EDELLISET ynnä KREIVITÄR TERZKY.
WALLENSTEIN.
Ken kutsui teitä? Tääll' ei naisten paikka.
KREIVITÄR.
Tulenhan sua onnittelemaan. --
Lien tullut liian varhain? Sit' en toivo.
WALLENSTEIN.
Asemaas käytä, Terzky! Käske pois!
KREIVITÄR.
Böömille annoin kuninkaan jo kerran.[29]
WALLENSTEIN.
Olikin sitä mukaa.
KREIVITÄR. (toisille).
Mistä tämä?
TERZKY.
Ei tahdo herttua.
KREIVITÄR.
Ei, vaikka täytyy?
ILLO.
Se teistä riippuu. Te nyt koittakaa;
en minä mitään voi, kun vedotaan
uskollisuuteen sekä omaantuntoon.
KREIVITÄR.
Mitenkä? Kaikki kun ol' kauempana
ja tiesi vielä näkyi loputonna,
niin olit rohkea ja päättäväinen --
ja nyt, kun piankin jo alkaa käydä
unesi toteen ja kun menestys
on taattu, alat sinä epäröidä?
Vain suunnitelmiin sull' on rohkeutta,
ei tekoihin? Siis myönnä vihollistes
olevan oikeassa! Juuri sitä
he odottavat. Kernaasti he uskoo
kavallusaikeita sull' olleen. Voivat
kirjeihin, sinetteihin vedoten
sen todistaakin! Mutt' ei usko kukaan
sun tositekoon käyvän, silloinhan
sinua pelättäisiin, varottaisiin.
Tää onko mahdollista? Kun oot mennyt
niin pitkälle, kun pahin tiedetään,
kun aikees luetaan jo rikokseksi,
niin palaatko ja hedelmistä luovut?
Se suunnittuna vain on rikos halpa,
toteentuneena teko kuolematon;
ja jos se onnistuu, se anteeks suodaan --
jumalantuomiota ain' on päätös.
KAMARIPALVELIJA (astuu huoneeseen).
Eversti Piccolomini.
KREIVITÄR (nopeasti).
Saa vuottaa.
WALLENSTEIN.
En nyt voi häntä nähdä. Toisen kerran.
KAMARIPALVELIJA.
Vain pari silmänräpäystä pyytää,
asia häll' on kiireinen[30] --
WALLENSTEIN.
Ken tietää, mitä häll' on. Tahdon kuulla.
KREIVITÄR (nauraa).
Kiireinen _hänest'_ on.[31] Voit sinä vuottaa.
WALLENSTEIN.
Mit' on se?
KREIVITÄR.
Jälkeenpäin saat tietää sen.
Nyt mieti, mitä vastaat Wrangelille!
(Kamaripalvelija menee.)
WALLENSTEIN.
Jos valita vois vielä ja jos löytyis
lievempää keinoa -- niin valitsisin
ja keinot äärimmäiset välttäisinkin.
KREIVITÄR.
Jos halua et muuta, keino on
sun lähelläsi. Laita Wrangel pois!
Unhota vanhat toiveet, jätä myös
elosi entinen ja päätä alkaa
nyt uutta elämää! On sankarinsa
hyveellä, niinkuin maineell', onnellakin.
Matkusta heti keisarin luo Wieniin,
rahasto täysi ota mukaan, kerro
koitellees alttiutta palvelijain
ja pettää tahtoneesi ruotsalaista!
ILLO.
Jo sekin myöhäist' on. Ne liiaks tietää.
Hän surmapölkylle vain päänsä veisi.
KREIVITÄR.
En usko. Lailliseenhan tuomioon
ei niill' oo todisteita; mielivaltaa
ne karttavat. Ja herttua saa mennä
rauhassa pois. Nään, kuinka kaikk' on käyvä.
Kuningas Unkarin[32] käy esiin,[33] silloin
on luonnollista ero herttuan;
ei selitystä siihen tarvitakaan.
Kuningas antaa joukkoin tehdä valan,
ja kaikki tulee jäämään uralleen.
Jonakin aamuna jo matkustanut
on herttua. Vaan hänen linnoissansa
nyt puuha käy, hän rupee metsästämään,
rakentaa, pitää hevoskartanoita,
kamariherrat, hovikunnan määrää
ja kulta-avaimia[34] jakelee,
pitoja antaa vieraanvaraisena:
hän suuri kuningas on -- pienoiskoossa!
