Ferondo haudataan, kun hän on syönyt erästä pulveria,
kuolleena, ja apotti, joka huvittelee hänen vaimollaan,
ottaa hänet haudasta, panee vankilaan ja uskottelee
hänelle, että hän on kiirastulessa. Sitten hänet herätetään,
ja hän elättää omanaan poikaa, joka hänen vaimollansa
on apotin kanssa.
Toscanassa oli ja on vieläkin luostari, sellaisella paikalla, jossa
niitä usein näemme ja jossa ihmiset eivät paljon käyneet. Ja siinä oli
apottina munkki, joka oli kaikissa asioissa tavattoman pyhä, paitsi
naispuuhissa, ja tätä hän osasi harjoittaa niin salaisesti, ettei juuri
kukaan siitä tiennyt, ei edes aavistanut, koska häntä pidettiin ylen
pyhänä ja rehellisenä joka asiassa. Nyt sattui, että apotin kanssa
seurusteli paljon eräs tavattoman rikas talonpoika, jonka nimi oli
Ferondo, mahdottoman kömpelö ja raaka mies, jonka seura ei miellyttänyt
apottia muun kuin sen vuoksi, että hän saattoi silloin tällöin
huvitella hänen tyhmyytensä kustannuksella. Ja silloin huomasi apotti,
että Ferondolla oli vaimona erittäin kaunis nainen, johon hän rakastui
niin palavasti, ettei ajatellut muuta yöllä eikä päivällä. Mutta hän
kuuli, että vaikka Ferondo oli kaikessa muussa suhteessa tuhma ja
yksinkertainen, niin tätä vaimoaan rakastamaan ja hyvin vartioimaan hän
oli aivan älykäs, ja siksi apotti joutui melkein epätoivoon. Mutta
koska hän oli hyvin ovela, sai hän kuitenkin Ferondon niin pitkälle,
että tämä tuli vaimonsa seurassa jonkun kerran hiukan huvikseen
luostarin puutarhaan. Ja siellä puheli hän heidän kanssaan iankaikkisen
elämän autuudesta ja monien kuolleiden miesten ja naisten pyhistä
töistä niin herättävästi, että vaimolle tuli halu ripittää itsensä
apotilla, ja hän pyysi siihen lupaa Ferondolta ja sai. Kun nainen
sitten tuli apotin luo, tämän suureksi mielihyväksi, itseään
ripittämään ja asettui hänen jalkainsa juureen istumaan, alkoi hän,
ennenkuin tuli muuta sanoneeksi: Messere, jos Jumala olisi antanut
minulle oikean miehen tai ei olisi antanut minulle miestä ollenkaan,
niin ehkä olisi minun ollut helppo päästä teidän opetuksellanne sille
tielle, joka, kuten olette puhunut, vie meitä iankaikkiseen elämään.
Mutta kun ajattelen, millainen Ferondo on, ja hänen tuhmuuttaan, niin
voinpa sanoa itseäni leskeksi ja kuitenkin olen naimisissa, koska en
hänen eläessään voi saada toista miestä. Sillä hän on, senkin hullu,
aivan syyttä niin mahdottoman mustasukkainen minusta, etten senvuoksi
voi elää hänen kanssaan muuta kuin vavistuksessa ja onnettomuudessa. Ja
sentähden minä, ennenkuin ryhdyn muuhun rippiin, pyydän teitä niin
nöyrästi kuin voin, että suvaitsisitte antaa minulle tässä suhteessa
jonkin neuvon, sillä jos ei siitä lähdetä antamaan syytä minulle
oikeaan elämään, niin vähän minua hyödyttävät ripit tai muut hyvät.
