Tämä taivaallinen ääni saattaa koko olentoni väräjämään.
Mikä oli luonnollisempaa kuin että minäkin hänen jälkeensä kuiskaan:
-- Näyttäkää silkkikankaita!
-- Minkä värisiä?
Hänen hiuksensa, silmänsä olivat mustat.
Siis: Mustia!
Tuntematon nainen katsahti minuun päin. Joku ilme kuvautui hänen
kasvoilleen, mutta mikä se oli ja mistä syystä, sitä en tosiaankaan
voinut tutkia, sillä olin kokonaan sen hurmaavan lumouksen vallassa,
johon silkkikangasten valikoitsija oli minut saattanut.
Kauppias ... oi, tuo kauppias, tuo inhottava kauppias, kuinka hän
vaivaa kysymyksillään! Aikooko hän kuulustaa minua? Antakoon niin
paljon kuin tahtoo ja mitä tahtoo, mitatkoon kyynärpuullaan ja pankoon
pakettiin, ottakoon maksun ja jättäköön minut rauhaan ... katselemaan
tuota viehättävää kaunotarta. Enhän minä teidän kangastenne takia,
herra kauppias, tänne tullut, vaan hänen tähtensä! .l. huomatkaa se ...
ainoastaan hänen tähtensä...
Olin päättänyt kauppani, mutta hän ei vielä lähde.
Hän tinkii.
Tuo sydämetön kauppias, sen sijaan että lankeisi polvilleen tämän
jumalattaren eteen, huudahtaen: "Koko puotini sisällyksen lasken
ilmaiseksi jalkainne juureen, kun vain sallitte minun rakastaa teitä"
-- niin, tämmöisen järkevän ja asianhaarain täysin oikeuttaman
selityksen sijasta hän hymyilee, yhä hymyilee eikä anna tinkiä
penniäkään, vetoo siihen, että heillä muka on määrätyt hinnat ja ottaa,
rohkenee todellakin ottaa koko hinnan.
Voidakseni odottaa tämän tuskallisen kohtauksen loppua, minun vielä
täytyi ostaa kaikenlaisia kankaita ja kapineita, ajan kuluttamiseksi.
Pakettieni luku kasvoi ja kun ne vietiin vaunuihini, hymyili tuo kaunis
nainen kovin veitikkamaisesti.
Maksoin kauppiaalle yhteensä 252 floriinia 52 kreutzeriä.
Astuimme vaunuihimme, ajoimme eteen päin.
Yht'äkkiä pysähtyvät vaununi. Mikä on? Jonkun vanhan rouvan pieni
sylikoira oli joutunut hevosten jalkojen alle. Rouva nosti aika
mellakan, seisautti vaunut, kirosi kuskia ja hevosia, huusi verikostoa,
vaati verenhintaa viattomasti murhatusta lemmitystään. Sill'aikaa
kokoontui väkeä, minä pelästyneenä katsahdin ulos, huomasin että
kaunottareni vaunut ovat katoomaisillaan näkyvistäni.
Pistän käteni taskuuni, heitän rouvalle kourallisen kahden ja yhden
floriinin sekä kahdenkymmenen kreutzerin kappaleita, huudan kuskilleni,
lähdemme taas eteenpäin.
Paljonko heitin ikkunasta?
Taskussani saattoi olla pientä rahaa -- 8 floriinia.
Onnellisesti saavutamme hänen vaununsa.
Ne pysähtyvät erään talon eteen; hän astuu ulos ja menee portista
sisään.
Minäkin pysäytän vaununi ja odotan.
Kuluu neljännestunti, puoli tuntia, kolme tuntia. Hän ei tule, mutta ei
kukaan tule hänen ostoksiaankaan noutamaan; on siis selvää, että hän on
vieraisilla. Mutta sill'aikaa kuin hänellä oli hauskaa, oli minun
ikävä, vieläpä vilukin, sillä oli talvi, kylmä tuulinen ilma. Sen
vuoksi menin lämmittelemään erääsen konditoriaan, joka oli vastapäätä
sitä onnellista porttia, josta hän oli mennyt sisään.
Konditorianeidet huomasivat pakettiläjän vaunuissani ja minä käytin
tilaisuutta vapautuakseni niistä. Lahjoitin ne heille. Toinen neiti
juoksikin heti ulos ja toi paketit sisään juuri kuin,-- oi
onnettomuutta! -- kaunis nainen tuli ulos talosta.
Silmämme kohtasivat toisensa. Huomasin hänen katseessaan pilkkaa ja
ylenkatsetta.
Seuraavana päivänä tapahtui erinomainen käänne asiassa.
Tuli ilmi, että palvelijani ihailee tuntemattoman kaunottareni
kamarineitsyttä. Hän voipi antaa minulle mitä tarkimpia tietoja.
Kauniin naisen nimi on rouva Szánfalvay ja hän on leski.
"Leski" sanasta palvelijani heti sai eri palkinnon -- 10 floriinia.
Olin pian selvillä asiasta palvelijani kanssa.
Korotin hänen kuukauspalkkansa 5 floriinilla, mikä vuodessa tekee -- 60
floriinia.
