Erään lääkärin rouva panee unijuomalla huumatun rakastajansa
arkkuun, ja kaksi koronkiskuria kantaa hänet siinä kotiinsa.
Hän herää ja häntä luullaan varkaaksi. Rouvan palvelijatar
sanoo oikeudelle piiloittaneensa hänet tuohon kiskurien
varastamaan arkkuun, ja niin pelastuu hän hirrestä; mutta
koronkiskurit tuomitaan arkun-varkaudesta sakkoihin.
Tietäkää, että kauan ei ole kulunut vielä siitä, kun Salernossa oli
suuri haavalääkäri nimeltä Mazzeo della Montagna, joka, vaikka oli jo
äärimmäisen vanhuuden iässä, oli ottanut vaimokseen erään kauniin ja
viehättävän tytön kotikaupungistaan. Tämän varusti hän komeilla ja
kalleilla vaatteilla ja muilla koristuksilla ja kaikella sellaisella,
mikä saattaa naista miellyttää, niin hyvin, ettei hänellä ollut koko
kaupungissa vertaistansa, mutta siitä huolimatta on totta, että
vaimolla oli enimmät ajat nuha, sillä vanha tohtori-mestari piteli
häntä huonosti peiton alla vuoteessa. Hän näet koetteli todistaa, että
kun on maannut naisen vieressä yhden kerran, niin tarvitsee sen jälkeen
en muistakaan kuinka monta päivää voimistuakseen, ja muuta sellaista
lorua. Tähän oli rouva sangen vähän tyytyväinen, mutta koska hän oli
älykäs ja rohkea nainen, niin hän päättikin säästää talon varoja ja
heittäytyä kadulle ja käyttää toisten tavaraa.
Hän alkoi niin ollen tarkastella sangen monia nuoriamiehiä, ja viimein
hän mielistyi erääsen, johon hän kohdisti kaiken toivonsa ja koko
onnensa kaipuun. Ja kun nuorukainen sen huomasi, ja rouva oli hänestä
sangen miellyttävä, niin suuntasi hän samoin häneen koko rakkautensa.
Tämä nuorukainen oli nimeltänsä Ruggieri da Jeroli, ylhäistä sukua,
mutta niin paha tavoiltaan ja moitittava elämältään, ettei hänellä
ollut enää ainoatakaan omaista tai ystävää, joka olisi toivonut hänelle
hyvää tai tahtonut häntä nähdä; ja koko Salernossa hän oli kuuluisa
varkauksista ja muista törkeistä teoista. Mutta siitä ei rouva paljoa
välittänyt, sillä nuorukainen miellytti häntä aivan toisista syistä, ja
niinpä hän järjesti palvelijattarensa kanssa asiat sille tolalle, että
he saivat kerran olla yksissä. Ja kun he olivat jonkun aikaa nauttineet
iloa yhdessä, niin nainen alkoi moitiskella nuorukaista hänen entisen
elämänsä tähden ja pyytää häntä, hänen rakkautensa nimessä, jättämään
pois sellaiset teot. Ja antaakseen hänelle tilaisuuden menetellä vasta
toisin, alkoi hän tukea häntä rahalla, milloin milläkin määrällä.
Ja kun he täten jatkoivat salaisesti seurusteluaan, niin tapahtui, että
lääkärin käsiin joutui kerran sairas, jonka toinen jalka oli vialla.
Kun tohtori oli tutkinut tuon vian, sanoi hän sairaan omaisille, että
jos ei kaiveta pois erästä pilaantunutta luuta, joka jalassa on, niin
täytyy leikata pois koko jalka taikka mies kuolee; ja jos luu
poistetaan, niin hän ehkä paranee, mutta kuitenkaan ei tohtori mennyt
hänen hengestään takuusen. Sukulaiset suostuivat viimemainittuun
yritykseen ja antoivat sairaan leikattavaksi, aivan kuin jo kuolleena.
Tohtori, joka huomasi, ettei sairas jaksaisi nukuttamatta kestää
tuskia eikä antaisi itseään käsitellä ja jonka täytyi sentähden
lykätä toimitus iltapuoleen päivää, eroitutti aamulla eräästä
lääkesekoituksesta vettä, joka oli vaivuttava sairaan, kun hän sitä
joi, uneen siksi aikaa, minkä tohtori luuli tarvitsevansa leikkauksen
suorittamiseen. Ja tämän unijuoman hän tuotatti kotiinsa ja asetti
huoneesensa sanomatta kenellekään, mitä se oli.