Tämä puhe kosketti sangen miellyttävästi apotin sydäntä, ja hänestä
näytti siltä, kuin olisi onni nyt raivannut tien hänen suurimmalle
halulleen, ja hän sanoi: Tyttäreni, minä uskon, että niin kauniille ja
herttaiselle naiselle, kuin te olette, on suureksi suruksi, että
hänellä on miehenä tuhmuri, mutta paljon suuremmaksi suruksi
luulen olevan, jos hän on mustasukkainen. Ja koska teillä on
kummankin laatuinen, niin helposti uskon, että se, mitä puhuitte
ahdistuksestanne, on totta. Mutta tässä en, lyhyesti sanoen, näe muuta
neuvoa enkä keinoa kuin yhden ainoan, joka on se, että Ferondon on
parannuttava tuosta mustasukkaisuudesta. Lääkkeen, joka hänet parantaa,
minä osaan aivan hyvin tehdä, jos teillä vaan on mieltä pitää se
salassa, mitä teille nyt puhun.
Vaimo vastasi: Isäni, älkää epäilkö sitä, sillä ennen antaisin itseni
tappaa kuin puhuisin mitään muille siitä, josta te minulle sanotte,
etten sitä saa kertoa. Mutta miten sen voi tehdä?
Apotti vastasi: Jos toivomme, että hänestä tulee terve, on
välttämätöntä, että hän joutuu kiirastuleen.
Ja kuinka, sanoi nainen, hän voi joutua sinne elävänä?
Apotti vastasi: Hänen täytyy ensin kuolla ja sitten hän sinne joutuu.
Ja kun hän on kärsinyt niin paljon rangaistusta, että hän parantuu
tästä mustasukkaisuudestaan, niin anomme eräillä rukouksilla Jumalalta,
että Hän antaa hänen palata takaisin tähän elämään, ja Hän sen tekee.
Ja minun täytyy jäädä leskeksi? sanoi nainen.
Niin, vastasi apotti, joksikin ajaksi, ja silloin teidän on tarkoin
varottava, ettette anna naittaa itseänne toiselle, sillä Jumala
pahastuisi siitä suuresti, ja kun Ferondo tulee takaisin ja teidän
täytyy mennä jälleen hänelle, niin olisi hän mustasukkaisempi kuin
koskaan ennen.
Nainen vastasi: No kunpa hän vaan tästä pahasta paranee, ettei minun
aina tarvitse olla kuin vankilassa, niin olen tyytyväinen. Tehkää kuten
haluatte.
Silloin apotti sanoi: Ja minä teen sen. Mutta minkäs palkkion minä olen
saava teiltä sellaisesta palveluksesta?
Isäni, sanoi nainen, mitä vaan tahdotte, jos minä voin sen antaa. Mutta
mitä voisi minunlaiseni tehdä, joka kelpaisi sellaiselle miehelle kuin
te olette?
Siihen apotti sanoi: Hyvä emäntä, te voitte tehdä yhtä paljon minulle
kuin minä tahdon tehdä teille. Sillä niinkuin minä ryhdyn nyt
yritykseen, joka on oleva teille hyväksi ja lohdutukseksi, niin voitte
tekin tehdä sellaista, joka olisi minun elämäni onni ja pelastus.
Silloin sanoi nainen: Jos niin on, niin olen minä valmis.
Lahjoittakaa siis, sanoi apotti, minulle rakkautenne ja tyydyttäkää
minua itsellänne, jonka tähden minä aivan palan ja riudun.
Kun nainen kuuli tämän, vastasi hän tyrmistyneenä: Voi minua, isäni,
mitäs te minulta pyydätte? Minä luulin, että te olitte pyhimys. Sopiiko
nyt pyhien miesten pyytää naisilta, jotka tulevat heiltä neuvoa
kysymään, sellaisia asioita?
