On jo mainittu, että tilastotiede, joka pitää kirjaa ajan ilmiöistä,
lyhyempien ajanjaksojen kuluessa osoittaa paljon epäsäännöllisyyksiä,
jota vastoin se näyttää yhä säännöllisempiä tuloksia, kuta pitempi on
se ajanjakso, jota tarkastelemme. Kaksikymmen-vuotisesta nuorukaisesta
näyttää hänen kulunut elämänsä mutkaiselta, jyrkältä mäeltä;
viisikymmen-vuotiaana näkee hän kukkulain ja tasankojen vaihtelevan;
seitsemänkymmenen viiden vuoden vanhana esiintyy kaikki tasankona,
koska välimatka tasoittaa kukkulat ja syvänteet.
Historiata kohtaa sama ilmiö sen luodessa katseensa yli vuosituhanten.
Kukkulat, jyrkänteet, laaksot ja tasangot kyllä ovat olemassa,
mutta katsoja näkee vain meren, jonka aallot haihtuvat kauvas
silmän siintämättömiin. Olen nähnyt historiaa esitettävän monelta
eri kannalta, ajanjaksolliselta, valtiolliselta, kansalliselta,
sivistyshistorialliselta; mutta en ole siinä huomannut maailman
johtoa ulkopuolella kristillistä elämän katsomusta. Olen nähnyt
aaltoja ja taas aaltoja, mutta en merta. Missä on meri? Missä
yhtenäisyys, johtopäätös, johtava käsi? Yksityiskohdat rasittavat
ja himmentävät katsettamme. Vähän auttaa, että lopputarkoituksiksi
asetamme yleisiä näkökohtia: sivistyksen, jalostumisen, onnen,
vapauden, veljeyden. Missä on meillä todistus siitä, että tämä
tarkoitus joka hetki vaikuttaa maailman tapahtumiin ja että jokainen
näennäinen taantumisaskel kokonaisuuden kannalta katsottuna osoittautuu
edistykseksi?
Koetan tuonnempana selittää tätä puhuessani "maailman historian
pääpiirteistä". [Esitelmä tästä aineesta, nimeltään "Det providentiela
i verldshistorien" kirjoitettiin jo v. 1890 yliopiston 250
vuotis-riemujuhlaan Turussa. _Ulosantajan muistutus_.] Aine on niin
runsas ja tärkeä-arvoinen, että sen voi valaista ainoastaan historia
itse.
Koska jokainen ihminen on pienoismaailma, mikrokosmos, ja koska häneen
siis sisältyy koko ihmiskunta, uusiutuu maailman hallinto jokaisen
yksilön elämässä ja kohtaloissa. Ei ole mitään kohtaa elämässämme,
suurta tai pientä, jossa voisimme välttää sen vaikutusta. Vaikea on
saada tätä mahtavata vaikutusta sopimaan tahdon vapauteen. Meillä
on tässä yksi inhimillisen olemuksen salaperäisimpiä arvoituksia.
Filosofia ja sen determinismi ovat purreet hampaansa rikki tähän
kivikovaan pähkinään. Antiikin kohtalo ja muhamettilaisten fatalismi
tekivät ihmisestä orjan. Ainoastaan kristillinen maailmankatsomus
vapauttaa meidät yhdistämällä Jumalan ja ihmisen rukouksessa:
"tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaissa!"
On verrattain helppoa ajatella sallimuksen johtoa suuressa, mutta yhtä
helppoa ei ole ajatella, missä johto päättyy pienessä? Taistelussa
joudutaan tappiolle, valtaistuin kukistuu, laiva joutuu haaksirikkoon,
ystäviä pelastuu hengenvaarasta, sen me kyllä ymmärrämme, se oli niin
sallittu, mutta mitä se on, kun jalkani kompastuu, hammastani pakottaa,
kun lehti putoaa puusta tai nappi liivistäni? Kristus on sanonut:
Teidän hiuksenne ovat kaikki luetut.
Kun on kysymys maailman hallinnosta, täytyy meidän luopua tavallisista
käsitteistämme, mikä on _pientä_ ja _suurta_. Jalka, hammas, lehti
ja nappi ovat yhtä hyvin sijoitetut tapausten sarjaan kuin taistelu,
valtaistuin, laiva ja ystävän pelastus. Se, mitä me kutsumme
_sattumaksi_, on vain kykenemättömyytemme nähdä yli tapausten
syiden ja seurauksien. Putoavalla lehdellä on entisyytensä puun
kasvamisessa, maanlaadussa ja vuodenajassa, ja tulevaisuutensa siinä
kasvullisuudessa, jota tämä lehti on edistävä, sittenkun se itse on
mädäntynyt. Liivini napilla on entisyytensä nappitehtaassa, rihmassa,
räätälissä ja siinä, millä tavalla minä kulutan; tulevaisuutensa on
sillä siinä, mikä kerran on tuleva tästä napista, kun se on murentunut
atoomeiksi. Kaikki tämä on meille yhtä arvaamatonta pienessä kuin
suuressakin. Kuka voi sanoa, mikä hedelmällinen kasvullisuus vielä voi
versoa pudonneesta lehdestä tai mitä uusia elimistöjä kerran on syntyvä
napin atoomeista?
Alentuuko se käsi, joka ohjaa maailmoita, suuntailemaan korttipelin
pieniä tapahtumia? Me häpeämme sitä tunnustamasta ja kuitenkin uskovat
monet hyvään ja huonoon onneen pelissä, ennakolta määrättyyn myötä- tai
vastoinkäymiseen tuhansissa pikku asioissa! Taikausko on vaan uskon
irvikuva. Lakkaa hakemasta lukemattomia sommitelmia, joista et koskaan
voi saada selkoa, ja etsi sallimuksen johtoa kaikessa, jossa sinulle
ja maailmalle näyttää olevan järjellinen merkitys. Käy rauhallisesti
levolle köyhänä, neuvotonna ja auttamatonna tietämättäsi, mistä
huomenna olet löytävä leivän tai keksivä keinon; isäsi taivaassa tietää
tarpeesi.
Mikä suuri tyydytys sinulle tietäessäsi, että on olemassa aina valvova
silmä, aina uupumaton rakkaus kaitsemassa tuota aina vaihtelevaa ja
ylen heikkoa ihmiselämää!
21.2.1895.