Mutta kun iltapuoli tuli ja mestarin oli mentävä sairaan luo, niin toi
lähetti eräiltä hänen parhaimmilta ystäviltään Amalfista sanan, että
hänen oli heti lähdettävä sinne eikä annettava minkään asian estää
itseänsä, sillä siellä oli ollut suuri tappelu, jossa monta oli
haavoittunut. Lääkäri lykkäsi niin ollen jalan leikkaamisen vielä
seuraavaan aamuun ja astui venheesen ja meni Amalfiin.
Hänen vaimonsa tiesi, ettei mies palaa kotiin koko yönä, ja siksi
kutsutti hän nyt salaa tapansa mukaan Ruggierin luoksensa ja pani hänet
miehensä huoneesen ja lukitsi hänet sinne siksi aikaa, kunnes eräät
muut talossa asuvat menivät nukkumaan. Mutta kun Ruggieri siellä
oleskeli ja rouvaa odotteli, niin tuli hänelle, joko sen päivän
ponnistusten tähden tai siksi, että hän oli syönyt suolaista ruokaa,
tai ainoastaan tavan vuoksi, ankara jano. Hän näki silloin ikkunalla
veden, jonka lääkäri oli valmistuttanut sairasta varten, ja kun hän
luuli sitä juomavedeksi, nosti hän pullon huulillensa ja joi sen
tyhjäksi. Eikä kulunut kauan, niin hänet voitti raskas uni ja hän
nukkui.
Rouva tuli niin pian kuin pääsi siihen huoneesen, ja kun hän näki
Ruggierin nukkuvan, niin hän nykäisi häntä ja sanoi hiljaisella
äänellä, että nouskoon ylös. Mutta se oli turhaa, nuorukainen ei
vastannut eikä liikahtanutkaan. Silloin rouva hiukan suuttui ja
pudisteli häntä kovemmin ja sanoi: Nouse ylös, unikeko, sillä jos aioit
nukkua, olisit mennyt kotiisi, etkä tullut tänne. Siitä pudistuksesta
Ruggieri putosi maahan arkulta, jolla hän istui, eikä antanut elon
merkkiä enempää kuin kuollut ruumis.
Siitä rouva hiukan peljästyi ja alkoi nostaa häntä ylös ja pudistella
kovemmin ja nykiä nenästä ja vetää parrasta, mutta mikään ei auttanut:
hän oli kytkenyt aasinsa lujaan paaluun. Ja siksi alkoi rouva peljätä,
että hän on kuollut; mutta kuitenkin hän nipisteli häntä vielä aroista
paikoista ja poltteli palavalla kynttilällä; vaan sekin oli turhaa.
Silloin hän, joka ei lääketaitoa ymmärtänyt, vaikka hänen miehensä
olikin tohtori, uskoi varmasti, että Ruggieri on kuollut.
Ja koska hän rakasti nuorukaista enemmän kuin mitään muuta, niin eipä
tarvitse kysyä, oliko hän suruissaan; ja kun hän ei tohtinut nostaa
melua, niin alkoi hän hiljaa hänen ääressään itkeä ja tuskitella
tällaista onnettomuutta. Mutta hetken kuluttua hän, joka pelkäsi
saavansa vahingon lisäksi häpeänkin, ajatteli, että oli keksittävä
viipymättä keino, jolla hän saisi ruumiin pois talosta; ja kun hän ei
itse tiennyt, mitä tehdä, niin kutsui hän hiljaa palvelijatartaan ja
näytti tälle onnettomuutensa ja kysyi häneltä neuvoa.
Palvelijatar kummastui kovasti ja hänkin pudisteli ja nyki nuorukaista,
mutta kun näki, että tämä oli aivan tunnoton, sanoi hän samaa, mitä
rouvakin sanoi, nimittäin, että Ruggieri on tosiaan kuollut, ja neuvoi
toimittamaan ruumiin pois talosta.
