Benö Ösfalvi Ösfalvy...
Se oli hänen nimensä!
Hänen yhteiskunnallinen asemansa ... no, se ei ollut niin etevä kuin
hänen nimensä.
Sillä Benö Ösfalvy oli vain veronkantoviraston päällikkö maaseudulla.
Vaan mitä oli tekeminen, kun Ösfalvi Ösfalvyen perintökartano oli
mennyttä kalua ja ansioluetteloa ei voi täydentää etevämmällä kyvyllä?
Hyvä on veronkantajankin virka.
Kun ei vain tarvitsisi hallita moista roskaväkeä, kun vain jokaisella
olisi vanha tai edes kunniallinen unkarilainen nimi.
Mutta paljaita saksalaisia, slovakkilaisia, rumanilaisia, serbiläisiä
nimiä!... Petrovics, Pfefferkorn, Schnabel, Dimitriu, Zinober,
Hlavacsek, Kraplovácz... Niihinhän takertuu ihmisen kieli! Benö
Ösfalvya tämä baabelilainen nimensekoitus kovasti harmitti, sillä hän
on kelpo unkarilainen ... kiireestä kantapäähän ... joka jäsenessään,
tunteessaan, ajatuksessaan.
Unkarilainen kyökki, unkarilaiset viinit, unkarilainen sauna,
unkarilainen tyttö puolisona, kaikki, kaikki hänen talossaan ja sen
ympäristössä oli unkarilaista. Ainoastaan virasto -- se ei ollut
unkarilainen. Ei niin, että Petrovicsien ja Pfefferkornien
unkarilaisuus olisi ollut epäilyksen alainen. Pfefferkorn on syntynyt
Jászberényissä eikä osaa sanaakaan saksaa; Petrovics tosin on syntynyt
Oedenburgissa, mutta käynyt koulua Szegedissä, puhuu saksaa vain
murtaen; kaikki viraston jäsenet puhuivat keskenään unkaria, sillä
muuta kieltä he, vieraista nimistään huolimatta, eivät liioin osanneet.
Mutta se se juuri harmitti Benö Ösfalvya.
Saakeli soikoon! Jos he ovat unkarilaisia kieleltään, mieleltään --
miksi pitävät sitte tuota vieraskielistä nimeä? Jotta heitä
pidettäisiin vieraina ja muut kansallisuudet lukisivat heidät omaan
rotuunsa?
Benö Ösfalvy luuli itseään suureksi poliitikoksi ja semmoisena hän
surulla huomasi, että valtakunta ei ole puhtaasti unkarilainen. Jo
tuhannen vuotta siinä on asunut paljon saksalaisia, slaavilaisia,
valakkilaisia -- niitten lukumäärä kasvaa ... vanhoista
periunkarilaisista perheistä monet joutuvat rappiolle, häviävät. Jos
vanha unkarilaisuus katoo, kuka luopi sen sijaan uutta, sillä ilman
unkarilaisuutta valtakunta hajoo pirstaleiksi ja joutuu naapurien
saaliiksi.
Hän haasteli tästä iltapäivin kasinossa sielunheimolaisensa apteekkari
Náczi Farkasin kanssa, mutta he eivät koskaan voineet sopia keskenään.
Sillä periaatteessa he kyllä olivat yksimielisiä, mutta toimeenpanossa
ei.
Apteekkari oli luonteeltaan maltillinen, punnitsi asioita tyvenesti ja
joutui usein kinaan kuumaverisen Ösfalvyn kanssa.
-- Olisinpa vain ministeripresidentti, kyllä näyttäisin!
-- Mutta rakas ystäväni Benö! Ei ketään voi pakoittaa muuttamaan
nimeään unkarilaiseksi. Se riippuu jokaisen vapaaehtoisesta päätöksestä
ja jos joku ei tunne niin ... ei ajattele niin kuin sinä ... jos hän ei
voi tai tahdo käsittää, kuinka tärkeä maallemme mahtavan, nimeltään,
kieleltään, mieleltään, sivistykseltään unkarilaisen kansan
olemassa-olo on -- sille sinä turhaan saarnaat. Isänmaallista käsitystä
ei käy ihmisiin valaminen. Sitä, jolta se puuttuu, ei tule loukata.
Ehkä sen tuopi vielä aika, asianhaarat...
Ösfalvya tämmöinen viisasteleminen ei ensinkään miellyttänyt.
-- Miksikä ei voisi häntä siihen pakoittaa? Pieni pakko ei ole koko
maailma. Ja hallituksen käytettävänä on kaikenlaiset keinot.