Siihen sanoi apotti: Armahaiseni, tätä älkää ihmetelkö, sillä siitä ei
pyhyys tule vähemmäksi, sillä se asustaa sielussa, ja se, jota minä
teiltä pyydän, on vain ruumiillista syntiä. Mutta olkoon kuinka
tahansa: sellainen voima on vaan teidän suloisella kauneudellanne
ollut, että rakkaus pakoittaa minut menettelemään näin. Ja sanon
teille, että voitte olla kauneudestanne ylpeämpi kuin kukaan muu
nainen, jos ajattelette, että se on miellyttänyt pyhimyksiäkin, vaikka
he ovat tottuneet näkemään taivaallisia kauneuksia. Ja sitäpaitsi, jos
olenkin apotti, niin olen myöskin mies kuin muutkin, ja, kuten näette,
en ole vielä vanhakaan. Eikä teistä pitäisi olla vaikeaa tätä tehdä,
jopa tulisi teidän sitä toivoakin, sillä sen aikaa, kun Ferondo on
kiirastulessa, annan minä teille, tullen seuraksenne yöllä, sitä
lohdutusta, jota hän olisi teille antava. Eikä tätä kukaan huomaa,
sillä jokainen uskoo minusta sitä samaa ja paljon parempaakin kuin te
joku aika sitten minusta uskoitte. Älkää hyljätkö armoa, jonka Jumala
teille tarjoaa, sillä niitä naisia on kyllin, jotka haluaisivat sitä,
jota te nyt voitte saada ja saatte, jos luotatte älykkäästi minun
neuvooni. Ja sitäpaitsi on minulla kauniita ja kalliita koristuksia,
jotka aion antaa teille, en kenellekään muulle. Tehkää siis, suloisin
toiveeni, minulle samaa, jonka minä mielelläni teen teille.
Emäntä käänsi kasvonsa alas eikä tiennyt, miten häneltä kieltää, ja
myöntyminen ei tuntunut hänestä hyvältä teolta. Kun apotti nyt näki
hänen näitä sanoja kuunnelleen ja viivyttelevän vastausta, niin huomasi
hän hänet jo puolittain käännyttäneensä, joten hän jatkoi monin sanoin
äskeistä puhettansa. Ja ennenkuin hän lakkasi, oli hän saanut ajetuksi
naisen päähän, että se oli oikeutettu teko. Ja senvuoksi sanoi nainen
hämillään, että hän on valmis täyttämään kaikki hänen käskynsä, mutta
ettei hän voi sitä kuitenkaan tehdä, ennenkuin Ferondo on
kiirastulessa.
Silloin sanoi apotti ylen tyytyväisenä: No me toimitamme hänet sinne
menemään heti. Pitäkäähän vain huolta siitä, että hän tulee huomenna
tai ylihuomenna tänne seurustelemaan minun kanssani.
Ja sen sanottuaan pisti hän salaa naisen sormeen hyvin kauniin
sormuksen ja laski hänet menemään.
Nainen oli iloissaan lahjasta ja odottaen toisia sellaisia alkoi hän
ystävätärtensä luokse palattuaan kertoa ihmeellisiä satuja apotin
hurskaudesta, ja meni heidän seurassaan kotiinsa.
Parin päivän päästä siitä tuli Ferondo luostariin, ja tuskin apotti
hänet näki, niin hän päätti lähettää hänet kiirastuleen. Siksi hän otti
eräänlaista pulveria, jolla oli ihmeellinen voima ja jonka hän oli
saanut Levantissa eräältä suurelta ruhtinaalta, joka vakuutti Vuoren
ukon sitä käyttäneen, kun tahtoi lähettää jonkun unessa paratiisiinsa
tai palauttaa hänet sieltä takaisin. Tämä pulveri vaivutti, ollenkaan
vahingoittamatta, antoipa sitä paljon tai vähän, henkilön, joka sitä
otti, pitkäksi tai lyhyeksi ajaksi sellaiseen uneen, ettei kukaan olisi
voinut sanoa hänessä olevan henkeä, niin kauan kuin pulverin voima
vaikutti. Ja tätä pulveria apotti otti nyt sen verran, että se riitti
pitämään Ferondoa unessa kolme päivää, ja antoi hänen juoda sen
pikarillisessa viiniä, joka ei ollut vielä selvää, kammiossaan ja
Ferondon mitään huomaamatta. Ja sitten hän vei hänet ristikäytävään,
jossa alkoi monien muiden munkkien kanssa ilveillä hänellä ja hänen
tuhmuutensa kustannuksella.
