien polvien kuluessa värittänyt
koko englantilaisen luonteen, ja siitä saa osaltaan selityksensä
englantilainen seikkailunhalu ja ritarillisuuden rakkaus.
* * * * *
Morte d'Arthurin julkaisi painosta v. 1485 kuuluisa kirjanpainaja
ja kääntäjä William Caxton, mutta sen tekijä on viime aikoihin asti
ollut lukemattomille lukijoilleen täysin tuntematon. Vasta uusimpien
tutkimusten kautta on saatu selville, kenen kirjoittama on tämä
kuuluisa teos, jota pidetään etevimpänä Arthur-tarujen muodostelmana.
Niistä niukoista tiedoista, joita Maloryn elämästä hartaat
tutkimukset ovat tuoneet ilmoille, mainitsemme seuraavaa.
Thomas Malory, ritari, syntyi Newbold Revellin tilalla Warwickin
kreivikunnassa Richard II:n hallituksen lopulla, viimeistään
vuonna 1399. Nuo vanhat ritarirunot, joihin hän jo aikaisin oli
perinpohjin perehtynyt, saivat erinomaista elävyyttä, kun Malory
ehti itse elämässä tutustumaan siihen ritariuteen, jota vielä
oli tavattavissa. Hän liittyi jo nuorena Richard Beauchampiin,
Warwickin kreiviin, ja joutui siten läheiseen suhteeseen mieheen,
jossa oli ruumiillistuneena se ritarillisuus, minkä suuri ja pysyvä
ylistäjä hänestä oli tuleva. Varmana voitaneen pitää, että tämä
hänen nuoruudenaikansa suuri sotapäällikkö usein oli esikuvana hänen
piirtäessään Lancelot herran ja noiden muiden tarunomaisten sankarien
uljaita piirteitä.
Richard Beauchampin kuoltua vuonna 1439 Maloryn suhteet hänen
perheeseensä pysyivät yhä katkeamattomina, sittenkin kun Warwickin
kreivin arvonimi siirtyi Richard Nevillelle, joka oli nainut
Beauchampin tyttären.
Vuoden 1433 paikkeilla Thomas Maloryn isä, John Malory, kuoli,
jättäen perinnöksi pojalleen laajat tiluksensa ja arvonimensä.
Vuoden 1444 ja 1445 parlamentissa Thomas Malory edusti Warwickin
kreivikuntaa ja vuonna 1445 hänet ritaroitiin.
Syttyi sitten pitkällinen "Ruusujen sota", tuo Englannin historiassa
niin surullisen maineen saanut kuningassuvun eri haarojen
taistelu keskenään, jossa York suku riisti kruunun hallitsevalta
Lancaster suvulta. Tässä taistelussa asettui Warwickin kreivi,
"Kuninkaantekijä", Yorkin suvun puolelle, ollen sen vahvin tuki,
ja varmalta näyttää, että Malorykin oli tämän uskollisen ystävänsä
liittolainen. Hänen mainitaankin esim. vuonna 1462 Edvard IV:n lipun
johdolla marssineen lancasterilaisjoukkoja vastaan.
Mutta ennen pitkää Edvardin ja Warwickin kreivin välit rikkoutuivat.
Kuninkaasta kävi "Kuninkaantekijän" ies liian tukalaksi, ja hän
pudisti sen niskoiltaan. Thomas Malory näyttää silloin pysyneen
"Kuninkaantekijän" puolella, sillä hänet suljettiin muutamien muiden
muassa pois yleisestä anteeksiannosta, jonka Edvard kuningas syksyllä
1468 julisti. Kuinka hänen tämän johdosta kävi, ei varmuudella
tiedetä, mutta hyvin luultavasti hän joutui vankeuteen ja suljettiin
arvatenkin Towerin linnaan, jossa hänen sanotaan kirjoittaneen
osan ihailtavaa teostaan kuoleman varjojen häntä piirittäessä.
Epäilemättä hän Tristram herran vankeutta kuvatessaan puhuukin omasta
kärsimyksestään, niin välittömän vaikuttavasti ja yksinkertaisesti
hän siitä kertoo (kts. s. 174).
Luultavasti Thomas Malory sai anteeksiannon ja laskettiin vapauteen
syksyllä 1469 yleisen anteeksiannon johdosta. Tämän jälkeen Malory
todennäköisesti pysyi erillään kaikista valtiollisista vehkeilyistä
-- hän olikin jo vanha mies. "Kuninkaantekijä" oli antautunut yhä
enemmän ja enemmän itsekkäiden pyyteiden valtaan; kansalaissota
kauhuineen oli taas uhkaamassa maata. Ei liene epäilemistäkään, että
Malory nyt luopui Warwickin kreivistä, jonka uskollisena asetoverina
hän niin kauan oli ollut, ja siirtyi Edvardin kannattajien joukkoon.
Elämänsä loppuvuodet -- niitä ei monta enää ollutkaan jäljellä --
hän vietti maatilallaan Newbold Revellissä. Siellä hän sai valmiiksi
kirjansa vuonna 1470 ja kuoli seuraavan vuoden maaliskuussa. Hänet
haudattiin Harmaaveljesten kirkkoon, joka oli keskiaikaisen Lontoon
komeimpia kirkkoja, lähelle sitä kenttää, missä hän oli ollut niin
monen viehättävästi kuvaamansa ritarillisen ottelun todistajana ja
missä hän muinoin itsekin oli peitsi tanassa kiitänyt.
* * * * *
Suomennoksessa esiintyvät tarinat ovat käännetyt, jättämällä
pois pari tarinaa, Mary Macleodin laatimasta Morte d'Arthurin
lyhennysmuodostelmasta. Suomennoksessa on pyritty, mikäli
mahdollista, säilyttämään alkutekstin naiivista koruttomuutta ja
yksinkertaista lauserakennusta.
Lukijaa oudostuttanee suomennoksessa käytetty sana "tjostata"
[alkuäänteet luettava tj eikä tsh]. Se on ritarillinen termi,
joka Englannista keskiajalla levisi muuhun Europaan, ja merkitsee
ritarillista kaksintaistelua keihäillä; sillä on epäilemättä yhtä
suuri oikeus päästä kieleemme, kuin "turnata" sanalla, joka merkitsee
ritarillista joukkotaistelua.
Morte d'Arthurin ensimäisen painoksen esipuheesta.
"Tässä saadaan nähdä ritarillista uljuutta ja kohteliaisuutta,
inhimillistä luontoa, lempeyttä, rohkeutta, rakkautta, ystävyyttä,
konnuutta, murhaa, vihaa, hyvettä, syntiä. Ota hyvästä esimerkkiä
ja jätä paha, niin olet hyvän nimen ja maineen saava... Kaikki on
kirjoitettu meidän oppimme hyväksi ja jotta kavahtaisimme lankeemasta
syntiin ja paheeseen, vaan harjoittaisimme ja noudattaisimme
sitä mikä hyvää on, minkä kautta me hyvän nimen ja maineen tässä
elämässä saavutamme, ja tämän lyhyen ja katoavaisen elämän jälkeen
päästäksemme ikuiseen autuuteen taivaassa, minkä Hän meille on
luvannut, joka taivaassa hallitsee, pyhä Kolminaisuus. Amen."
_William Caxton_.