Bruno ja Buffalmacco varastavat Calandrinolta sian. He teettävät
hänellä sen löytymiseksi kokeen inkiväärä-pillereillä ja
valkoviinillä ja antavat hänelle kaksi kertaa toisensa jälkeen
koiran-inkiväärää ja aloeta, jolloin näyttää siltä, kuin hän
itse olisi varastanut sikansa. Ja he vaativat häneltä lahjukset,
etteivät kerro asiaa hänen vaimolleen.
Ketkä Calandrino, Bruno ja Buffalmacco olivat, ei minun tarvitse teille
selittää, sillä heistä on kuultu kyllin puhuttavan. Siksi minä sanon,
suoraan asiaan käyden, että Calandrinolla oli lähellä Firenzeä eräs
pieni tila, jonka hän oli saanut vaimonsa myötäjäisinä ja josta hän,
paitsi muuta, mitä hän siitä korjasi, sai joka vuosi sian. Ja hänen
tapansa oli lähteä aina joulukuussa vaimoineen maalle ja teurastaa ja
suolauttaa se siellä.
Nyt tapahtui kerran, ettei hänen vaimonsa ollut aivan terve, ja niinpä
Calandrino lähti yksin sitä sikaa tappamaan. Mutta tuskin Bruno ja
Buffalmacco tämän kuulivat ja tiesivät, ettei vaimo mennyt hänen
kanssaan, niin he lähtivät erään papin luo, joka oli heidän parhaita
ystäviään ja asui lähellä Calandrinoa, aikailemaan muutamaksi päiväksi.
Calandrino oli sen päivän aamuna, jolloin he saapuivat, teurastanut
sikansa, ja kun hän näki heidät papin seurassa, niin hän huusi heille
ja sanoi: Terve tulemaan! Nyt pitää teidän näkemän, millainen isäntä
minä olen.
Ja hän vei heidät kotiin ja näytti heille sitä sikaa. Nämä näkivät,
että sika oli sangen kaunis, ja kuulivat Calandrinolta, että hän aikoi
suolata sen perhettään varten.
Silloin sanoi Bruno: Oh, miten tuhma sinä olet. Myy se ja pidetään
hauskaa rahoilla. Ja vaimollesi sano, että se on sinulta varastettu.
Calandrino vastasi: Enkä, hän ei sitä uskoisi, vaan ajaisi minut pois
kotoani. Älkää vaivatko itseänne, sillä sitä minä en tee koskaan.
Sanoja vaihdettiin paljonkin, mutta ne eivät auttaneet mitään;
Calandrino pyysi tosin heitä jäämään illalliselle, mutta niin
töykeästi, etteivät he tahtoneet siellä illallista, vaan lähtivät hänen
luotaan.
Ja Bruno sanoi Buffalmaccolle: Eikö varasteta häneltä tänä yönä sitä
sikaa?
Buffalmacco vastasi: Niin, mutta kuinka me sen voimme tehdä?
Bruno sanoi: Minulla on jo tiedossa, kuinka, jos hän ei vaan muuta sitä
pois sieltä, jossa se oli äsken.
Sitten me se tehdään, sanoi Buffalmacco. -- Miksipä me ei sitä
tehtäisi? Ja nautimme sitten siitä täällä herra pastorin kanssa.
Pappi sanoi puolestaan, että se oli hänestä hyvin mieleen.
Sen jälkeen sanoi Bruno: Tässä täytyy käyttää hiukan viekkautta. Sinä
tiedät, Buffalmacco, miten saita Calandrino on ja kuinka mielellään hän
juo silloin, kun muut maksavat. Menkäämme ja viekäämme hänet kapakkaan,
ja siellä on pappi maksavinaan kaikki meidän kunniaksemme, eikä anneta
Calandrinon maksaa mitään. Hän juo itsensä juovuksiin, ja kaikki käy
sitten sangen hyvin, koska hän on yksin tilallaan.
Ja tehtiin niinkuin Bruno sanoi.
