PIIPPU.

Adam setä on muutamia päiviä ollut kovin suruissaan. Ja hän osasi surra

kauhealla tavalla. Hänen surressaan suri hänen kanssaan koko talo ja

mahdotonta oli kenenkään sitä vastustaa. Sillä hän suri todellisesti,

sydämestään, syvästi. Hänen lihavista, leveistä kasvoistaan loisti

säännöllisesti hyvyys ja tyytyväisyys, mutta kun setä antautui surun

valtaan, muuttuivat nuot kasvot pimeiksi ja synkiksi. Äänetönnä,

jolloinkulloin vaan huoahtaen hän astuskeli huoneesta huoneesen,

milloin istuutuen milloin nousten ylös, löytämättä lepoa mistään. Ja

kun tämä tunnelma oli todellinen, vilpitön, tarttui se jokaiseen koko

talossa, palkollisiin, lintuihin, koiraan. Kaikki vaikenivat

alakuloisuuden ominaispainon alla, joka hyvälle isännälle kävi yhä

raskaammaksi; palkolliset eivät rupattaneet, linnut eivät visertäneet

ja vanha Bundás hiipi, pää kumarassa, unisena kynnykseltä kynnykselle.

Mistä tämä musta pilvi muuten hiljaisessa, herttaisessa talossa?

Sen sai aikaan semmoinen vähäpätöinen, mitätön asia, jota osa

ihmiskuntaa -- varsinkin naispuolinen osa -- ei voi ansion mukaan

arvostella, sentähden että se ei kykene käsittämään sen tärkeyttä,

painoa, merkitystä. Mutta minä vetoon teihin, Nikotinin palvelijoihin,

tupakanlehden lemun ihailijoihin, jotka tunnette piipun ja sikarin

roolin tupakoivan ihmiskunnan elämässä, ja kysyn keneltä hyvänsä, eikö

Ádám sedän ylenpaltinen suru ole käsitettävissä, kun armoton lääkäri on

riistänyt häneltä hänen ainoan ilonsa, huvituksensa, ajanvietteensä?

Sillä Ádám setä rakasti piippuansa ylitse kaikkien. Rikkaana miehenä

hän pysyi tavoissaan yksinkertaisena ja luonnollisena, ei ikävöinyt

ulkomaisia kalliita viinejä eikä Havannan väkeviä sikareja, mutta ilman

mainion viinitarhansa puhdasta, hyvää tuotetta ja omaa tupakkaansa --

tietysti siihen aikaan kun valtiolla ei vielä ollut tupakkamonopoolia

-- elämä hänestä ei ollut minkään arvoinen. Sillä hän oli vetäynyt pois

asioista, ruvennut eläkkeelle, luovutettuaan maatilansa lapsilleen,

voidaksensa viettää vanhat päivänsä levossa ja rauhassa ... taikka

paremmin sanoen: savuttaa ne pois. Tuolla seisoi hänen uuden uutukainen

piippukaappinsa, täynnä valituita merenvaha- ja turkkilaisia piippuja

sekä varustettuna kaikella, mitä tupakoimiseen tarvitaan, niinkuin

pitkäksi ja lyhyeksi leikatulla tupakalla, tuluksilla, taulalla,

hammasluilla, sanalla sanoen kaikella, mitä rohkeimman tupakoitsijan

mielikuvitus saattaa unissaan toivoa. Kuinka hauskaa oli valikoida

näistä piipuista joku, täyttää se tupakalla ja sen hienohajuisella

savulla laittaa merenvaha ruskeaksi; kuinka nopeasti kuluivat

sellaisessa vaihtelevaisuudessa tunnit ja päivät, ja kas nyt! muuan

mustatakkinen herra, joka jollakin tavoin on hankkinut itselleen

tohtorin arvokirjan, on kolmella-neljällä esiin viskatulla sanallaan

tehnyt lopun tämän onnellisen, yksinkertaisen elämän tyytyväisyydestä.

-- Täytyy jättää tupakoiminen -- kuului armoton tuomio.

Ádám setä katsahti ällistyneenä lääkäriin, ikäänkuin olisi tahtonut

tulla vakuutetuksi siitä, oliko hän tekemisissä tervejärkisen miehen

vai mielipuolen kanssa, joka ei tiedä mitä puhuu.

-- Niinpä niin, Ádám setä -- jatkoi tohtori hymyillen -- vaikkapa miten

katselisitte ja tutkisitte minua, se ei voi olla toisin. Te olette

limaantunut, mikä noin lihavissa ihmisissä on tavallista, te yskitte

paljon, yöllä tuskin saatatte yskältä nukkua, ergo: heittäkää

tupakoiminen, niin yskitte vähemmin.