Kauan ei kestänyt, niin pulveri vaikutti ja Ferondon päähän iski
yhtäkkiä niin kiivas unisuus, että hän nukkui seisoallensa ja kaatui
nukuksissa maahan. Apotti oli tapahtumasta tyrmistyvinään ja antoi
avata hänen vaatteensa, tuotti kylmää vettä ja vihmotti sillä hänen
kasvojaan, ja käytti monia muita keinojansa, ikäänkuin hänelle olisi
tullut vatsan pöhötys tai muuta sellaista ja kuin hän olisi tahtonut
herättää hänessä paenneen elämän ja tajunnan. Mutta kun apotti ja
munkit näkivät, ettei hän kaikesta tästä vironnut, ja kun he
koskettivat hänen valtasuontaan eivätkä huomanneet siinä elon merkkiä,
niin oli heistä kaikista varma, että Ferondo oli kuollut.
Sentähden lähettivät he sanan hänen vaimolleen ja sukulaisilleen, jotka
tulivat kaikki kiireesti sinne. Ja kun vaimo ja omaiset olivat häntä
hetken itkeneet, antoi apotti laskea hänet, niin puettuna kuin hän oli,
erääsen hautaholviin.
Vaimo palasi kotiin ja sanoi päättäneensä, ettei hän koskaan eroa pikku
pojasta, joka hänellä oli Ferondosta. Ja niin ollen hän jäi kotiin ja
alkoi hoitaa poikaa ja rikkauksia, jotka olivat olleet Ferondon.
Apotti ja eräs bolognalainen munkki, johon hän suuresti luotti ja joka
oli samana päivänä tullut Bolognasta, nousivat yöllä hiljaa ylös ja
vetivät Ferondon haudasta ja kantoivat hänet erääsen kellariin, johon
päivän sädekään ei päässyt ja joka oli valmistettu sellaisten munkkien
vankilaksi, jotka tekivät rikoksia. Ja siellä riisuivat he hänen yltään
vaatteet, pukivat hänet munkiksi ja asettivat olkikuvolle ja jättivät
sinne makaamaan siksi aikaa, kunnes hän tointuisi. Ja bolognalainen
munkki, jolle apotti sillä välin oli neuvonut, mitä hänen piti tehdä,
alkoi, kenenkään muun siitä mitään tietämättä, odottaa Ferondon
virkoamista.
Seuraavana päivänä lähti apotti eräiden munkkien kanssa ikäänkuin
vierailulle Ferondon vaimon taloon ja näki hänet mustiin puettuna ja
murheissaan. Ja kun hän oli naista hiukan lohduttanut, pyysi hän häntä
hiljaa täyttämään lupauksensa.
Kun nainen nyt näki olevansa vapaa ja ettei häntä estellyt Ferondo
eivätkä muutkaan, ja koska hän huomasi apotin sormessa vielä toisenkin
kauniin sormuksen, niin sanoi hän olevansa valmis. Ja he sopivat, että
apotti tulee sinne seuraavana yönä.
Kun yö oli tullut, niin apotti pukeutui Ferondon vaatteihin ja lähti
munkkinsa saattamana sinne ja makasi aamuun saakka, suurimmaksi
ilokseen ja mielihyväkseen, vaimon kanssa ja meni sitten takaisin
luostariin. Sitten hän kulki saman tien sangen usein sellaisella
asialla, ja kun joku hänet jonkun kerran kohtasi, hänen sinne
mennessään tai sieltä palatessaan, niin luultiin, että Ferondo kuljeksi
niillä paikoin katumusta tekemässä. Ja senjälkeen puhui kylän tyhmä
väki monta kertaa tästä keskenään ja leskellekin, joka hyvin tiesi,
mitä se merkitsi.
