BUTTLER ja GORDON.
GORDON (hämmästyneenä).
Tää kohtaus mit' oli? Selittäkää!
BUTTLER.
Menetti hän nyt rakastetun miehen,
tuo kuollut oli -- Piccolomini.
GORDON.
Voi neitiraukkaa!
BUTTLER.
Kuulitte, mit' Illo
ilmoitti: ruotsalaiset voittain saapuu.
GORDON.
Sen kuulin.
BUTTLER.
Kaksitoista rykmenttiä
on heitä, sitäpaitsi lähistöllä
on viisi suojellakseen herttuaa.
Ja meill' on yksi vain, mun rykmenttini,
ja linnuett' ei kahtasataa miestä.
GORDON.
Niin on.
BUTTLER.
Niin vähin miehin mahdotonta
säilyttää moinen valtakunnan vanki.
GORDON.
Sen arvaan.
BUTTLER.
Lauma tuo se pian riistäis
parvemme aseet, hänet pelastais.
GORDON.
Niin pelkään.
BUTTLER.
Taannut olen tuloksen
ja päälläni mä vastaan hänen päästään,
uhalla kaiken täytyy sana pitää;
ja eloss' ollen hän jos tääll' ei pysy,
niin pysyy varmaan ollen -- vainajana.
GORDON.
Vanhurskas Luoja! Kuinka? Voisitteko --
Buttler.
Ei saa hän elää.
GORDON.
Ja te saattaisitte?
BUTTLER.
Tai te. Häll' oli aamu viimeinen.
GORDON.
Mietitte hälle surmaa?
BUTTLER.
Niinpä juuri.
GORDON.
Hän luotti teihin!
BUTTLER.
Paha kohtalonsa!
GORDON.
Persoona pyhä päällikön!
BUTTLER.
Niin _oli_.
GORDON.
Mit' on hän ollut, sit' ei rikos poista!
Ja tuomiotta!
BUTTLER.
Täytäntö sen sijaan.
GORDON.
Se murhaa oisi eikä oikeutta,
jonk' on myös syyllisintä kuuleminen.
BUTTLER.
Syy selvä; keisari on tuominnut,
täytämme nyt vain hänen tahtoaan.
GORDON.
Ei veripäätöstä saa oitis täyttää,
saa sanan takaisin, ei elämää.
BUTTLER.
Kuninkaat suosii nopsaa palvelusta.
GORDON.
Ei mestaajaksi pyri jalo mies.
BUTTLER.
Uljasta uljas työ ei kalvistuta.
GORDON.
Alttiiksi antaa uljas uskaltaa
elonsa, mut ei omaatuntoansa.
BUTTLER.
Vapaaksi pääsiskö hän sodan liekin,
sammuttamattoman, taas sytyttämään?
GORDON.
Vangitkaa hänet, henki säästäkää,
ei taivaan armoa saa estää murha.
BUTTLER.
Jos keisarillisia ei ois lyöty,
niin elävänä hänet ottaa voisin.
GORDON.
Miks avasin mä hälle linnoituksen!
BUTTLER.
Tuo surman hälle kohtalo, ei paikka.
GORDON.
Ritarin lailla näillä valleill' oisin,
puolustain keisarini linnaa, kuollut.
BUTTLER.
Ja tuhat kelpo miest' ois kaatunut!
GORDON.
Velvollisuuttaan täyttäin miehen lailla;
vaan murhan mustan kironnut on luonto.
BUTTLER (ojentain hänelle kirjoituksen).
On tässä julistus, se meitä käskee
valtaamme hänet saamaan. Se on teille
lausuttu niinkuin mulle. Vastaatteko,
jos vihollisen luo hän meiltä karkaa?
GORDON.
Minäkö, voimaton! Oi Jumalani!
BUTTLER.
Vastatkaa seurauksista te juuri,
vaikk' kuinka käy! Tään vastuullenne jätän.
GORDON.
Oi Luoja!
BUTTLER.
Saatatteko toisin täyttää,
mit' aikonut on keisari? En tahdo
tuhota herttuaa, vaan kukistaa.
GORDON.
Oi, selvään nään kuin tekin, kuink' on käyvä,
vaan toisin sykkii minun sydämeni.
BUTTLER.
Ei Illo enää eikä Terzkykään
saa eloon jäädä, herttua jos kaatuu.
GORDON.
Oi, heit' en sääli. Huono sydämensä
se _heitä_ veti eikä tähtein voima.
_He_ juuri hänen rintaansa niin tyyneen
istutti pahan intohimon idun
ja turmanheelmää hänessä he juuri
kasvatti kirotulla puuhailullaan --
Pahasta työstään saakoot pahan palkan!
BUTTLER.
Hänt' ennen kuolkootkin! Jo sopinut
kaikesta olen. Heidät iltasella
aioimme pitoin iloss' elävältä
pidättää sekä täällä säilyttää.
Pikemmin käy se näin. Nyt menen heti
ja annan tarpeelliset määräykset.