Kun Calandrino näki, ettei pappi antanut toisten maksaa, ryhtyi hän
juomaan, ja jos hän ei paljoa tarvinnutkaan, pian hän oli hyvässä
lastissa. Ja oli jo myöhä yö, kun hän lähti kapakasta ja meni,
haluamatta enää illallista, kotiinsa. Ja luullen sulkeneensa oven hän
jättikin sen auki ja meni vuoteesen. Buffalmacco ja Bruno lähtivät
papin kanssa illalliselle, ja kun he olivat aterioineet, ottivat he
eräitä työkapineita päästäkseen Calandrinon taloon ja menivät sitten
hiljaa sinne, jonne Bruno oli heitä neuvonut. Mutta kun he näkivät oven
auki, astuivat he sisään, päästivät sian irti ja kantoivat sen papin
taloon. Ja kun he olivat panneet sen piiloon, menivät he maata.
Aamulla, kun viini oli haihtunut Calandrinon päästä, nousi hän ylös. Ja
kun hän meni alas katsomaan sikaansa ei hän sitä nähnytkään, ja ovi oli
auki. Sen vuoksi Calandrino kyseli yhdeltä ja toiselta, tiesivätkö he,
kuka sian oli ottanut. Ja kun hän ei sitä löytänyt, niin nosti hän
suuren metelin. Voi häntä, voi kurjaa häntä, häneltä oli varastettu
sika!
Kun Bruno ja Buffalmacco olivat nousseet ylös, menivät he Calandrinon
talolle kuulemaan, mitä hän sanoi siasta. Ja tuskin Calandrino heidät
näki, huusi hän heitä melkein itkien ja sanoi: Voi minua, kumppanit,
minulta on varastettu se minun sikani!
Bruno lähestyi häntä ja sanoi hänelle hiljaa: Ihme, että olet ollut
kerrankin viisas!
Voi minua, vastasi Calandrino, minä puhun aivan totta!
Sano vaan niin, sanoi Bruno, huuda kovasti, että näyttää siltä kuin
olisi käynytkin niin.
Calandrino huusi silloin kovemmin ja sanoi: Kaikkivaltias Jumala, minä
puhun totta, se on minulta varastettu.
Mutta Bruno sanoi: Kas niin, aivan niin. Noin sinun pitää sanoa. Huuda
kovasti, anna äänesi kuulua, niin sitä luullaan todeksi.
Sinä tahtoisit minua huutamaan sieluni paholaiselle, sanoi Calandrino.
Minä sanon, vaikket minua usko, että menen vaikka hirteen, jos se ei
ole minulta varastettu!
Silloin kysyi Bruno: Mitä? Kuinka se voisi olla mahdollista? Näinhän
minä vielä eilen sen täällä. Luuletko sinä voivasi uskotella minulle,
että se on varastettu?
Niin vaan on kuin minä sanon, vastasi Calandrino.
Oh, sanoi Bruno, voiko se olla mahdollista?
Aivan varmaan, vastasi Calandrino, se on niin. Ja siitä minä olen
onneton, enkä tiedä, miten nyt palata kotiin. Vaimo ei minua usko, ja
vaikka uskoisikin, en saa enää koko vuonna rauhaa häneltä!
Silloin sanoi Bruno: Jumaliste, se oli paha teko, jos se on totta.
Mutta sinä muistat, Calandrino, että minä eilen neuvoin sinua sanomaan
näin. Minä en tahtoisi, että sinä yhtaikaa kujeilisit vaimosi ja meidän
kustannuksellamme.
Calandrino alkoi taas huutaa ja sanoa: Ja miksi te pakotatte minut
epätoivoon ja vannomaan kautta Jumalan ja pyhimysten ja kaikkien
luotujen kappalten. Minä sanon teille, että sika on minulta viime yönä
varastettu.
Silloin sanoi Buffalmacco: Jos niin on, täytyy miettiä, emmekö keksi
keinoa, jolla saadaan se takaisin.
Ja minkä keinon me voisimme keksiä? kysyi Calandrino.
Buffalmacco sanoi silloin: Varmaankaan ei kukaan lndiasta ole tullut
ottamaan sinulta sikaa. Joku näistä sinun naapureistasi sen on täytynyt
olla. Ja tosiaan, jos sinä voisit saada ne koolle, niin minä osaisin
tehdä taian leivällä ja juustolla, niin näkisimme kohta, kuka sen on
vienyt.