-- Hallituksen ei mielestäni pitäisi sekaantua siihen... Se ei ole sen
velvollisuus... Pysyköön se puolueettomana!... Mutta käytäköön asiaan
yksityisesti, seuraelämässä. Koettakaamme ystävyydellä, lempeydellä
saattaa tuttaviamme nimeenkin nähden liittymään kansallisuuteemme,
johon he jo kieleltään ja kasvatukseltaan kuuluvat! Karttakaamme
kaikkea väkivaltaa. Tuli ja rauta synnyttävät vastavaikutusta. Minä
olen Deákin ja Eötvösin oppilas. Unkarilaisuutta, isänmaallisuutta
ilman chauvinismia! Maltillisella, järkevällä politiikillaan he ovat
enemmän hyödyttäneet yhteensulattamista kuin nuot tahdittomat, jotka
jokaisesta härjänsilmästä tekevät elefantin...
Kärsimättömästi väitti siihen Ösfalvy, että hansikoitulla kädellä ei
voi mitään tulosta saavuttaa. Hän oli kyllä jo yrittänyt hyvällä saada
alaisiaan virkamiehiä nimensä muuttamaan, olipa heille suositellut mitä
kauniimpia unkarilaisia nimiä, mutta ei yksikään ollut siitä
välittänyt. Kaikilla on millä mikäkin syynsä nimensä pysyttämiseen.
Pfefferkornin isä on teurastaja ja ukko on sangen ylpeä nimestään. Hän
suuttuisi poikaansa, jos tämä heittäisi sen nimen, jota härjät ja
vasikat niin pelkäävät.
Petrovics pelkää että häntä sanottaisiin viidenkymmenen
kreutzerin unkarilaiseksi ja tehtäisiin pilkan esineeksi.
[Nimenmuuttamis-hakemukseen Unkarissa on pantava 50 kreutzerin
leimamerkki. Suoment. muist.]
Schnabel ei saata muuttaa nimeään, sillä hän odottaa perintöä erään
tätinsä jälkeen, joka asuu Wienissä, saksalainen syntyään. Tekisi hänet
perinnöttömäksi.
Zinober vastustaa periaatteen kannalta nimenmuutosta. Mitä hyötyä siitä
olisi? Voihan olla hyvä unkarilainen saksalaisellakin nimellä.
Hlavacsek loukkautui Ösfalvyn ehdotuksesta. Eikö hän tiedä, että
Hlavacsek on vanha unkarilainen aatelissuku? Hlavácsi Hlavacsek? Ja
aatelisnimeä ei saa muuttaa, ei sitä tee ylimystökään. Hlavácsi
Hlavacsek seuraa ylimystön esimerkkiä.
Dimitriulle oli Ösfalvy ehdottanut "Dömötör" tai "Demeter". Uusi
nimikin alkaisi D'llä; ei tarvitsisi paitoja uudestaan merkata. Mutta
Dimitriu ei taipunut kumpaiseenkaan. Hän tuntee itsensä rumanilaiseksi,
tahtoo pysyä rumanilaisena, eikä hänen esimiehellään eikä kenellä
muullakaan ole mitään tekemistä hänen nimensä kanssa.
Kraplovácz on rakastunut erääsen slovakkilaiseen neiteen, jonka isä on
panslavisti. Jos muuttaisi nimensä, menettäisi tytön, joka on sekä
sangen varakas että sangen kaunis.
Nämät personalliset aiheet kutistuivat Ösfalvyn silmissä mitättömiksi
sen korkeamman kansallisen näkökannan rinnalla, johon asianomaiset
eivät voineet kohota.
Mutta vieläpä hän näyttää heille!
Ylemmät viranomaiset eivät tosin sallineet hänen kiertokirjeessä
kehoittaa alaisiansa virkamiehiä muuttamaan nimensä -- mutta viis
siitä! Viraston päälliköllä on käytettävinään muitakin keinoja, joilla
hän voi heitä "valistaa".
Niin kauniilta kaikuvia, vanhoja nimiä, kuin hänen, he tosin eivät saa,
mutta eivätpä he olekaan eteväin, vanhojen perheitten jäseniä, vain
tuommoisia nousukkaita, heille kyllä kelpaa tavallinenkin nimi.
Sillä yhtä paljon kuin Ösfalvy harrasti nimenmuuttamista, yhtä vähän
hän piti siitä, että otettiin "historiallisia", ylhäisten vanhain
perheitten nimiä. Humadyen, Kállayen ja muitten vanhain nimien
lisääntymistä sillä lailla hän ei ensinkään kärsinyt. Eikä hän aivan
ilman huoletta lukenut nimenmuutosluetteloja. Entä jos jonkun päähän
pöllähtäisi muuttaa nimensä Ösfalvyksi! Ja sattumus jonakin päivänä
veisi hänet yhteen jonkun "uuden" Ösfalvyn kanssa... Jumala varjelkoon!