Siihen rouva sanoi: Mutta minne hänet voimme panna, niin ettei
huomisaamuna, kun hänet nähdään, epäiltäisi, että hänet on tuotu ulos
meiltä?
Tyttö vastasi hänelle: Rouva, minä näin tänä iltana myöhään naapurimme,
puusepän, puodin edessä kooltaan melkoisen arkun, ja jos mestari ei ole
korjannut sitä sisään, niin se on meille hyvään tarpeesen. Sillä me
voimme panna kuolleen arkkuun ja antaa hänelle pari kolme puukonpistoa
ja jättää sitten sinne. Kun joku hänet siitä löytää, niin enpä ymmärrä,
miksi hän ajattelisi, että se on tuotu siihen juuri täältä, eikä
muualta. Paremminkin luullaan, että koska hän oli kunnoton nuorukainen,
niin oli hän menossa tekemään jotain pahaa, jolloin jokin vihamies
surmasi hänet ja pani sitten arkkuun.
Rouvasta oli tytön neuvo hyvä, paitsi ruumiin haavoittaminen, josta hän
sanoi, ettei hänen sydämensä millään ehdolla jaksa suvaita sellaista
tekoa. Ja hän lähetti katsomaan, oliko arkku vielä siellä, jossa
palvelijatar oli sen nähnyt; ja tämä tuli takaisin ja sanoi, että se
oli.
Silloin nosti tyttö, joka oli nuori ja voimakas, rouvan avulla
Ruggierin hartioilleen, ja rouva meni edeltä tähystämään, tuliko
ketään; ja kun he pääsivät arkun luo, panivat he nuorukaisen siihen ja
sulkivat sen ja menivät tiehensä.
Niinä päivinä oli sinne lähistölle erääsen taloon muuttanut kaksi
nuorta miestä, jotka lainasivat korolle ja himoitsivat paljon voittoa
ja tahtoivat itse kuluttaa vähän varojaan. Ja koska he tarvitsivat
talouskaluja ja olivat nähneet edellisenä päivänä tuon arkun, niin
päättivät he keskenään viedä sen kotiinsa, jos se jäisi siihen vielä
yöksi. Ja kun puoliyö läheni, menivät he ulos ja löysivät arkun, ja
kantoivat sen kiireesti ja sitä mitenkään tarkastelematta, vaikka se
tuntuikin hiukan raskaalta, asuntoonsa. Ja he sijoittivat sen siellä
viereiseen huoneesen, jossa naiset nukkuivat, huolimatta asettaa sitä
edes vakavasti paikoillensa, ja jättivät sen siihen ja menivät
nukkumaan.
Ruggieri, joka oli nukkunut sangen pitkän aikaa ja kuluttanut juoman,
niin että sen voima loppui, heräsi aamun lähetessä. Ja vaikka uni oli
haihtunut ja aistit saivat takaisin voimansa, oli hänen aivoissaan
vielä kuitenkin eräänlainen raskaus, joka piti häntä puolihuumeissa ei
ainoastaan sen yötä, vaan monta päivää jälkeenpäinkin. Ja kun hän avasi
silmänsä eikä nähnyt mitään, ja ojenteli käsiään sinne tänne ja huomasi
olevansa arkussa, niin hän koetteli muistella asioita ja sanoi
itsekseen: Mitä tämä on? Missä minä olen? Nukunko minä vai olenko
valveilla? Minä muistan ainoastaan, että tulin tänä iltana rakastettuni
huoneesen, ja nyt tuntuu minusta siltä kuin olisin arkussa. Mitä tämä
merkitsee? Olisikohan tohtori tullut takaisin tai muuta odottamatonta
tapahtunut, joten rouva pani minut nukkuessani tähän piiloon? Niin
luulen, ja varmaan on asianlaita sellainen.
Ja siksi hän oli aivan hiljaa ja kuunteli, kuuluisiko mitään. Mutta kun
hän oli pitkän aikaa ollut sillä tavalla, tuli hänen kovin epämukava
arkussa, joka oli ahdas, ja rupesi koskemaan siihen kylkeen, jolla hän
makasi. Silloin hän päätti kääntyä toiselle, mutta teki sen niin
taitavasti, että töytäisi lonkallaan arkun toista laitaa, joka ei ollut
tasavalle paikalle asetettu, ja horjautti arkkua niin, että se putosi
kovalla kolinalla lattialle.
