1. Henki on kaikki kaikissa, ensimmäinen ja viimeinen, ainoa itsessään
tosi, itsessään hyvä, ja senkautta itsessään vapaa. Se luopi
rakkaudessa ja luopi kaikki itsestään, itsessään, itseensä, siis oman
esikuvansa mukaan. Koska luotu ei ole luoja, esiintyy se, esikuvaan
verrattuna, epävapaana, keskieräisenä, hakien hänessä vapautensa
ja täydellisyytensä. Kaikki elämä on kasvatusta häneksi, toivolle
asetettua, vapautukseen aiottua. Vapautukseen kasvatus edellyttää vaali
vapautta, ja tämä on meidän pallollamme annettu ainoastaan ihmisille.
Sentähden elää maapallomme hänessä henkistä elämäänsä, hän on sen sielu
ja vapaa tahto, sentähden sen herra. Sentähden vetää hän myöskin koko
hänelle alistuvan alemman luonnon joko kanssansa lankeemukseen tai
vapautukseen.
2. Kaikki on ennakolta järjestettyä mitä hellimmällä huolella.
Maa on alusta alkaen laitettu tyydyttämään asujantensa tarpeita
vuosituhansiksi eteenpäin, jokainen vyöhyke elimistöjänsä varten,
jokainen maa kansaansa varten, jokainen seutu alkuasukastaan
varten, eikä päinvastoin. Vuorovaikutus on olemassa, mutta "meidän
päämme ovat kaikki luetut". Moninaisuus eikä yhteys on elämänehto.
1,400 miljoonasta ihmisestä ei ainoakaan ole toisensa kaltainen,
ja maanosista pienin on voimakkain monikansaisuutensa kautta.
Ennakkohuolenpito vaikuttaa jokaiseen momenttiin maan kehityksessä ja
sen asukasten elämän joka vaiheessa.
3. Ihmissuku, joka on kasvanut samasta juuresta, luotu samaa päämäärää
varten ja joka on riippuva samoista elinehdoista, on keskenään
solidaarinen, suku yksilön kanssa ja yksilö suvun kanssa. [Godet
rakentaa seuraavan progressionin, josta viimeisenä hypoteesina: a)
epäorgaaninen materia: suku ilman yksilöä; b) kasvi- ja eläinmaailma:
suku, joka hallitsee yksilöä; c) yksilö, joka hallitsee sukua;
d) enkelit: yksilö ilman sukua.] Yksi kaikkien ja kaikki yhden
edestä. Yksilön olemassa olo on turvattu hänen persoonallisuutensa
(itsetietoisuutensa) kautta ja hänen oman kehityskulkunsa (mikrokosmos)
kautta.
4. Lukemattomat yksilöt käytetään ja heitetään pois, näennäisesti
arvottomina, toivottomina, jälkeä jättämättöminä, mutta hietajyväsien
tavoin sisältyvinä suuren rakennusaineeseen. Monien elämä on hukkaan
mennyttä kansalta ja ihmiskunnalta, mutta ei kukaan elä jättämättä
jälkeä itseensä ja ympäristöönsä.
5. Muutamat harvat elinvoimaiset yksilöt valitaan ja kasvatetaan
kansan tietoisuuteen, johon sisältyy mahdollisuus kaikenpuoliseen
kehitykseen. Kansa on kollektiivinen yksilö, jonka luonteenpiirteet
esiintyvät kansassa kootun voiman teroittamina ja keskinäisen
vastapainon sitomina. Yksilön itsekkäisyys esiintyy kansassa
häikäilemättömänä patriotismin nimellä. Sota on raaka itsekäs vaisto,
joka kunnialoistostaan riisuttuna paljastaa villipedon. Kansainoikeus
on yritys kesyttää tiikerinpoikia, ennenkun ne ovat kasvaneet suuriksi.
"Ikuinen rauha" on kaikkien tunnustama solidaarisuus.
6. Fyysillisesti ja henkisesti ovat kansat elimistöjä, jotka ovat
itämisen, kukoistamisen ja kuihtumisen lain alaisia, mutta joilla on
järjellisten olentojen itsemääräämiskyky, siis vastuunalaisuus hyvästä
ja pahasta.
7. Jokainen vastuunalaisuus jaetaan mitan mukaan, jokainen syyllisyys
rangaistaan. Yksi kansa lähetetään toimeenpanemaan tuomiota toisen
yli. Jokainen aikakausi tuomitsee edeltäjänsä ja saa tuomionsa
jälkeentuleviltaan. Historia on tuomio eri asteissa ja vetoo
jälkimaailmaan. Korkein tuomioistuin on aikain takana.
