muista oikein kuinka minä tulin kannelle, mutta kannella minä seisoin
seuraavassa silmänräpäyksessä ja korvani vaan helisivät. Eikä minun
tehnyt mieli mennä kajuttaan, sillä kapteeni oli hirveän suuri mies,
painoi varmaankin muutamaa lästiä enempi, kun tavallinen metsärosvo.
Vähän ajan perästä tuli kapteeni kannelle ja käski minua kajuttaan.
Kaatoi suureen pikariin rommia, käski ryypätä ja pyysi äsköistä
korvapuustia anteeksi, syleili ja suuteli minua rakkautensa merkiksi.
Silloin me kapteenin kanssa vähän kallistettiin.
"Lontoosta me lähdettiin Västiniaan. Mutta ruoka parani. Sieltä me
palattiin Englantiin punapuulastilla. Se lasti oli ilkein kaikista,
jota minä olen ollut kuljettamassa. Puiden muassa tuli ruumaan kaikkia
eläimiä, käärmeistä susihin asti niinkuin Noan arkissa. Meillä oli
suuri vastus siitä lastista, kun sitä purettiin Englannissa.
"Englannista me seilattiin Ameriikaan. Sieltä me tultiin kotia. Minä
asetuin työhön varviin. Eräänä iltana pyysi minua Veissen patrooni
viemään venheellä avaran roskon poikki kaupunkiin. Minä lähdin.
Välillä nousi ankara orkkaani, joka tahtoi viskata veneen kumoon.
Siellä makaisi nytkin Veissen patrooni miljooninensa päivinensä
kotikaupunkinsa retin pohjassa jos ei minun urhoollisuuteni olisi häntä
pelastanut. Eihän hän itse osannut muuta tehdä kun siunata ja kiroilla.
Aamu valkeni, kun me Veisseniltä patroonin kanssa kompuroitsimme, noin
vähän hutikassa, minun kortteeriini..."
Päre oli palanut aikaa loppuun. Renki Kalle veteli suloisia unia
"Jässin paininpuussa." Ja se havainto oli matkaan saanut tuon
seisahduksen. Eikä ukkoa saatu enään jatkamaan elämän kertomustansa, ei
vaikka olisi "pistouvattu pienet konjakkarit", joilla muuten pahimmassa
tapauksessa oli ennen saatu ukon kielen kanta irtautumaan. Joskin se
ei aina tullutkaan niin puhtaassa muodossa, vaan käytettiin sillä
sijalla kuusen juurella valmistettua. Me poikaset lähdimme juosta
rapistamaan kotia. Mutta siellä olikin tihjä tili edessä, missä on oltu
noin myöhään. Kuului ääniä: "Vai rupeat tässä sinäkin jo yöjuoksulla
olemaan." Vaan pääsin minä kuitenkin, anteeksi kun pyysin ja lupasin
parannusta. Mutta mitäpä he tiesivät Töyryn Eliaan uudemmanaikaisista
viikinkiretkistä.