Ja viisaasti kun tyytyy siihen, ettei
todella merkitse hän enää mitään,
niin näyttää saa hän vaikka miltä; hän on
elonsa loppuun asti suuri prinssi.
No, herttuahan silloin, näin jos käy,
on nousukkaita, joit' on sota luonut;
yksöinen taimi hovisuosion,
mi vapaaherroja ja ruhtinaita
luo yhtä helpoin kustannuksin.
WALLENSTEIN (nousee kiihtyneenä seisomaan).
Tie
täst' ahdingosta mulle osoittakaa,
te auttavaiset vallat, _semmoinen_,
sit' että _minä_ käydä voin -- En _minä_
kuin sanaurho, hyvelörppö saata
aikeista lämmetä ja aatoksista --
selkänsä kääntävälle onnellekaan
en kerskuin virkkaa: mene, tarpeeton!
Hukassa olen, jos en enää toimi;
en uhria, en vaaraa pelkää, jos
viimeisen askeleen mä siten vältän.
Mut ennenkuin mä vaivun tyhjyyteen
ja piennä lopun, vaikka suurra aloin,
ja ennenkuin mä täällä sekoitun
raukkoihin, joita päivä luo ja kaataa,
ennemmin nimeäni kammotkoon
maailma, jälkimaailmakin; olkoon
jokaisen ilkiteon tunnus Friedland.
KREIVITÄR.
Mit' oisikaan siis tässä luonnotonta?
En keksi, sanohan -- oi, älä anna
sä taikauskon öisten haamuin päästä
kirkasta henkeäsi hallitsemaan!
Maanpetoksesta olet syytettynä --
kyseessä nyt ei, syystäkö vai syyttä --
hukassa olet, jos et sitä valtaa,
mi sull' on, pian käytä -- Oi, miss' onkaan
niin rauhallista olentoa, joka
ei puoltais elämäänsä kaikin voimin?
Työn rohkeimmankin sallii hengenhätä.
WALLENSTEIN.
Niin suosiollinen ol' ennen mulle
tää Ferdinand; mä hänest' olin rakas,
hän arvon mulle antoi, minä olin
likinnä hänen sydäntänsä. Onko
hän mitään ruhtinasta sillä tavoin
arvossa pitänyt kuin mua? -- Näinkö
kuitenkin lopulta nyt käyvä on!
KREIVITÄR.
Uskollisesti muistat vähäiset
sä suosiot, vaan loukkaust' et lainkaan?
Täytyykö muistuttaa, ne kuinka maksoi
uskollisuutes Regensburgiss'[35] ennen?
Olithan säätyjä sä loukannut;
sä hänen suuruuttansa varten otit
maailman vihat, kirot hartioilles,
sull' yhtään ystävää ei Saksass' ollut,
kosk' elit keisarias varten vain.
Hänestä luopunut et silloinkaan,
kun Regensburgin päivillä tuo myrsky
vastaasi nousi -- silloin luopui hän
sinusta! Sinusta hän luopui! Sinut
vuoks ylvään baijerilaisen uhriks antoi!
Takaisinsuotu arvo[36] oisko muka
vääryyden sovittanut ankaran?
Ei todellakaan sulle hyvä tahto,
vaan kovan hädän laki antoi paikan,
jonk' ois ne mielellänsä evänneet.
WALLENSTEIN.
Niin -- kyll' ei virkaa suonut hyvä tahto,
ei mieltymys. Jos virkaa käytän väärin,
niin ainakaan en mitään luottamusta.
KREIVITÄR.
Vai luottamusta heillä? Mieltymystä? --
Sinua tarvittiin! Vain _hätä_, joka
on hurja pakottaja, jot' ei auttaa
voi tyhjät nimet, apunäyttelijät,[37]
_tekoa_ joka vaatii yksistään,
ei _ulko-arvoa_, ja peräsimeen
suurimman, parhaan hakee, vaikka täytyis
se alhaisosta ottaa -- se vain saattoi
sun virkaan sekä antoi valtakirjan.
Se suku näät, niin kauan kuin se voi,
nöyrillä orjasieluill' aikaan tulee
ja keksimällään nukkekoneistolla --
mut uhatessa pahimman, kun enää
ei tyhjä näennäisyys teho, silloin
se vaipuu luonnon käsiin voimakkaihin,
sen jättihengen käsiin, joka kuulee
vain _itseään_, ei sopimuksist' yhtään
välitä sekä ryhtyy tekemisiin
_omilla_ ehdoillansa ainoastaan.