-- Enkö sitä sanonut, Ádám? -- lausuu Lina rouva, hänen aviopuolisonsa.

-- Sillä jo aikoja sitten olen sitä hänelle saarnannut, mutta turhaan!

Hän on valmis ennemmin turmelemaan terveytensä kuin luopumaan tuosta

siunatusta tupakasta. Tahtoisin tietää mitä hyvää tuossa ikuisessa

savustuksessa on?

Ádám setä ei vastannut elinkumppauinsa kysymykseen; se säälivä katse,

jonka hän häneen loi, ilmaisi kuitenkin selvästi hänen ajatuksensa,

että eukko ei ymmärrä tuota.

Lääkäri lähti. Lina täti taas uudelleen huomautti:

-- Ádám, ole järkevä, älä tupakoitse, ajattele terveyttäsi!

Ja tämän sanottuaan hän meni ulos kyökkiin ruuanlaittoa valvomaan.

Puolen tunnin kuluttua hän palasi takaisin ja tunsi hämmästyksekseen

että ilma huoneessa haisi tupakalta. Selityksen siihen antoivat

kuitenkin heti viereisestä huoneesta tupruavat savupilvet, joita Ádám

setä lasketteli piipustaan.

-- Joko taas tupakoitset? --- huudahti kauhistuen täti -- oletko jo

unhottanut tohtorin kiellon?

-- En -- vastaa setä ja polttaa pölähyttelee edelleen.

-- No, mitä sitte poltat?

-- Heitän jäähyväiset tälle piipulle -- vastaa Ádám suruisesti. --

Jätän ne järjestään hyvästi. Sitte lakkaan polttamasta.

Mutta Lina täti ei käsittänyt lääkärin määräystä sillä tavoin; hän

katsoi hyvästijättöä jokaiselle eri piipulle tarpeettomaksi, otti

piipun pois miehensä suusta ja pani sen takaisin paikalleen.

-- Jätä se kokonaan ja heti!

-- Tuon yhden ainakin poltan loppuun.

-- Miksikä?

-- Siksi, Lina, että tuo piippu tulee rumaksi, jos sen jätän puoleksi

poltettuna -- väitteli vanha herra, mutta täti ei ottanut tätä

kuuleviin korviin. Pöytä katettiin ja päivällinen teki onneksi lopun

enemmästä väittelystä. Päivällisen jälkeen Ádám setä nousi ylös kuten

ainakin ja meni ikivanhan tapansa mukaisesti piippukaappia kohti.

-- Minne, minne? -- kysyy rouva. -- Ethän toki aio polttaa? Muista

lääkäriä!

-- Se on totta! -- huokaa Ádám, joka vasta nyt alkaa ymmärtää aseman

sen koko todellisuudessa. -- Mutta eiköhän sentään olisi mahdollista

atrian jälkeen ... ainoastaan ruuan jälkeen polttaa piipullinen

taikkapa, en pidä sillä väliä, vain yksi sikari?

Lina täti ei kumminkaan tiedä mistään sopimuksen hieronnasta. Hän on

tarmokas nainen. Joko -- taikka! Mitä terveys vaatii, se on tehtävä. Ja

nähdessään että hänen miehensä päättäväisyyteen nähden seisoo heikolla

pohjalla, hän, tehdäksensä enemmät viekotukset mahdottomiksi, menee

piippukaapin luo, lukitsee sen ja pistää avaimen taskuunsa.

Ádám setä näkee kaiken tämän ja hänessä on tarpeeksi mielenmalttia

ollaksensa tämän väkivaltaisen toimenpiteen johdosta sanomatta muuta

kuin että se oli tarpeeton; jos täytyy, hän kyllä voi hillitä itsensä.

Ja hän pitikin sanansa. Hänen itsensähillitsemisensä ansaitsee

erinomaista tunnustusta, sillä päivällisen jälkeinen aika panee

tupakoitsijan kovalle koetukselle. Milloin hyvänään hän helpommin

luopuu nautinnostaan kuin silloin, sillä vain tupakan kanssa mustalla

kahvilla on joku arvo. Ja kuinka hitaasti tunnit kuluvat kuivin suin!