Sellainen yllätys ei olisi hänelle mieleen,
Lisääntykööt Feketet, Kovácsit, Kisit, Németit ... mutta älköön
kajottako vanhoihin nimiin! Niihin, joitten omistajista tulee
kamariherroja.
Näitä tämmöisiä hän usein toi esiin, mutta kerran hän siihen
odottamatta lisäsi, että vastedes hän suosittaa vain unkarinnimisiä
virassa ylennettäviksi. Se, jolla ei ole unkarinkielinen nimi, ei tule
"avanceraamaan!"
Kun virkamiehet kauhusta jähmettyen töllistelivät häneen, purskahti
Ösfalvy kovaan nauruun.
-- Niin, niin, hyvät ystävät, se on varma se! Jos syömme Unkarin
valtion leipää, niin osoittakaamme itsemme myöskin sen kunnian
ansainneiksi!
Sanoi ja läksi pois.
Pitäkööt hyvänään! Hänpä näyttää, että ilman kiertokirjettäkin käypi
virallisesti vaikuttaminen ja hän on sitä kaikella voimalla tekevä.
Eräs virka on avoinna, siihen hän suosittaa vain semmoisen, jolla on
unkarilainen nimi.
Mietiskelkööt nyt asiaa Pfefferkornit et consortes!
Enimmin se koski Kraplovácziin, jonka avioliitto riippui
virkaylennyksestä. Joka päivä hän saa morsiameltaan ruikuttavia
kirjeitä, joissa aina vedetään samaa virttä, että isä jo on kovin
suuttunut ja jos virkaylennys vielä viipyy kauan -- pakoitetaan hänet
menemään toiselle. Muuan papan mieleinen slovakkilainen asianajaja
kuluttaa alinomaa talon kynnystä.
Oliko koskaan mikään Kraplovácz ollut vaikeammassa asemassa?
Jos muuttaa nimensä, ei saa tyttöä; jos jättää muuttamatta, ei saa
virkaa. Mutta ilman virkaa ei mitään tyttöä.
Kuinka monta unetonta yötä Kraplovácz vietti vuoteellaan! Mitä tehdä?
Entä jos joku häntä vuorossa alempana oleva suostuu ehtoon ja,
puikahtaen hänen ohitsensa, riistää viran? Hän tietää kyllä Schnabelin,
Petrovicsin, Zinoberin periaatteet ... mutta parin sadan floriinin
palkankoroitus ja kauniilta kaikuva arvonimi -- ken voisi sitä
vastustaa?
-- Ösfalvy! Ösfalvy! -- huudahti hän tuskissaan, mitä minä siihen voin,
että synnyin Kraplovácziksi enkä Ösfalvyksi?
Koko yönä hän ei saanut unta silmiinsä. Mutta aamulla hän tyyntyi,
sillä hän oli keksinyt pelastavan aatteen.
Parin päivän kuluttua lähetystö virkamiesten puolesta kävi Ösfalvyn
luona. Sitä johti Kraplovácz, joka valituin sanoin ilmoitti, että he,
täysin käsittäen sen isänmaallisen kehoituksen tärkeyden, jonka hän oli
heille tehnyt, olivat kaikki taipuvaiset unkarilaistuttamaan nimensä.
Ösfalvy oli ilosta pakahtua. Kas siinä hänen keinonsa oivallisuus!
Pikkuisen pakkoa vain!
Hän kiitti heitä heidän kauniista aikeestaan ja lupasi omista
varoistaan suorittaa ne 50 kreutzeriä, jotka menevät jokaisen
hakemuksen varustamiseen leimamerkillä. Yhtä hän vain vielä pyytää.
Kirjoittakoon jokainen paperille, minkä nimen on valinnut.
-- Olemme kaikki valinneet saman nimen -- vastasi Kraplovácz.
-- Koko virkamiehistö!
-- Koko virkamiehistö!
-- Ja mikähän se ihmenimi on, johon niin olette hassahtuneet? -- kysyi
Ösfalvy uteliaana.
Kraplovácz vähäisen epäröi, sitte rohkaisi mielensä.
-- Kunnioituksesta rakastettuun esimieheemme muutamme kaikki nimemme
Ösfalvyksi.
