Kirjeen luettuani vapisin niinkuin haavanlehti; kirje putosi kädestäni
lattialle. Syvä huokaus puhkesi rinnastani ja tuskin sain sanotuksi:
»Todellakin epävakainen onnenratas!»
»Todellakin», sanoi vaimoni värähtävästi.
Niin olen tullut kertomuksessani elämäni nykyiseen aikaan. Monta kovaa
on koettu, monta vaivaa nähty, mutta aina on Jumala vienyt eteenpäin.
Monta surua on surtu, monta iloa iloittu, mutta voitto on joka kerralla
saatu, nimittäin elämän kokemus. Monesti on langettu, mutta monesti
noustukin, ja se on opettanut meitä valppaammaksi. Elämänkoulussani on
ollut vaimoni rinnallani, tukemassa ja lohduttamassa. Lujalle,
kristillissiveelliselle pohjalle perustetulla mielenlaadullaan on hän
osannut murheitten aikoina lievennellä ja tasoitella helteen. Muutamat
sanovat hänen jo alkavan rypistyä, mutta minun mielestäni on hän
verrattoman kaunis. Aamusin nousee hän ani varhain: kun minä nousen
ylös, on hän tehnyt pihan jo jälkiä täyteen. Illoin hän panee maata
ennen minua, ja nukkuu heti. Minä katselen häntä, kuinka hän nukkuissaan
värähtelee ja elehtii, ja sydämmessäni tunnen silloin sanomatonta
rakkautta. Usein rukoilen hiljaisuudessa hänelle niin pitkää ikää, että
hän saisi painaa minua silmäni viimeisen kerran umpeen.