Kun Ferondo tointui ja näki olevansa kellarissa eikä tiennyt, miten hän
sinne oli tullut, niin bolognalainen munkki astui sisään pitäen kauheaa
ääntä ja raipat kainalossa, tarttui Ferondoon ja antoi hänelle
kunnollisesti selkään. Ferondo itki ja huusi ja kysyi kysymistään:
Missä minä olen?
Munkki vastasi hänelle: Sinä olet kiirastulessa.
Mitä, sanoi Ferondo, olenko minä sitten kuollut?
Tietysti, sanoi munkki.
Silloin rupesi Ferondo valittelemaan omaa, vaimonsa ja poikansa
kohtaloa ja puhui maailman hassuimpia asioita.
Sitten toi munkki hänelle vähän ruokaa ja juomaa. Ja kun Ferondo näki
sen, sanoi hän: Häh? Syövätkös kuolleetkin?
Munkki sanoi: Syövät. Ja nämä, joita sinulle tuon, ovat niitä, jotka
sinun entinen vaimosi lähetti tänä aamuna kirkkoon, sitä varten, että
luettaisiin messuja sielusi puolesta. Mutta Isä Jumala tahtoi, että ne
on tuotava tänne sinulle.
Silloin sanoi Ferondo: Jumala siunatkoon vaimoani hyvällä vuodella.
Mutta olin minäkin hänelle hyvä, ennenkuin kuolin, niin että pidin
häntä kaiken yötä sylissäni enkä muuta tehnyt kuin suutelin häntä, ja
teinpä muutakin, kun halu tuli.
Ja sitten hän alkoi syödä ja juoda, sillä hänellä oli kova nälkä. Mutta
kun viini ei tuntunut hänestä liioin hyvältä, sanoi hän: Jumala
rangaiskoon häntä, ettei hän antanut papille viiniä muurin vieressä
olevasta tynnyristä.
Kun hän oli syönyt, niin munkki tarttui häneen uudestaan ja antoi
samoilla raipoilla hänelle kelvollisesti selkään. Ferondo huusi kovasti
ja sanoi sitten: Ai, miksi sinä teet näin minulle?
Munkki vastasi: Siksi, että Isä Jumala on käskenyt tekemään sitä kaksi
kertaa päivässä. Ja minkä tähden? kysyi Ferondo. Munkki sanoi: Sen
tähden, että sinä olit mustasukkainen, vaikka sinulla oli vaimona paras
nainen, mitä seudullasi oli.
Oi voi, sanoi Ferondo, puhut totta. Ja kaikkein suloisin, hän oli
suloisempi kuin sokeri. Mutta minä en tiennyt, että Isä Jumala
pahastuu, jos mies on mustasukkainen, muuten en olisi sellainen ollut.
Munkki vastasi: Tämä olisi sinun ollut huomattava silloin, kun olit
siellä, ja tehtävä parannus. Ja jos käy niin, että vielä sinne palaat,
niin paina mieleesi, mitä nyt sinulle teen, niin ettet ole enää koskaan
mustasukkainen.
Ferondo kysyi: Häh, palaakos sitten sinne kukaan, joka on kuollut?
Palaa, sanoi munkki, jos Jumala niin tahtoo.
Oi, sanoi Ferondo, jos minä sinne palaan, niin minä olen paras aviomies
maailmassa. Minä en häntä lyö, enkä hauku, muusta kuin vähän viinin
tähden, jota hän lähetti meille tänä aamuna, eikä lähettänyt edes
kynttilää, joten sain syödä pimeässä!
Munkki sanoi: Teki hän senkin, mutta ne paloivat messussa.
Ahaa, sanoi Ferondo, sinä puhut totta. Ja jos minä sinne palaan, niin
minä annan varmasti hänen tehdä, mitä hän vain tahtoo. Mutta sanopas,
kuka sinä olet, joka teet minulle tällaista?