Rakastettu esimies oli heittää lähettiläät ulos ovesta. Olivatko he
menettäneet järkensä? Mikä typeryys! Ösfalvy on vanha, ikivanha nimi ja
suku. Sillä on traditsiooneja, loistava menneisyys...
Kraplovácz oli loukattu.
Hän kysyy tuntehikkaasti, alentaisiko se heidän rakastettua
esimiestään, jos he ottaisivat hänen nimensä? Olkoon vakuutettu, että
he tulevat sitä kunnioittamaan ja ylpeydellä käyttämään.
-- Senpä kyllä uskon... Osfalvyn nimeä saattaakin ylpeydellä käyttää...
Mutta herrat eivät saa sitä nimeä ottaa... Minä kiellän sen... Valitkaa
huomisillaksi toinen nimi!
Seuraavana päivänä otettiin asia puheeksi paikkakunnan sanomalehdessä,
vieläpä Ösfalvylle sangen mielistelevässä muodossa. Lehti esiin toi sen
toivomuksen, että Ösfalvy ei asettaisi esteitä tämän isänmaallisen
aikomuksen toteuttamiselle ja että hän käsittäisi sen jalon
tarkoituksen, mikä on johtanut hänen alaisiaan virkamiehiä, kun he ovat
yhdistäneet isänmaallisuuden kunnioitukseen esimiestään kohtaan.
Mutta niin ei totta tosiaan rouva Jolánta Ösfalvy, omaa sukua Veéry,
asiaa käsittänyt. Että Hlavacsekeista, Pfefferkorneista y.m. tulisi
yhtä monta Ösfalvya; että hänen, todellisen Ösfalvyn jälkeläisten
kanssa istuisi samalla koulupenkillä vale-Ösfalvyn lapsia; että hän
itse, todellinen rouva Ösfalvy, olisi pakoitettu kaupungin
perhepiireissä seurustelemaan ehkä puolen tusinan talmi-Ösfalvyn rouvan
kanssa ja että yhden sukupolven jälkeen vale-Ösfalvyjakin pidettäisiin
todellisina Ösfalvyina, ehkäpä, jos heidän jälkeläisensä sattuisivat
köyhtymään, mutta talmilaiset rikastumaan, joku näistä vielä pestaisi
todellisen Ösfalvyn palvelijakseen tai kyökkipiiakseen, -- sehän olisi
kauheata!
Rouva Ösfalvy heitti raivoissaan sanomalehden lattiaan ja alkoi soimata
miestään raukkamaisuudesta, jos hän sallisi moista väkivaltaa. Onhan
tuo nimenryöstö todellista rosvoilua! Jóska Sobri tai Marczi Zöld ovat
vieneet vain rahaa ihmisiltä, mutta jättäneet heidän nimensä rauhaan.
Benö Ösfalvy asettui puolustusasemaan vaimonsa hyökkäystä vastaan.
Joutavia! Typeryyttä! Nuot kynäniekat osaavat vain valehdella. Jos
toimittaja ei peräytä uutista, pieksää hän hänet kadulla!
Entä Kasinossa, mitenkä hänet siellä otettiin vastaan!
Siellä olivat jakautuneet kahteen puolueesen.
Toinen oli sitä mieltä, että Ösfalvy ei millään muotoa saata suostua
nimenanastukseen; kärsivällisyydelläkin on rajansa.
Toinen puoli taas päinvastoin katsoi suostumusta isänmaalliseksi
ansioksi. Ainoastaan sillä tavoin voipi unkarilaisuutta levittää,
yhteensulatusta edistää.
Ösfalvyn kävi sapelle.
Hän kutsutti luoksensa Kraplováczin ja vaati häneltä, että koko
virkamiehistö julistaisi sanomalehdessä kerrotun uutisen perättömäksi.
Ennemmin hän antaa perään nimenmuutosasiassa, kun he vaan eivät tahdo
hänen nimeään.
Viekas Kraplovácz esiin toi syvän surkuttelunsa tämän johdosta, mutta
lupasi sentään ottaa täyttääksensä Ösfalvyn vaatimuksen ... eräällä
pienellä, sangen pienellä ehdolla kuitenkin.
Esittäköön hänet avoimeen virkaan nimitettäväksi, älköönkä enää
vaivatko virkamiehiään nimenmuutoskehoituksilla.
Esitys lähetettiin jo samana päivänä asianomaisille.
Sanomalehdessä oli seuraavana päivänä kaikkien virkamiesten
allekirjoittama pätkä, jossa lehden kertoma uutinen nimenmuutoksesta
julistettiin perättömäksi.
Ösfalvy ei enää kehoittanut ketään nimeänsä muuttamaan.