"Tytyty-tshitshitshi!" kaikui häkistä iloisesti, herttaisesti,
äänekkäästi. Se, jolla ei ole tärykalvo kunnossa, pistäköön korvaansa
pumpulia, sillä muuten hän saattaa tulla kuuroksi siitä. Monta kertaa
tuo pieni tenoristi oli kaiutellut virsiään, mutta tänään hän tahtoi
herättää aivan erityistä huomiota.
Ehkäpä sen nuoren, kalpean herran kunniaksi, joka nyt astuu sisään,
hiljaa, pelonalaisena, melkein vapisevana ja seisahtuu kauniin, solakan
naisen eteen, joka arastellen osoittaa hänelle paikkaa.
"Tytyty-tshitshitshi!" Tosiaankin, tuskin ymmärtää oman sanansa, ja
kuitenkin nuot kaksi henkilöä tahtoisivat sanoa toisilleen sangen
tärkeitä asioita.
Nuorukainen, Jenö, yrittää puhua kovemmin, mutta lintunen -- ikäänkuin
suuttuisi häneen ja tahtoisi häntä soimata -- laulaa vielä
äänekkäämmin, virittäen mitä huimaavimpia koloratuureja pienestä
kurkustaan.
Gabriellan kasvot kirkastuvat vähitellen -- tulevat loistavammiksi.
Näyttää siltä, että yksityiset katkelmat Jenön puheesta kuitenkin ovat
vaikuttaneet häneen.
Jenö tulee rohkeammaksi ja jatkaisi itsepuhdistustaan, mutta
"tytyty-tshitshitshi" kaiuttaa häkin pieni asukas hänen puheesensa,
riitelee hänen kanssaan, ikäänkuin ei pitäisi hänen käytöstään
oikeutettuna, juurikuin ei olisi taipuvainen minkäänlaiseen
anteeksiantoon.
Nuorukainen vaikenee, hän väsyy kilpailemiseen, lintunen on
voittanut... Hänellä olisi vielä paljon sanottavaa, Gabriella odottaa
jännitetyllä uteliaisuudella -- melkein ahnaasti riippuu hän häneen
huulistaan.
-- Jatkakaa ... jatkakaa, rakas Jenö! -- kehottaa hän nuorukaista.
-- En kykene -- vastaa tämä -- kurkkuni on käynyt kuivaksi ja
päätänikin jo alkaa kivistää siitä!
-- Mistä?
-- Teidän lintunne laulusta.
-- Vai niin! Sehän on helposti autettavissa -- vastasi nainen
hymyillen.
Sen sanottuaan hän nousee ylös ja astuen häkin luo peittää sen
huivilla.
-- Oletko vaiti, sinä ilkiö! -- lausuu hän vaienneelle linnulle. Sen
jälkeen hän, ojentaen kätensä Jenölle, istuu hänen viereensä:
-- Jatkakaa, lintu ei enää laula!