Munkki vastasi: Minä olen kuollut minäkin, ja olin kotoisin
Sardiniasta. Mutta kun kehuin suuresti erästä isäntääni siitä, että hän
oli mustasukkainen, niin tuomitsi Jumala minut tähän rangaistukseen:
antamaan sinulle ruokaa ja juomaa ja selkään, siihen saakka, kunnes hän
päättää sinusta ja minusta toisin.
Ferondo kysyi: Eikö täällä ole ketään muita kuin me kaksi.
Munkki vastasi: On, tuhansittain, mutta sinä et voi nähdä etkä kuulla
heitä, eivätkä he sinua.
Silloin sanoi Ferondo: Ja kuinka kaukana me ollaan sieltä meidän
puolesta?
Hohoi, vastasi munkki, ei jaksa lentää lintu, joka laulaa, vaikk'ei ole
päätä, ei kaulaa!
No älähän, se on pitkä matka, sanoi Ferondo. Sitten me taidetaankin
olla, mikäli minusta näyttää, ihan maailman lopussa, niin sinne on
matkaa.
Näillä ja muilla samanlaisilla pakinoilla, ruualla ja selkäsaunoilla
pidätettiin Ferondoa siellä kymmenen kuukautta, joiden kuluessa apotti
kävi sangen usein hyvän onnen suosimana kauniin vaimon luona ja vietti
hänen kanssaan aikaansa maailman hauskimmalla tavalla.
Mutta, niinkuin onnettomuuksia usein sattuu, niin tuli vaimo raskaaksi
ja ilmoitti siitä heti, kun sen huomasi, apotille. Ja senvuoksi
arvelivat he molemmat, että Ferondo on viipymättä palautettava
kiirastulesta takaisin elämään sekä vaimonsa luokse, jotta vaimo saisi
sanoa olevansa raskaana hänestä.
Apotti antoi siis seuraavana yönä kutsua Ferondoa teeskennellyllä
äänellä vankilassa ja sanoa hänelle:
Ferondo, rohkaise itsesi, sillä Jumala tahtoo, että sinun on palattava
maailmaan. Sinne palattuasi saat sinä vaimostasi pojan, jonka nimen
sinun pitää kutsuman Benedictus, sillä Jumala antaa sinulle tämän armon
hurskaan apottisi ja vaimosi rukousten tähden sekä rakkaudesta pyhään
Benedictukseen.
Kun Ferondo tämän kuuli, tuli hän hyvin iloiseksi ja sanoi: Se on
minusta mieleen. Jumala siunatkoon hyvällä vuodella, herraa Herra
Jumalaa ja apottia ja pyhää Benedictusta ja minun omaa suloista
vaimoani, juustovelliäni, mesikakkuani.
Apotti antoi nyt juottaa hänelle viinissä, jota oli hänelle lähettänyt,
sitä entistä pulveria sen verran, että se nukutti hänet noin neljäksi
tunniksi, ja vei hänet jälleen omiin vaatteihinsa puettuna hiljakseen
takaisin siihen hautaan, johon hänet oli haudattu.
Aamulla päivän tullessa Ferondo tointui ja näki eräästä holvin aukosta
valoa, jota hän ei ollut nähnyt hyvinkään kymmeneen kuukauteen. Ja
koska hän tunsi olevansa elävä, niin hän alkoi huutaa: Avatkaa,
avatkaa! Ja samassa hän itse puskemaan päällään holvin luukkua niin
lujasti, että sai sen liikkumaan, sillä se oli helppo siirtymään. Ja
hän alkoi juuri lykätä sitä kokonaan pois, kun munkit, jotka olivat
olleet aamumessussa, juoksivat sinne ja tunsivat Ferondon äänen ja
näkivät hänen jo astuvan ulos kammiosta. Tästä oudosta tapauksesta he
peljästyivät niin, että juoksivat pakoon ja menivät apotin luo.