Kamarineitsyelle johdannoksi -- 10 floriinia.
Rouva Szánfalvayn tuttavapiiristäkin sain tarkat tiedot. Jonkun
yhteisen tuttavamme luona esitytän itseni hänelle.
Merkillistä kyllä kului kaksi viikkoa, ilman että tämä harras haluni
meni täytäntöön.
Sill'aikaa kulutin ainakin 200 floriinia enemmän kuin muuten, vain
suruani lievittääkseni.
Liikamenoja siis -- 200 floriinia.
Tilani alkoi minua kiukustuttaa! Kärsivällisyyteni oli lopussa.
Jancsi huomasi sen.
-- Armollista herraa suuresti vaivaa se, ettei voi tutustua armolliseen
rouvaan. Mitä annatte minulle, jos laitan niin, että hän ottaa teidät
vastaan?
-- Jancsi, kuules, hävyttömyydelläkin on rajansa. Julkeita palvelijoita
minun on tapa ajaa pois.
-- Minä en tee sitä julkeudesta, vaan säälistä. Armollinen herrahan
laihtuu laihtumistaan.
Jancsin äänessä oli todellista, vilpitöntä osanottoa.
Minä lepyin. Entä jos tuo veitikka todellakin voisi keksiä keinon tahi
ainakin opastaa oikealle tielle?
-- No Jancsi! Sinä päivänä, jolloin armollinen rouva kutsuu minut
luoksensa, on sadan floriinin seteli kourassasi.
Kolmantena päivänä antaa Jancsi minulle pienen kirjeen:
"Kunnioitettu herra!
Olen iloitseva, jos tänään kello 1/2 1 päivällä käytte luonani.
Leskirouva Szánfalvay".
Riemuiten kavahdin ylös paikaltani; olin melkein langeta Jancsin
kaulaan. Tuo veitikka on tosiaankin silmänkääntäjä.
-- Mitenkä olet tämän saanut aikaan?
-- Älkää huoliko siitä, armollinen herra, suvaitkaa vain mennä
määrähetkellä.
Riemuissani annoin Jancsille -- 100 floriinia.
Jancsi huomautti auttaessaan minua pukeutuessani, ettei koskaan ollut
nähnyt minua näin kiihoittuneena.
Senpä kyllä uskon.
Vihdoin valmistuin.
Täsmälleen kello 1/2 1 soi sähkökilistin rouva Szánfalvayn asunnon
ovella.
Juczi avasi oven.
Hän punastui ja otti vastaan ilmeisellä ilolla.
-- Suvaitkaa vain astua sisään, armollinen rouva odottaa!
Palkinto -- 10 floriinia!
Tuskin olin ehtinyt katsahtaa ympärilleni salissa, kun hän astui
sisään, tuo enkeli ... jumalatar!
Olisin tahtonut vaipua hänen jalkainsa juureen.
Aloitan pyytämällä anteeksi...
Hän keskeyttää hymyillen. Sanoo suuresti iloitsevansa, että minä olen
ottanut ensi askelen, muuten hänen olisi täytynyt tehdä se.
Hyvä Jumala ... taivas! mitä kuulen?
-- Koskeehan asia meitä molempia ... meidän molempien yhteinen etu...
"Asia!"... Hän sanoo sitä asiaksi...
-- Te tiedätte siis asian? -- änkytin vavisten.
-- Tiedän... Jancsi on sanonut sen Juczille, Juczi minulle...
-- Ja teillä ei ole mitään sitä vastaan? -- änkkäsin kuin äsken.
-- Kuka ottaisi vastustaaksensa rakkautta?... Minä puolestani en
vastusta, suostunpa vielä avioliittoonkin!
Olin vähällä keikahtaa alas tuoliltani.
-- Avio ... liittoon?
-- Tuohon käteen!
Ja hän ojensi minulle pehmeän kätösen, johon tarttuen lankesin
polvilleni ja huusin melkein tajutonna: "Kiitoksia! -- Kiitoksia!"
Rouva Szánfalvay vetäytyi pelästyen takaisin.
-- Minä pyydän ... mitä tämä merkitsee?
-- Kiitoksia! oi kiitoksia!
-- Mistä kiitätte? En ymmärrä!
-- Siitä, että annoitte kätenne ja suostuitte avioliittoomme...
-- Avioliittoomme? Eihän tässä ole puhe meistä!
-- No kenestä siis?
-- Jancsista ja Juczista! Teidän suosikeistanne. He tahtovat mennä
naimisiin ja Juczi sanoi, että te Jancsin puolesta pyydätte häntä
minulta, koska Juczi on orpotyttö ja minä olen hänen kumminsa.
-- Ja sen tähden Te kutsuitte minut?
-- Tietysti. Ikävä kyllä minulle ei enää tule onni tavata Teitä, sillä,
ensi viikolla menen miehelään ja muutan pois Budapestista.
Kuka oli ilvehtinyt? Jancsi vai tämä rouva? Vaiko molemmat hiukan?
Tämä huvitus maksoi minulle summa summarum...
Äh, laskekoon sen joku muu!