8. Nykyisyydellä on aina juurensa edellisessä ja kukkansa tulevassa.
Kaikki nopeasti kukoistava kuihtuu pian. Kaikki pysyväisesti suuri
alkaa pienestä, palvelee nöyryydessä, kehittyy koettelemuksissa.
Kukoistukseen ja lankeemukseen voivat ulkonaiset syyt vaikuttaa, mutta
ulospäin suunnattu voima riippuu kansantietoisuuden ja sisäänpäin
suunnattu voima riippuu jumalantietoisuuden intensiteetistä.
9. Kansantietoisuus (kansallisuus) syntyy kolmesta yhdyssiteestä:
a) _kansantieteellisestä_: syntyperästä ja kielestä; b)
_maantieteellisestä_: maasta ja luonnonsuhteista; c)
_traditsionellisestä_: uskonnosta, oikeustajunnasta, kulttuurista,
yhteiskunnasta, poliittisista kohtaloista, onnettomuuden ja onnen
yhteydestä, ystävyydestä ja vihollisuudesta. Ei mikään näistä
kolmesta siteestä yksin aiheuta kansallisuutta, mutta historiallinen
traditsiooni valtaa edeltäjänsä ja on kansojen kehto.
10. Kulttuuri (sivilisatsioni) on kansan kukka ja siementyminen.
Sen laadusta ja sisällyksestä riippuu, lisääkö vai tyhjentääkö
sivilisatsioni kansan elinvoimaa. Kun korkein sivilisatsioni tulee sen
_jälkeen_ kuin kansa on saavuttanut korkeimman tietoisuuden itsestään
ja korkeimman tietoisuuden jumalasta, seuraa mädäntyminen. Kansa voi
elostella pitkät vuosisadat, niinkuin madon syömä puu elää kaarnan
mehuista. Sen kaatuminen riippuu tuulenpuuskasta.
11. Kullakin kansalla on tehtävänsä maailman suunnitelmassa ja
sisältyy se siihen omituisuudellaan. Pienet kansat valitaan kernaammin
välikappaleiksi määräperäisten tarkoitusten toteuttamiseksi kuin
suuret ja mahtavat. Miksi? Siksi, että valta ylpistyttää, ja heikkous
kasvattaa. Inhimilliset käsitykset suuruudesta ja pienuudesta eivät
sisälly maailman suunnitelmaan. Ne esiintyvät siinä usein päinvastoin.
Mitta on toinen. Kvantitatiivinen väistyy kvalitatiivisen tieltä.
12. Ihmiselämä liikkuu taivaankappalten ja aurinkokuntain kanssa
kierteisesti eteenpäin. Sen päämaali on vapautus kasvatuksen kautta
totuudessa ja rakkaudessa esikuvan kaltaisuuteen (kohta 1). Kaikki muut
päämaalit -- ulkonainen vapaus ja onni, tieto, ihmisyys -- haihtuvat
itsekkäisiin unelmiin. Jos tämä maallinen elämä olisi kaikki, kieltäisi
kuolema maailmanjärjestyksen. Jos siveellinen maailmanjärjestys
seisoisi yhdessä kohden, jos uskonnot olisivat vaan tuloksia kansain
kulttuurin määrästä, ja intelligenssin edistysaskeleet ainoat
todelliset [Buckle, Englands Civilisation, sivut 100, 151 ja 102], niin
liikkuisi yksi kehä ihmisiä eteenpäin, kun muut seisoisivat paikallaan,
joka on järjetöntä. Ihmisyys ilman jumaluutta päättyy eläimellisyyteen.
Ainoa järjellinen lopputarkoitus, minkä historia tuntee, on se
vapautus, joka yhtyy uskon ihmiselämälle asettamaan päämäärään:
"_uuteen ihmiseen_".
* * * * *
Kenties kysyy joku, jonain kireänä hetkenä, kuinka nämä peruspiirteet
ovat sovitettavat suomenkansan historiaan.
Huomautettakoon tässä vaan eräitä kohtia, jotka voidaan erittäin
sovittaa meidän kansaamme. Suomenkansassa ilmenee määräperäisyys
huomattavimmin selvässä rotuvalinnassa (5), pitkällisessä
kasvatuksessa pienuudessa kovien koettelemusten alla (8), pienten
kansain tehtävässä (11) ja aina jatkuvassa edistymisessä sisäiseen
vapautumiseen ulkonaisen pakon alla (12). Aikalaisten silmissä
niin ääretön taka-askel kuin isoviha osoittautui, sata vuotta
jälkeenpäin, edistysaskeleena kansan tietoisuudessa. Kansalla, joka
on kokenut sellaisia kohtaloita, ei ole oikeutta joutua epätoivoon
tulevaisuudestaan. Se voidaan lyödä maahan, mutta se nousee jälleen. Se
ei _voi_ kuolla, ennenkun se on kadottanut itsensä.