Apotti oli muka juuri nousemaisillaan rukoilemasta ja sanoi: Lapset,
älkää peljätkö, ottakaa ristinmerkki ja pyhää vettä ja tulkaa minun
perästäni; katsokaamme, mitä Jumala väkevyydessään tahtoo meille
näyttää! Ja he tekivät niin.
Ferondo oli astunut ulos haudasta, aivan kalpeana, koska hän ei ollut
nähnyt taivaan valoa pitkään aikaan. Ja kun hän näki apotin, heittäysi
hän hänen jalkoihinsa ja sanoi: Isäni, mikäli minulle on ilmoitettu,
ovat teidän ja pyhän Benedictuksen ja vaimoni rukoukset lunastaneet
minut kiirastulen vaivoista ja palauttaneet takaisin elämään, jonka
tähden minä rukoilen Jumalaa, että hän antaisi teille hyvän vuoden ja
iloisia päiviä, nyt ja iankaikkisesti.
Apotti sanoi: Kiitetty olkoon Jumalan kaikkivalta! Ja nyt, poikani,
koska Jumala on sinut lähettänyt tänne takaisin, mene kotiisi ja
lohduta vaimoasi, joka on aina siitä asti, kun sinä lähdit tästä
elämästä, kylpenyt kyyneleissä. Ja ole vasta Jumalan ystävä ja
palvelija.
Ferondo vastasi: Isäni, niin sanottiin minulle sielläkin, olkaa te
huoletta, sillä kun hänet tapaan, muiskaan heti hänelle suuta, niin
hyvä hän minusta on.
Apotti oli munkkiensa seuraan jäätyään suuresti ihmettelevinään tätä
tapausta ja käski laulamaan hurskaasti Misereren.
Ferondo palasi kyläänsä, ja kaikki, jotka hänet siellä näkivät, menivät
häntä pakoon, niinkuin on tapana peljätä hirmuisia asioita, mutta
Ferondo huusi heitä takaisin ja vakuutti nousseensa ylös kuolleista. Ja
hänen vaimonsakin pelkäsi ensin häntä. Mutta kun ihmiset hänen
suhteensa jonkun verran rauhoittuivat ja näkivät, että hän oli elävä,
niin he kysyivät häneltä monia asioita. Ja hän vastasi heille kaikille,
ikäänkuin olisi viisaana sinne palannut, ja kertoi heille uutisia
heidän omaistensa sieluista, ja keksi omasta päästään maailman
kauneimpia satuja kiirastulesta. Ja hän kuvaili kokoontuneelle kansalle
ilmoitusta, jonka hän oli saanut enkeli Aprielin suun kautta ennen
ylösnousemustaan.
Sitten hän palasi vaimonsa kanssa kotiinsa ja ryhtyi hoitamaan
omaisuuttaan, ja teki mielestään vaimonsa raskaaksi. Ja onneksi
tapahtui, että vaimo synnytti oikeaan aikaan, niiden hullujen
mielipiteen mukaan, jotka luulevat, että nainen kantaa tasan yhdeksän
kuuta, poikalapsen, joka sai nimen Benedictus Ferondi.
Ferondon palaaminen ja hänen sanansa lisäsivät, koska melkein jokainen
uskoi, että hän oli noussut ylös kuolleista, tavattomasti apotin
pyhyyden mainetta. Ja Ferondo, joka oli saanut mustasukkaisuuden tähden
paljon selkäänsä, ei ollut enää mustasukkainen, vaan oli siitä
parantunut, niinkuin apotti oli hänen vaimolleen luvannutkin. Tähän oli
vaimo tyytyväinen, ja eli sitten kunniallisesti niinkuin ennenkin
miehensä kanssa, tavaten tosin kuitenkin, milloin vaan säädyllisesti
sen voi, mielellään apottia, joka oli auttanut häntä niin hyvin ja
hartaasti hänen suurimmassa tarpeessaan.