Mikä on kirja? Aatemaailman varjo, jähmettynyt sana, paperille
valokuvattuna. Ei ei-mitään, ei kaikki. Kirja on aina jotain, aina
palanen ihmiselämää, vaan sittenkin ainoastaan palanen. On ainoastaan
_yksi_ kokonainen kirja, raamattu, joka yksin käsittää Jumalan ja
ihmisen, henkielämän ja luonnon elämän. Kaikki muut kirjat puhuvat
ihmisestä tai hänen asioistaan, joka ilman Jumalaa on pyörivä kivi
pyörivän pallon päällä.
Kaikki muut kirjat ovat katkelmia, osia. Ei mikään, ei edes kaikkein
täydellisimmin sepitetty tieteellinen jäjestelmäkään voi tyhjentää
ajatusta tai kokonaan kuvastaa elämää. Ammenna kauhalla valtamerestä!
Mutta kaikki kirjat sisältävät pisaroita tästä merestä. Ei mikään kirja
ole niin kokonaan aatteita vailla, niin tyhjä, ett'ei siitä löytyisi
pohjakerros ihmiselämää. Ei ole mitään niin köyhää ihmiselämää, ett'ei
siinä olisi tähteitä ihmisyydestä. Mielisairaan katkonainen ajatuksen
juoksu voidaan hetkeksi liittää yhteen, niinkuin stereoskoopin kaksi
kuvaa yhdistyvät toisiinsa yhdeksi kuvaksi. Tylsämielinen nukkuva
sielu voi välistä hänen katseessaan kuvastaa salattua sisäistä elämää.
Kehnoinkin kirja voi sisältää opetuksen. Vanha ilmoituskalenteri, joka
aikoja sitten on tehtävänsä täyttänyt, voi todistaa siitä elämästä,
joka sen ilmestymisaikana alettiin. Polta rekilaulu, niinkuin poltetaan
madonpesä tai kuivanut risukoko, kelpaahan tuhka aina johonkin, mutta
elä luule, että se on jälkeä jättämättä kulkenut maailman läpi!
Kirjat voivat elää, se on niitä luetaan vuosituhansien kuluessa,
niinkuin muinaisintialaisia, kreikkalaisia ja roomalaisia, mutta
niinkuin eläinmaailmalla on kirjamaailmallakin keinonsa liiallisen
tuotannon ehkäisemiseksi. Eivät edes kalliopaasien ja assyrialaisten
tiilikivien kirjoitusmuumiat säily häviämästä. Niistä lukuisista
lampaiden luista, eläinten nahoista, pergamenteista, papyruksista,
lumppu-, riisi- ja puupapereista, joihin ihmishenki on puumerkkinsä
piirtänyt kirjoitettuna tai painettuna, on jälellä vaan puoleksi
unhotettuja repaleita kirjastoissa.
Mitä on kirjasto? Ihmishengen kirkkotarha täynnä tulevien keväiden
siemeniä, mutta vielä täydempänä kuluneiden kesien kuihtuneita lehtiä.
Kirjailijan maine on omenankukka: omena syödään tänään; kuka muistaa
sen huomenna ja kuka muistaa kukkaa? Ensimmäinen uusi tuulahdus hävitti
sen lehdet: joka oli elinehto uusille kukille ensi kevännä.
Kun meidän aikanamme näkee kirjastojen huolellisesti vuosi vuodelta
kokoovan kaikkia kirjoja, joutuu ihmettelemään, kuinka kauvan riittää
latoja näille kuihtuneille lehdille. Saksan kirjamarkkinoilla kaupitaan
vuosittain 30,000 uutta teosta 30 miljoonassa kappaleessa. Se on kalain
mätiä ja hyönteisten munia: lyhyen ajan kuluessa täyttyisi niistä meret
ja maat, ell'ei luonnonlaki tuomitseisi 99:ää 100:sta ennenaikaiseen
häviöön. Mikä läksytys herkkäuskoiselle kirjailijalle, että hänen
nimensä on muka oleva kuolematon ja hänen vaikutuksensa pysyvä! Kuka
muistaa huomenna niiden kirjain ja kirjailijain nimiä, jotka tänään
ovat kaikkien huulilla? Muutamat pysyvät pinnalla yhden sukupolven ja
uppoavat sitten vähitellen, nousevat ylös, uppoavat taas syvyyteen
ja hautautuvat lopulta luetteloihin, saaden hautauskirjoituksensa
kirjallisuushistoriassa.
Vaikutus tekemällä tehdystä kirjasta, joka rakentaa talonsa
piirustuksen mukaan, ei voi vetää vertoja eletyn kirjan vaikutukselle,
joka kertoo elämänsä tarinan, missä lukija aina tuntee jotain omasta
itsestään.
Välistä tulee käsky ylhäältä: kirjoita! -- Puhu, Herra, sinun
palvelijasi kuulee!... Silloin selviävät nopeasti ne arvoitukset, joita
mietinnän avulla on turhaan koettanut ratkaista; vuosikausien turhat
vaivat kantavat odottamattoman hedelmän, ja välikappale, joka epäillen
piirtää nimensä kansilehdelle, osaa helposti erottaa sen, mikä hänelle
annettiin, siitä, mikä on omaatekemää, mikä vaan on sen varjoa.
On siunatuita kirjoja, samoinkuin on kirotuita kirjoja. Eikö
ihmiselämä ole täynnä itsetiedottomia tai puoleksi itsetiedottomia
mielijohteita? Miksi ajatus yksin jäisi niiden vaikutusta vaille?
Taiteilija ja kirjailija taistelevat usein tuota epätoivoista
taistelua teoksensa synnyttämisestä, kunnes Prometheon kipinä antaa
eloa kuolleelle sanalle. Kaikki vuosisatoja kestäneet teokset ovat
syntyneet inspiratsioonista. Taito valmistaa, henki käskee tekemään.
Juhana Gutenberg sovittaa yhteen muutamia puusauvoja ja keksii
kirjapainotaidon. Tuomas Kempiläinen kirjoittaa muistiin yksinäisten
hetkien ajatuksia hämärässä luostarikammiossa, ja vielä 400 vuotta
hänen kuolemansa jälkeen luetaan näitä ajatuksia mökkiläisten majoissa
Suomen saloilla...
1.7.1887.