Naiset, jotka nukkuivat vieressä, heräsivät ja peljästyivät suuresti,
mutta olivat pelon tähden vaiti. Myöskin Ruggieri joutui arkun
pudotessa kovan pelon valtaan, mutta kun hän huomasi, että arkku oli
pudotessa auennut, niin hän tahtoi mieluummin olla arkusta poissa kuin
sen sisässä, jos vielä jotain tapahtuisi. Ja koska hän ei tiennyt,
missä oli, alkoi hän esineesen jos toiseenkin kolahdellen kulkea ja
hapuilla huoneessa, koetellen, eikö hän löytäisi portaita tai ovea,
josta pääsisi ulos. Mutta tuon hapuilemisen kuullessaan alkoivat
naiset, jotka olivat valveilla, kysellä: Kuka se on? Ruggieri ei
tuntenut heitä äänestä, joten hän ei vastannut; ja siksi huusivat
naiset niitä kahta nuorukaista, mutta nämä nukkuivat paljosta
valvonnasta niin sikeästi, etteivät tienneet menosta mitään, ja siitä
pelästyivät naiset yhä enemmän. He nousivat ja menivät ikkunaan ja
alkoivat huutaa: Varkaita, varkaita!
Useita naapureita juoksi silloin eri paikoista sinne, yksi kattojen
yli, yksi yhtäältä, toinen toisaalta, ja he tunkeutuivat taloon. Ja
nuorukaisetkin heräsivät siihen meluun ja nousivat ylös.
Ruggieri, joka oli hämmästyksestä aivan suunniltaan, kun näki olevansa
siellä, eikä tiennyt, minne päin pitäisi tai sopisi paeta, otettiin
kiinni ja annettiin sen paikan käskynhaltian vartiain käsiin, jotka
olivat jo juosseet meteliin.
Nämä veivät hänet käskynhaltian eteen, ja kun kaikki tiesivät Ruggierin
sangen kelvottomaksi ihmiseksi, niin pantiin hänet kohta kidutuslavalle
ja hän tunnusti menneensä rahanlainaajien taloon varastamaan. Silloin
käskynhaltia ajatteli, että hänet pitää viivyttelemättä hirtättää.
Aamulla kulki koko Salernossa tieto, että Ruggieri oli vangittu
koronkiskurien talossa varkauden tähden. Ja kun rouva ja hänen
palvelijattarensa tämän kuulivat, valtasi heidät sellainen uusi
ihmetys, että he melkein uskoivat, etteivät olleetkaan tehneet sitä,
mitä viime yönä tekivät, vaan olivat ainoastaan unissa nähneet moista
tekevänsä. Ja rouva oli niin tuskissaan vaarasta, joka Ruggieria
uhkasi, että oli melkein tulla hulluksi.
Lyhyt aika tämän jälkeen, yhdeksännellä hetkellä, tuli haavalääkäri
kotiin Amalfista ja pyysi tuomaan valmistamansa veden, sillä hän aikoi
ryhtyä nyt sairasta parantamaan. Ja kun hän näki, että pullo oli tyhjä,
nosti hän kovan metelin, että hänen talossaan ei mikään saa olla
paikallaan. Rouva, joka oli kiihdyksissä aivan toisenlaisesta tuskasta,
vastasi ärtyisesti ja sanoi: Mitähän sanoisitte, messere, suuremmasta
asiasta, kun pidätte kaadetusta vesitilkasta niin kovaa melua? Eikö nyt
vettä enää maailmassa ole.
Siihen vastasi lääkäri: Vaimo, sinä luulit, että se oli pelkkää vettä;
sitä se ei ollut, vaan se oli nukutusta varten valmistettua univettä!
Ja hän kertoi vaimolleen, mistä syystä hän oli sitä teettänyt.
Tuskin rouva tämän kuuli, niin hän arvasi, että Ruggieri oli juonut
sitä ja näyttänyt sen vuoksi heistä kuolleelta. Ja hän sanoi: Messere,
emme sitä tienneet, valmistakaa siis uutta.
Ja kun tohtori näki, ettei muu auttanut, niin hän valmistutti uutta.
