On virtoja ja vastavirtoja useimmassa ihmissydämmessä. Toisaalta tarve
kohottaa omaa suuruuttaan toisten pienuudella, toisaalta tarve kohottaa
omaa pienuuttaan toisten suuruudella. Tehdään niin mielellään nollia
tai epäjumalia. Nolla on lähimmäiseni, epäjumala on nimi, joka heittää
loistoaan minunkin nimeeni.
Kun Norja oli saanut pyhän Olavin, ei Ruotsikaan enää voinut tulla
toimeen ilman pyhimystä ja keksi pyhän Eerikin. Kun Ruotsi vielä sen
lisäksi sai pyhän Brigitan, ei Suomi tahtonut olla huonompi ja keksi
pyhän Henrikin. Vielä tänäkin päivänä vaatii paavin arvo, että hän
keksii ainakin yhden uuden pyhimyksen.
Mutta pyhimyksen kunniakehä alkoi himmetä, ja palattiin roomalaisten
vanhaan tapaan, jotka palvelivat Caesaria jumalanaan. Muistopatsaiden
pitkä sarja alkoi keisareilla ja kuninkailla, jotka vuorostaan
pystyttivät patsaita sotapäälliköilleen. Heitä seurasivat
suuret löytöretkeilijät, tiedemiehet, ajattelijat, runoilijat,
kansallissankarit, teollisuuden harjoittajat. Hautakuvat olivat kauvan
ikuistuttaneet suuria ja pieniä ihmisiä.
Suomi lienee ainoa maa, joka on rikkonut tämän arvoasteikon, sillä sen
ensimmäinen muistopatsas pystytettiin tiedemiehelle, toinen ja kolmas
runoilijalle. Heitä seurasi siviilisäätyyn kuuluva hallintomies, piispa
ja lopuksi keisari, josta muualla on ollut tapana alottaa.
Suotakoon kansalle kernaasti se inhimillisen heikkouden tyydytys,
että saa kuuluistuttaa itseään suurissa miehissään. Rakkaudelle on
jotakin annettava anteeksi ja saakoon esimerkki edes jossakin muodossa
jäädä pysymään. Kuolema, joka tasoittaa suuret ja pienet, kohottaa
poismenneet jalustalle. Puutteet katoavat, elämän merkitys jää jälelle
sekoittumatonna. On puhdistavaa ja virkistävää nähdä jotain, johon
kateus ei pääse käsiksi.
Jos jatketaan niinkuin on alotettu, nähdään ensi vuosisadalla enemmän
kuolleita marmorissa ja pronssissa kuin eläviä kansojen ensimmäisissä
riveissä. Kiveen hakattu kansa vaikuttaa kovin aavemaisesti. Haetaan
haudoista sitä elävää suuruutta, jota ei enää tavata elävien joukossa.
Jos marmori tai pronssi voisi hymyillä, kuinka usein väreilisikään
säälivä iva noiden jalustalle asetettujen ihmiskunnan sankarien
kankeilla huulilla! _Vanitas vanitatum_.