Niin kai, sanoi Bruno, tee vaan se leivällä ja juustolla näille tämän
seudun herroille, sillä olen varma, että joku heistä on sen vienyt,
mutta he ymmärtäisivät tarkoituksen eivätkä tulisi tänne.
Mitenkä se sitten olisi tehtävä? kysyi Buffalmacco.
Bruno vastasi: Se olisi tehtävä hyvillä inkivääräpillereillä ja
valkoviinillä ja kutsuttava heidät sitä juomaan. Sitä eivät he
epäilisi, vaan tulisivat. Ja voidaanhan inkivääräpillerit taikoa
samalla tavalla kuin leipä ja juustokin.
Todellakin, sanoi Buffalmacco, sinä olet oikeassa. Ja sinä, Calandrino,
mitäs sanot? Tehdäänkö niin?
Calandrino vastasi: Minä suorastaan pyydän sitä, Jumalan tähden, sillä
jos edes tietäisin, kuka sen on vienyt, niin olisin jo puolta
rauhallisempi.
No niin, sanoi Bruno, minä olen valmis tämän tähden ja sinua
auttaakseni lähtemään Firenzeen saakka, jos annat minulle rahaa.
Calandrinolla oli noin neljäkymmentä soldoa, jotka hän nyt antoi
Brunolle. Bruno meni Firenzeen erään tutun apteekkarin luo ja
osti naulan hyviä inkivääräpillerejä, mutta teetti myöskin kaksi
koiran-inkiväärästä, jotka hän leivotti tuoreen aloen sisään. Sitten
hän antoi valmistaa niihin sokeripäällykset niinkuin toisissakin oli,
ja teetti niihin pienen merkin, ettei erehtyisi tai vaihtaisi niitä
muihin, vaan tuntisi ne oikein hyvin. Ja ostettuaan pullon hyvää
valkoviiniä hän palasi maalle Calandrinon luo ja sanoi hänelle: Kutsu
nyt huomenna kanssasi juominkeihin ne, joita sinä epäilet. Silloin on
juhlapäivä, ja kaikki tulevat mielellään, ja minä taion tänä yönä
Buffalmaccon kanssa pillerit ja tuon ne sinulle kotiisi varhain
huomen-aamuna. Ja rakkaudesta sinuun minä otan jakaakseni ne itse ja
teen ja sanon kaikki, mitä siinä on sanottava ja tehtävä.
Calandrino teki niin.
Kun sitten seuraavana aamuna oli kokoontunut hyvä joukko nuoria
firenzeläisiä, jotka myöskin olivat täällä maalla, ja työmiehiä kirkon
edustalle jalavan ympärille, niin tulivat Bruno ja Buffalmacco paikalle
ja toivat rasiallisen inkivääräpillereitä ja pullon viiniä. Ja kun väki
oli asetettu piiriin, puhui Bruno: Herrat, minun täytyy sanoa teille
syy, miksi seisotte täällä, niin ettette vihoittelisi minulle, jos
tapahtuisi sellaista, joka ei teitä miellyttäisi. Calandrinolta, joka
on tässä, on toissa yönä viety kaunis sika, eikä hänellä ole
aavistusta, kuka sen on ottanut. Ja koska sitä ei ole voinut häneltä
viedä kukaan muu kuin joku meistä, jotka olemme tässä, niin antaa hän
teille yhdelle toisensa jälkeen näitä inikivääräpillerejä ja juoda
päälle, nähdäkseen, kenellä se on. Ja tietäkää jo kohta, että se, joka
on sian ottanut, ei voi pilleriään niellä, vaan maistuu se hänestä
katkerammalta kuin myrkky ja hän sylkee sen pois. Ja ettei sille
henkilölle tulisi moista häpeää kaikkien läsnäollessa, niin on ehkä
parasta, että se, jolla se mahdollisesti on, tunnustaa asian ripillä
herra papille, niin minä luovun tästä toimituksesta.
Mutta kaikki, jotka siellä olivat, sanoivat, että he syövät mielellään.
Silloin Bruno järjesti heidät riviin, asetti Calandrinon joukkoon ja
ryhtyi toisesta päästä alkaen jakamaan heille kullekin pillerejä. Ja
kun hän tuli Calandrinon kohdalle, otti hän toisen niistä
koiraninkiväärästä tehdyistä ja pani sen hänen käteensä.