Vähän sen jälkeen palasi myöskin palvelijatar, joka oli rouvan käskystä
mennyt tiedustelemaan, mitä Ruggierista puhuttiin, ja sanoi: Madonna,
Ruggierista puhuvat kaikki pahaa, ja mikäli minä voin huomata, ei ole
sukulaista eikä ystävää, joka olisi noussut tai haluaisi nousta häntä
puolustamaan. Ja siksi uskotaan varmasti, että tuomari hänet huomenna
hirtättää. Ja sitäpaitsi tuon merkillisiä uutisia, joista minun
mielestäni voi käsittää, kuinka hän joutui koronkiskurien taloon. Ja
kuulkaa kuinka: tehän tiedätte sen puusepän tässä vastapäätä, jonka se
arkku oli, johon me panimme Ruggierin. Hän oli äsken maailman
ankarimmassa kiistassa erään miehen kanssa, joka näytti siltä kuin se
arkku olisi ollut hänen omansa, sillä hän vaati rahojansa takaisin, ja
mestari vastasi, ettei hän ollut sitä arkkua myynyt, vaan se oli
häneltä viime yönä varastettu. Siihen tuo toinen sanoi: Se ei ole
totta, sinä möit sen kahdelle nuorelle rahanlainaajalle, kuten he itse
sanoivat minulle viime yönä, kun minä näin sen heidän asunnossaan,
silloin kun Ruggieri otettiin kiinni. Mutta siihen puuseppä sanoi: He
valehtelevat, sillä minä en ole sitä heille koskaan myynyt, mutta he
ovat sen menneenä yönä minulta varastaneet. Mennään heidän luokseen..
Ja niin he lähtivät sovinnossa koronkiskurien taloon, ja minä tulin
tänne. Ja sillä tavalla, minun ymmärtääkseni, niinkuin itsekin
huomaatte, Ruggieri joutui sinne, josta hänet tavattiin. Mutta kuinka
hän nousi ylös kuolleista, sitä minä en voi käsittää.
Rouva ymmärsi nyt mainiosti, miten asianlaita oli, ja kertoi tytölle,
mitä hän oli kuullut tohtorilta, ja pyysi häneltä apua, niin että
Ruggieri pelastuisi; sillä jos hän tahtoisi, hän voisi samalla kertaa
vapauttaa Ruggierin ja pelastaa emäntänsä kunnian.
Palvelijatar sanoi: Madonna, neuvokaa minulle miten, niin minä teen
kaikki mielelläni.
Rouva, jolla oli hätä kintereillä, keksi nopeasti neuvon, mitä oli
tehtävä, ja selitti tarkasti asian tytölle.
Tyttö meni ensiksikin tohtorin luokse ja alkoi itkeä ja sanoi: Herra
tohtori, minun täytyy pyytää teiltä anteeksi erästä suurta hairahdusta,
jonka olen tehnyt teitä kohtaan.
Tohtori kysyi: Ja mitä hairahdusta?
Tyttö ei lakannut vieläkään itkemästä ja vastasi: Messere, tehän
tiedätte, millainen nuorukainen Ruggieri da Jeroli on. Ja koska hän
pitää minusta, täytyi minun äskettäin pelosta ja rakkaudesta ruveta
hänen ystäväkseen. Ja kun hän eilis-iltana sai tietää, että te ette
ollut kotona, houkutteli hän minua niin kauan, kunnes minä toin hänet
tänne taloonne, kamariini kanssani nukkumaan. Ja kun hänelle tuli jano
ja minä en heti tiennyt, mistä ottaa vettä taikka viiniä, enkä
tahtonut, että teidän rouvanne, joka oli salissa, näkisi minut, niin
minä, joka muistin nähneeni kamarissanne vesipullon, juoksin ottamaan
sen ja annoin hänelle juoda, ja panin pullon jälleen siihen, josta olin
sen ottanut. Ja nyt minä kuulin, että te olette nostanut talossanne
siitä asiasta suuren melun; ja minä kyllä tunnustan, että tein pahasti,
mutta kukapa ei sitä joskus tekisi? Minä olen hyvin pahoillani, että
sen tein, mutta en niin paljon itse teostani, kuin siitä, mitä teosta
seurasi, nimittäin että Ruggieri voi sentähden menettää henkensä.