WALLENSTEIN.
Se totta on! En heille teeskennellyt,
en heitä kaupass' ole pettänyt;
turhaksi katsonut mä olen pitää
salassa heiltä laajayritteistä
ja rohkeata mielenlaatuani.
KREIVITÄR.
Pikemmin -- aina olet esiintynyt
pelottavana aivan avoimesti.
Et _sinä_, joka pysyit itsenäsi,
vaan _he_, jotk' antoi sulle vallan, vaikka
pelätit heitä, hepä vääräss' ovat.
On oikeassa erikoinen luonne,
jok' itselleen on uskollinen, väärää
ei ole muuta paitsi ristiriita.
Olitko toisenlainen kulkeissasi
kahdeksan vuotta sitten Saksan halki,
tulella, miekalla kun turmaa toit,
vitsaasi yli maiden heilutit,
uhmailit valtakunnan järjestystä,
vain voiman julmaa oikeutta käytit
ja kaikki esivallat poljit maahan
herruutta sulttaanisi levittääkses?
Ois silloin tullut murtaa tahtos uhma,
valtuutes piiriin sinut pakottaa!
Vaan keisarista mieluist' oli, mikä
hyödytti häntä, ja hän ilkityöt
vahvisti vaitiolonleimallaan.
Mik' oikein oli silloin, koska sen
teit _hänen puolestansa_, oisko tänään
se äkin tullut häpeälliseksi,
kun on se suunnattu nyt _häntä vastaan?_
WALLENSTEIN (nousten seisomaan).
En siltä puolen sitä punninnut --
Todella, niin on laita! Keisarihan
käteni kautt' on suorittanut töitä,
joit' oikeastaan ei ois tullut tehdä.
Myös vaippa ruhtinaallinen on suotu
minulle töistä, jotk' on rikoksia.
KREIVITÄR.
Siis myönnä, ettei teidän välillänne
voi olla velvollisuus, oikeus
puheena ees, vaan valta, _tilaisuus_!
On hetki tullut, nyt sun tehdä pitää
elämän suuren laskun lopputili.
Ennustaa taivaanmerkit voittoasi,
ja kiertotähdet onneasi vihjaa
ja huutaa: nyt on aika! Ootko suotta
mitannut tähtein teitä elinkauden,
käytellyt harppia ja kaarimittaa,
kuvannut eläinradan, taivaanpallon
seinille tänne sekä ympärilles
myös kohtaloiden vallitsijain kuvat,
tuon mykän seitsenryhmän[38] pystyttänyt
vain leikkiäkses niillä aivan turhaan?
Mihinkään eikö johda tämä puuha,
tää tyhjä taito onko ytimetön,
niin ettei sinuun nähden teho eikä
ratkaisun hetkellä voi vaikuttaa?
WALLENSTEIN (on tämän viime puheen aikana mieli kovin kiihdyksissä
kävellyt edestakaisin ja nyt äkkiä seisahtuu keskeyttäen kreivittären).
Nyt Wrangel tänne! Kolme lähettiä[39]
paikalla satulaan!
ILLO.
No Luojan kiitos!
(Kiiruhtaa ulos.)
WALLENSTEIN.
Se keisarin ja mun on paha henki.
Se _häntä_ rankaisuttaa mulla, joka
aseena vallanhimon olin hällä,
ja koston teräs kai myös _mua_ varten
hiottu on jo. Kuka kylvänyt
on lohikäärmeen hampaita,[40] ei saa
satoa riemuisaa. Ja joka rikos
jo kantaa omaa koston-enkeliään,
uhkaavaa aavistusta, poven alla.
Ei hän voi minuun enää luottaa -- siispä
palata voi en. Tulkoon, mist' ei päästä!
Ain' oikeus jää kohtalolle, sillä
sen käskyt ikivääjäämättömästi
täytäntöön aina panee sydämemme.
(Terzkylle.)
Työhuoneeseeni nouda Wrangel; tahdon
myös viestinviejäin kanssa itse haastaa.
Octavio nyt kutsukaa!
(Kreivittärelle, jonka kasvoilla näkyy riemuitseva ilme.)
Pois riemu!
On kateelliset vallat kohtalon,
niit' ärsyttää voi riemu ajaton.
Nyt niiden haltuun siemen, loppu näyttää,
menestys vaiko turma tähkän täyttää.
(Wallensteinin poistuessa laskeutuu esirippu.)