»Nimeni on Laiho, voisiko professori myöntää minulle puolen tunnin
vierailun?», kysyi ääni puhelimessani eräänä päivänä viime toukokuussa.
»Hyvää päivää, herra Laiho, mitähän asia koskisi?»
»Haluaisin näyttää professorille käsikirjoituksen, joka käsittelee
havaintoja ja kokemuksia Uudesta Guineasta.»
»Kuka on sen kirjoittaja?»
»Minä.»
»_Oletteko itse ollut Uudessa Guineassa?_»
»Kyllä.»
»_Tervetuloa sitten kaikella muotoa!_ Mielenkiintoista tavata Teitä
luonani.»
Niin tapahtui tutustumiseni Lauri Laihon kanssa. Kun vieras sitten
sovittuun aikaan saapui luokseni, katselin joltisenkin uteliaana
sisäänastuvaa nuorta miestä. Vieraallani oli miellyttävä ulkomuoto,
hyvin vaaleansiniset silmät, verraten terävät piirteet ja vilkas ja
solakka olemus.
Ei kestänyt kauan, ennenkuin olimme syventyneet vilkkaaseen
keskusteluun, kysellen ja kertoen kokemuksistamme kaukaisilla
Etelämeren saarilla. Kuinka oli herra Laiho sattunut joutumaan
niin syrjäiseen maailmankolkkaan kuin Uuteen Guineaan? Mahtaa olla
seikkailujenjanoa veressä, vastaa hän. Ensin hän oli oleskellut pari
vuotta Melbournessa, Australiassa, mutta, sitten hän oli saanut halun
tutustua tropiikin kiehtoviin saariin ja hankkinut itselleen toimen
pienen sanomalehden palveluksessa Rabaulissa, entisen Saksan Uuden
Guinean territorion hallitus keskuksessa, Uuden Britannian (Neu
Pommern) saarella, Bismarckin saaristossa.
Rabaulissa herra Laiho oleskeli yhden vuoden ja kolme päivää, ja sinä
aikana hän ehti tehdä joukon hyviä havaintoja Etelämeren elämästä.
Rabaul lähimpine ympäristöineen on enemmän sivistynyttä kuin villiä
— autoja ja elokuvateatteri —, ja huomaa siellä kaikkialla vielä
nytkin selviä merkkejä saksalaisten jättämästä vaikutuksesta. Mutta
ei tarvitse tunkeutua kovinkaan syvälle saaren sisäosiin tullakseen
kosketuksiin villin luonnon ja pääkallonmetsästäjä-alkuasukkaiden
kanssa.
Herra Laihon kirja osoittaa, että hän on kulkenut silmät avoinna
matkoillaan, samoin kuin siitä saa sen vaikutuksen, että kaikki
kuvaukset perustuvat tekijän omiin kokemuksiin. Hänen työnsä on siis
ennen kaikkea havainnollinen esitys tropiikin elämästä. On myönnettävä,
ettei tekijä ole voinut tunkeutua esityksessään niin syvälle kuin
pitkäaikainen maassaolo ja säännöllinen, vartavasten suunniteltu
tutkimustyö edellyttäisivät, jotka seikat olisivatkin luonnollisesti
antaneet teokselle toisen luonteen, varsinkin alkuasukkaiden
kansatieteelliseen kuvailuun nähden. Mutta se ei ole ollut hänen
tarkoituksenaankaan. Tekijä antaa meille sensijaan vilkkaan ja eloisan
esityksen tropiikista eurooppalaisen maallikon silmillä nähtynä.
Eksoottisen aiheen kiintoisan kuvauksen lopettaa pirteä selostus
seikkailusta, joka tekijälle sattuu kotimatkalla laivan ajaessa
koralliriutalle Celebes-saaren ja päiväntasaajan välillä. Lukija
vakuuttautuu pian tutustuvansa tekijässä kyvykkääseen kertojaan, jolla,
on hyvä huomioimisvaisto ja paljon sanottavaa.
Helsingissä, kesäkuulla 1927.
Gunnar Landtman.