Muulloin ... ennen ... tupakanpolton onnellisena aikakautena, kaksi

piippua päivällisen jälkeen täytti juuri viisi neljännestuntia;

täsmälleen kello kaksi hän imaisi viimeisen sauhun, sitte hän sytytti

sikarin ja meni lankomiehensä luo vähäisen pakinoimaan. Millä hän nyt

tappaa ajan kello kahteen asti? Ja nämät vaivat ja tuskat uudistuvat

illallisen ja aamiaisenkin jälkeen ... päivän joka aikana, sillä Ádám

setä oli mitä intohimoisimpia tupakoitsijoita. Mutta kun hän ei

mitenkään voinut sulattaa Lina tädin kivikovaa sydäntä, syntyi hänen

mielentilassaan se surullinen, ylenmäärin surullinen tunnelma, josta jo

olemme kertoneet.

Vihdoin Lina tätikin huomasi, että asema kävi mahdottomaksi ja että

Ádám setää täytyi jollakin tavoin auttaa. Hän neuvotteli tohtorin

kanssa ja seuraavana päivänä hän hämmästytti miestään reunoja myöten

täytetyllä nuuskarasialla.

-- Mitä minä tuolla teen? -- kummasteli vanha herra.

-- Tohtori sanoi, että se helpottaa tupakasta vierottumista. Nuuska

kutkuttaa suloisesti, ehkäpä nuuskaaminen korvaa sinulle tupakoimisen.

-- En huoli siitä -- tiuskasi äkeästi Ádám, työntäen syrjään

jalomielisen lahjan. -- Elän minä ilman sitäkin -- lisäsi hän siihen

katkeralla kaiholla.

Lina kehoitti häntä koettelemaan, hän on siihen mielistyvä, ja kun tämä

ei auttanut, piti hän rasiaa Ádámin nenän alla, joka sitte suureksi

harmikseen oli pakotettu kovasti aivastelemaan.

-- Katsoppas, mikä hyvä huvitus nuuskaaminen on! -- naureskeli rouva.

-- Kyllä mar, aivastella aamusta iltaan! -- nurisi Ádám. -- Anna

tupakkaa ja sikaria, muuta en huoli.

-- Mutta, ukko kulta, mitenkä saattaa järjellinen ihminen haluta

semmoista, joka ehdottomasti vahingoittaa häntä? -- vastaa talon

emäntä. -- Olethan itsekin huomannut, kuinka vähän yskit yöllä ja

aamulla, siitä asti kuin heitit tupakoimisen. Nukut myöskin paremmin,

melkein yhtä mittaa illasta aamuun, kuusi-seitsemän tuntia. Se korvaa

todellakin tuon pienen uhrauksen.

-- Pienen uhrauksen? Sinä rohkenet vielä sanoa, että se on pieni

uhraus? Sillä tavoin puhukoon sokea väreistä -- marisi Ádám. -- Luopua

siitä, johon neljänkymmenenkahden vuoden kuluessa on tottunut, päivästä

toiseen, sentähden että herra tohtori suvaitsee niin käskeä! Ainakin

hänen olisi pitänyt käsittää, että tuo luopuminen olisi ollut tapahtuva

verkalleen, vähitellen, joka päivä olisin polttanut yhtä sikaria, yhtä

piipullista vähemmän ja sillä tavoin lopuksi...

-- Et ikinä olisi sitä jättänyt, et ikinä, ymmärrätkö? -- vastasi hänen

puolisonsa syvimmän vakuutuksen äänellä ja istui ikkunan ääreen, jossa

hänen iltapäivällä oli tapana neuloa. Hän oli työskennellyt hyvän

aikaa, kun yht'äkkiä sattumalta katsahtaa vastapäätään riippuvaan

peiliin ja sen avulla näkee Ádám sedän istuvan huoneen toisessa päässä

piippu suussa. Hyvillänsä, tyytyväisenä, rauhallisena. Saattaa ymmärtää

tädin hämmästyksen, kun hän huomaa, että ukko mielihyvällä ja innolla

imee piippuaan, mutta ettei siitä tule mitään savua. Hän varmaankin

nielee savun, sitä vahingollisempaa.

Varovasti, verkkaisesti hän kääntyy, yllättääksensä vihollisen. Mitä

suopeimmalla välinpitämättömyydellä Ádám setä jatkaa tointaan.

-- Mitä teet? -- kysyy rouva.

-- Imeskelen tätä unhottunutta piippua, sekin on parempi kuin ei mitään

-- vastasi Ádám, nauraen rouvan nolostusta, ja lähti yht'äkkiä pois

kotoa.