Sentähden pyydän teiltä, niin nöyrästi kuin voin, anteeksi ja anon
saada mennä auttamaan mikäli taidan Ruggieria.
Kun lääkäri tämän kuuli, vastasi hän, niin vihainen kuin olikin,
ilveillen: Sinä olet jo itse hankkinut anteeksiantosi, koska luulit
saavasi viime yöksi nuoren miehen, joka oikein hyvin pöyhisi turkkiasi,
mutta saitkin unikeon. Mene siis ja koeta pelastaa lemmittysi, mutta
varo vasta kuljettamasta häntä kotiini, muuten annan sinulle sekä tästä
kerrasta että tulevasta.
Tyttö, joka arveli suorittaneensa ensi tempun hyvin, juoksi nyt niin
nopeasti kuin voi vankilaan, jossa Ruggieri oli, ja houkutteli vartiaa,
kunnes tämä antoi hänen puhella Ruggierin kanssa. Ja kun hän oli
neuvonut, mitä hänen oli vastattava tuomarille, jos aikoi henkensä
pelastaa, hankki hän pääsyn itse tuomarin eteen. Mutta ennenkuin tämä
tahtoi hänen mieltään noudattaa, halusi hän, koska tyttö oli kukoistava
ja raikas, eräällä koukulla punnita hänen kristillisyyttään ja tyttö ei
kursaillutkaan, koska toivoi sitten tulevansa paremmin kuulluksi. Ja
noustuaan jauhatukselta häh sanoi: Herra, te olette ottanut Ruggieri da
Jerolin varkaana kiinni, mutta hän ei ole varas. Ja hän kertoi alusta
loppuun koko tarinan, miten hän oli vienyt lemmittynsä lääkärin taloon,
jossa oli hänelle antanut nukutusainetta, sitä siksi arvaamatta, ja
luullen Ruggierin kuolleeksi pannut hänet arkkuun. Ja sitten hän kertoi
hänelle, mitä oli kuullut puuseppä-mestarin ja arkun omistajan
juttelevan keskenään, ja selitti tällä tavalla, kuinka Ruggieri oli
joutunut koronkiskurien taloon.
Tuomari, josta näytti helpolta tutkia, oliko tämä, totta, kysyi ensin
lääkäriltä, oliko siinä, mikä koski unijuomaa, perää, ja kuuli silloin,
että asianlaita oli niin. Ja sitten antoi hän kuulustella puuseppää ja
sitä miestä, jonka arkku oli, sekä koronkiskureita, ja huomasi pitkien
puheitten jälkeen, että kiskurit olivat varastaneet edellisenä yönä
arkun ja kuljettaneet sen kotiinsa. Vihdoin noudatti hän Ruggierin
eteensä ja kysyi häneltä, missä hän oli majaillut edellisenä iltana.
Ruggieri vastasi, että missä hän oli majaillut, ei hän tiennyt, mutta
sen hän muisti hyvin, että hän oli lähtenyt majailemaan tohtori Mazzeon
palvelijattaren luokse, jonka kamarissa hän oli juonut kovaan janoonsa
vettä. Mutta kuinka hänen sitten kävi, ei hän tiennyt, paitsi että hän
oli herännyt koronkiskurien talossa ja nähnyt olevansa arkussa.
Tuomarista olivat nämä asiat sangen hauskoja kuulla, joten hän antoi
tytön ja Ruggierin ja puusepän ja kiskurien kertoa ne itselleen moneen
kertaan. Ja koska hän viimein huomasi Ruggierin viattomaksi, tuomitsi
hän koronkiskurit, jotka olivat arkun varastaneet, kymmenen florinin
sakkoihin ja Ruggierin hän vapautti.
Miten mieleistä tämä oli Ruggierista, ei tarvitse kysyäkään, ja hänen
rakastettunsa oli siitä kuvaamattoman onnellinen. Ja monta kertaa rouva
sitten naureskeli ja ilakoi nuorukaisen ja kelpo palvelijattarensa
kanssa, joka oli tahtonut pistää Ruggieria puukolla, tälle asialle, kun
he jatkoivat rakkauttaan ja huviaan yhä entistäänkin paremmin.
Ja niin soisin itsellenikin käyvän, mutta arkkuun en tahtoisi joutua.