Calandrino pisti sen kiireesti suuhunsa ja alkoi maiskuttaa. Mutta
heti, kun hän tunsi aloen kielellään, sylkäisi hän sen pois, voimatta
sietää karvautta.
Kaikki katselivat toisiaan kasvoihin nähdäkseen, kuka sylkee pillerinsä
pois. Eikä Bruno ollut vielä lopettanut jakeluansa, vaan jatkoi
ikäänkuin ei olisi mitään huomannut, kun hän kuuli takanaan sanottavan:
Heh, Calandrino, mitäs tämä merkitsee?
Bruno kääntyi silloin nopeasti, ja kun hän näki, että Calandrino oli
sylkenyt omansa pois, niin hän sanoi: Odotappas, ehkä sai jokin muu syy
sinut sen sylkemään pois. Kas tässä on toinen.
Ja Bruno otti sen toisen ja pisti Calandrinon suuhun ja jakeli edelleen
niitä, jotka hänellä oli vielä jaettavana.
Jos jo ensimäinen oli tuntunut Calandrinosta katkeralta, niin tämä
tuntui vielä paljoa katkerammalta. Mutta koska hän häpesi sylkeä sitä
pois, niin piti hän sitä suussaan ja pureskeli hiukan, kunnes hänen
silmistään siinä alkoivat vuotaa kyyneleet suuret kuin pähkinät. Ja
viimein hän ei enää voinut, vaan heitti sen pois kuin edellisenkin.
Buffalmacco ja Bruno juottivat joukolle viiniä, ja kun he toisten
kanssa tämän näkivät, niin he sanoivat, että varmaan Calandrino on
varastanut sikansa itse. Ja oli niitäkin, jotka haukkuivat häntä siitä
syystä ankarasti. Ja kun sitten muut olivat lähteneet pois ja Bruno ja
Buffalmacco olivat jääneet Calandrinon seuraan, alkoi Buffalmacco:
Olinhan minä koko ajan varma, että juuri sinä itse olit sen varastanut
ja koetit uskotella meille, että se oli sinulta viety, päästäksesi
juottamasta meitä edes yhden kerran, rahoilla, jotka siitä sait.
Calandrino, joka ei ollut vielä saanut sisästään aloen katkeruutta,
alkoi vannoa, että hän ei ollut sitä vienyt. Silloin sanoi Buffalmacco:
Paljonko sinä siitä sait, poika, puhu nyt totta. Saitko kuusi florinia?
Calandrino joutui tämän kuullessaan aivan epätoivoon. Mutta Bruno sanoi
silloin hänelle: Kuules tosiaan, Calandrino, täällä joukossa oli eräs,
joka söi ja joi meidän kanssamme ja sanoi minulle, että sinulla on
täällä muuan nuori tyttö, jota sinä pidät luonasi ja annat hänelle
kaikki, mitä saat kähmityksi. Ja hän oli varma, että sinä olet
lähettänyt sen sian hänelle. Sinäkös olet oppinut ilveilijäksi. Sinä
veit meidät kerran Mugnonen uomaan, kokoamaan mustia kiviä, ja kun olit
pannut meidät juoksemaan joutavan jäljillä, niin menit itse pois. Ja
sitten koetit meille uskotella, että olit löytänyt kiven. Ja nyt luulet
saavasi vannomalla meidät samoin uskomaan, että sika, jonka sinä itse
olet lahjoittanut tai myynyt, on sinulta varastettu. Me olemme jo
tottuneet kujeihisi ja tunnemme ne. Nyt et voi enää tehdä meille
sellaista. Ja suoraan sanoen, me otimme tehdäksemme taian siinä
luulossa, että sinä lahjoittaisit meille kaksi paria salvokukkoja. Jos
et sitä tee, niin me kerromme Tessa rouvalle kaikki!
Calandrino näki, ettei häntä uskottu, ja koska hän mielestään
oli jo saanut kylliksi harmia eikä hän tahtonut lisäksi vielä
korvankuumennusta vaimoltaan, niin hän antoi heille kaksi paria
salvokukkoja. He taas suolasivat sian ja palasivat Firenzeen, jättäen
maalle Calandrinon, joka sai pitää vahingon ja pilan hyvänään.