Tästä päivästä alkaen hän yleensä jotensakin vähän oleskeli kotona,

mutta sitä enemmän viinitarhassa, josta Lina täti ei ollut

millänsäkään, päin vastoin iloitsi siitä, että vanha herra alkaa

harrastaa ja hommata jotakin. Sitä hän vain ei voinut hyväksyä, että

ukko viipyy ulkona myöhään iltaan asti; viileässä iltailmassa hän

varmaankin vilustuu, sillä hän on taas ruvennut yskimään öisin --

toisinaan niin kovasti, että luulisi keuhkojen repeevän. Ja Lina täti

pyytää niin kauniisti, kosketellen helliä kieliä, joihin ei enää

vuosikausiin ollut kajonnut.

Ádám setä istuu nojatuolissaan. Hän on vähän väsynyt pitkästä

kävelystä, sillä hän on vastikään tullut kotia viinitarhasta.

-- Ádám, ole järkevä, -- lausuu puoliso, pyyhkien pois hien miehensä

otsasta.

-- Olen jo luopunut tupakasta, -- mutisee Ádám -- ja vielä tämänkin

uhraisin? Kaikella on toki rajansa.

-- Mutta jos ei yskä lakkaa? Ennen kaikkia terveys! -- vastaa rouva,

painaen päänsä alas sedän kasvoja vastaan, suudellaksensa häntä (jota

hän ei enää pitkiin aikoihin ollut tehnyt).

Hyvä Jumala! mitä hänen täytyy kokea? Eikö hän vain erehtynyt?

Eipä suinkaan, hänen hajuaistinsa on varsin kehittynyt. Mitä Linan

nenä ei vainua, ei ylipäänsä ole olemassa. Ja hänestä tuntui ... niinpä

niin ... kuin Ádám sedän suusta leviäisi tupakanhaju. Äkkiä tarttuu hän

miehensä päähän ja painaa hänen huulilleen pitkän ... pitkän ...

hehkuvan suukkosen.

Ádám setä luopi hämmästyneen katseen Linaan, joka aina siitä asti, kuin

heidän avioliittonsa ensimmäinen ajanjakso oli loppuun kulunut, ei

ollut tunteitaan tällä tavoin ilmaissut. Ja hän oli juuri aikeissa

laskea leikkiä moisesta hellyydenosoituksesta heidän iällään, mutta

katsellessaan vaimoaan sana takertui hänen kurkkuunsa.

Semmoiseksi täytyy koston synkkää hengetärtä mielessään kuvailla.

-- Mistä suusi on tupakanhajuinen? -- kysyy kiukkuisesti tämä Nemesis.

-- Suuni ... minun suuni? -- änkyttää Ádám ja yrittää peitellä sitä

kädellään.

-- Nyt älyän, miksi niin paljon oleksit viinitarhassa. Käyt siellä

tupakoimassa.

-- Mitä sinä ajattelet? -- inttää hyökkäyksen alainen ilman kaikkea

vakaumusta.

-- Hengitä minuun! -- käskee vainio.

-- Sehän on sopimatonta! -- vastaa mies,

-- Etkö uskalla hengittää minuun? Sillähän tunnustat kaikki. Menen heti

viinitarhaan ja tutkin tarkasti puserrushuoneen. Jos et ole puhunut

totta, varo itseäsi!

Hän päätti vaikuttavan lausuntonsa ja kääntyi ovea päin täyttääkseen

sanansa. Ádám huusi häntä takaisin.

-- Jää tänne, ennemmin tunnustan kaikki. Niin on, kuin sanoit. Olen

käynyt viinitarhassa tupakkaa polttamassa. Mutta en ole polttanut

ylenmäärin. Ainoastaan kohtuullisesti.

Lina meni enempää keskustelematta piippukaapille, avasi sen oven, jätti

sen auki ja sanoi näin:

-- Jos et pidä mitään väliä terveydestäsi, niin syytä itseäsi! Minun

puolestani saatat tupakoita niin paljon kuin tahdot.

Ja vähitellen palasivatkin entiset tupakoimisen ajat. Alussa Ádám setä

pelokkaana ja kenenkään huomaamatta poltti yhden tai pari sikaria

päivässä, sittemmin hän salli itselleen yhden sikarin ja kaksi piippua,

myöhemmin hän ei paljoksunut kahta sikaria ja kolmea piippua, kunnes

aikaa myöten -- noin kuukauden kuluttua -- hän ei enää laskenut

sikarien eikä piippujen lukumäärää, vaan poltti niin paljon kuin häntä

miellytti; hänen huoneessaan olisi voinut leikata savua.

Lina täti ei enää puhunut sanaakaan tästä asiasta, vaikka hän miehensä

yskimisen tähden öisin tuskin saattoi nukkua. Lopulta hän itse

sairastui. Lääkärin tutkimus osoitti keuhkotulehduksen merkkejä ja

vanha Dorottya, joka ymmärsi sairaanhoitoa, määrättiin Linaa hoitamaan.

