EDELLISET. TERZKY tulee takaisin,
TERZKY.
Tuon uskollisten rykmentteimme sanan.
Ei hillitä voi heidän rohkeuttaan,
he pyytää lupaa päästä käymään kimppuun;
on Praagilais- ja Myllyportti heillä,
ja jos vain käskyn heille antaa tahdot,
he takaa ahdistaisi vihollista,
kaupunkiin sulkis sen ja siitä voiton
sais helpon ahdingossa katujen.
ILLO.
Oi, tule! Älä jäähtyä suo innon!
Puoltamme pitää miehet Buttlerin,
ja meit' on enemmän, me lyömme heidät
ja täällä Pilsenissä kukistamme
tään kapinan.
WALLENSTEIN.
Ja pitäisikö tulla
tään kaupungin siis tappotantereeksi,
näidenkö katuin kautta valloillansa
riehuisi tulisilmä veljesvaino?
Kuurolle vihalleko, jok' ei kuulla
voi johtajaa, siis suotais päätösvalta?
Tapella tääll' ei voi, vaan tappaa vain.
Ei raivottaria, jotk' irti pääsi,
voi minkään hallitsijan ääni enää
takaisin kutsua. No, hyvä on!
Jo kauan olen minä arvellut,
nyt heti verisesti lauetkoon!
(Maxiin kääntyen.)
Tahdotko kanssani nyt kamppaella?
Vapaasti mennä saat. Ja vastapäätä
minua asetu! Vie heidät taistoon.
Ymmärrät sodan, olet oppinut
minulta jotain, mun ei vastustajaa
hävetä tarvis, koulus maksamiseen
kauniimpaa päivää sull' ei ole.
KREIVITÄR.
Joko
niin pitkäll' ollaan? Siedättekö, serkku?[100]
MAX.
Rykmentit, jotka sain, oon luvannut
uskollisesti viedä keisarille;
sen teen tai kuolen. Eihän enempää
minulta vaadi mikään velvollisuus.
Jos välttää voin, en sodi sua vastaan,
vihollispääsikin on mulle pyhä.
(Kuuluu kaksi laukausta. Illo ja
Terzky kiiruhtavat ikkunan ääreen.)
WALLENSTEIN.
Mit' on se?
Terzky.
Hän kaatuu.
WALLENSTEIN.
Kuka?
ILLO.
Tiefenbachilaiset
ampuivat.
WALLENSTEIN.
Ketä?
ILLO.
Neumannia, jonka
lähetit --
WALLENSTEIN (kivahtaen).
Horna vieköön! Siispä tahdon --
(Aikoo mennä.)
TERZKY.
Vimmaako sokeata vastaan käydä?
HERTTUATAR ja KREIVITÄR.
Ei, Luojan tähden!
ILLO.
Kenraali, ei nyt!
KREIVITÄR.
Pidätä häntä!
WALLENSTEIN.
Päästäkää!
MAX.
Sit' älä
tee nyt! On veriteko vinha heidät
vimmannut, vuota heidän katumustaan --
WALLENSTEIN.
Pois! Liian kauan olen vitkastellut.
Tuon ilkiteon tohtivat ne tehdä,
kun minun kasvojani eivät nähneet --
nyt saavat nähdä, ääneni myös kuulla --
Eivätkös ole _minun_ joukkojani?
Ja enkös ole heidän käskijänsä?
Nähkäämme, eivätkö he enää tunne
mun kasvojani, taiston aurinkoaan!
Aseita täss' ei tarvis. Parvekkeelta
vain näyttäydyn kapinoitsijoille,
ja kuohumieli, pian talttuen,
taas kääntyy vanhaan alttiuden uomaan.
(Poistuu. Häntä seuraa Illo, Terzky ja Buttler.)