Mutta Ádám setä ei tahtonut kuullakaan siitä, että kukaan muu kuin hän

hoitaisi vanhaa aviokumppaniansa; hän tosin ei lähettänyt Dorottyaa

pois, mutta ei jättänyt hänelle liioin mitään tointa sairaan

hoitamisessa. Hän istui yöt päivät vaimonsa vuoteen ääressä, hän pani

hänelle kylmiä kääreitä, hän laittoi hänen sijansa (siinä Dorottya sai

häntä auttaa) ja todellakin hämmästyttävää oli, kuinka suuresti vanha

herra saattoi kestää väsymystä ja valvomista. Ei kukaan olisi luullut

hänessä sellaista sitkeyttä olevan. Rakkaudesta puolisoonsa hän

luopui kaikesta, vieläpä piipustakin. Alussa hän meni ulos joka päivä

tunniksi tai puoleksi, mutta myöhemmin, kun sairaan tila kävi yhä

huolestuttavammaksi, hän ei surussaan poistunut huoneesta hetkeksikään.

Suuri olikin sitte hänen ilonsa, kun käännekohta onnellisesti oli ohi

ja lääkäri lausui nuo odottamalla odotetut sanat: "Ei enää tarvitse

pelätä mitään." Ádám setä elpyi uudestaan, nuorentui sitä myöten kuin

Lina täti parani, kun hän sai takaisin ruokahalunsa, kun hän ensi

kerran saattoi nousta vuoteestaan, kun hänen kadonneet voimansa

palasivat, kun hän eräänä päivänpaisteisena kesäpäivänä taas saattoi

istua ulkona verannalla. Ádám setä itse nosti sinne nojatuolin, tyynyt

ja jakkarankin; hänen olkapäähänsä nojaten Lina astui ulos ja hän kääri

vaimonsa ympärille suuren huivin, kun tämä oli istuutunut nojatuoliin.

Tauti katosi, ei kuitenkaan jälkiä jättämättä. Heidän oli lähdettävä

kylpylaitokseen ja he lähtivätkin.

Siellä he istuivat kauniissa vuoriseudussa olevan huvilansa balkongilla

eräänä iltapäivänä kahden kesken pakinoiden. Yhtäkkiä juolahti Linalle

jotakin mieleen.

-- Ádám, etkö sinä enää tupakoitse?

-- En, olen heittänyt sen sikseen.

-- Mitä, koska?

-- Sairautesi aikana, enkä sen jälkeen enää ole aloittanut, sillä

lääkäri sanoi, että savu vahingoittaa sinua.

Linaan niin suuri itsensä uhraus, niin suuri helläsydämisyys teki syvän

vaikutuksen.

-- Sehän, ukkoseni, on toki vähän liikaa. Yhden sikarin päivässä

saattanet huoleti polttaa -- lausui hän, miehensä kättä puristaen.

-- Kolme kuukautta olen jo ollut polttamatta -- vastasi Ádám setä --

eipä piippu enää minulle maistuisikaan; olisi vaikea siihen taas

tottua.

-- Kolme kuukautta olet ollut tupakoimatta, minun tähteni, -- lausuu

rouva liikutettuna -- tee siis mielikseni ja sytytä heti piippu. Tässä

avoimella balkongilla savu minua ei vahingoita.

Helppo on sitä tanssiaisiin viedä, joka mielellään tanssii. Ádám setä

ryhtyi kohta korkeanasianomaisesti myönnettyyn koetupakoimiseen ja

havaitsi, että piippu tuotti hänelle yhtä suurta nautintoa kuin

ennenkin. Lina oli runsaasti palkittu myönnytyksestään, nähdessään

miehensä mielihyvästä loistavat kasvot. Tämä laskea tuprutteli sakeita

savupilviä, kiemuroivia renkaita; vanhus oli elementissään: savussa.

Mutta mitä se on? Lina täti saa kauhean yskäkohtauksen, piippu putoo

Ádám sedän suusta, hän rientää vaimonsa luo, syleilee, tyynnyttää

häntä... Lopulta yskä taukosi ... työläästi.

Mutta Ádám setä tarttuu piippuunsa ... rakkaimpaan, hopeakannelliseen

merenvahapiippuunsa ja heittää sen vihaisesti nurkkaan, niin että se

murtui poikki.

-- En polta enää, en mar, sillä jos taas aloitan, totun siihen piankin

ja se vahingoittaa keuhkojasi -- lupasi vanha herra.

Hän pitikin lupauksensa, lahjoitti pois kaikki piippunsa eikä koskaan

enää tupakoinnut.