Kääntymys.
Pappila on kaupungin keskellä mäellä. Suuri synkkä talo, missä on
korkea hakkaamattomasta kivestä tehty kivijalka ja se muurisavella
rapattu. Autio jylhä kaikkea persoonallisuutta puuttuva yksikerroksinen
puurakennus on sen päälle nostettu. Päältä nähden on talo kylmä ja
kolkko.
Pihaan mennessään valtaa Harryn sama tunnelma kuin menisi hän pimeään
kosteaan kellariin.
Suuret korkeat puiset rappuset ulkona eivät suinkaan tee hienoa
vaikutusta. Ovat kuin siihen mielen masennukseksi viskatut.
Hän tulee pimeään eteiseen, riisuutuu, saa käsiinsä vanhan palvelijan,
joka niiaa kuin pieni tyttö.
Tuntee kai Harryn. Samassa on hänelle jo pokkuroimassa liukas rovasti,
valkohiuksinen ja sankalasiniekka vanha herra.
Se lepertelee pehmeästi, kumartelee, käsillään viittaileepi, näyttelee
salonkimiestä niin hyvin kuin se papille luonnistaa.
-- Kuinka herra valtioneuvos voipi? kysyy hän.
-- Ja nuoren herran mamma sitten ... rouva valtioneuvoksetar?
-- On kipeä.
-- Voi voi!... ah!... vai kipeä ... sepä minua vasta surettaa...!
-- Kiitän osanotostanne, herra rovasti.
-- Ja mikä kunnia nähdä maisterikin kerran meillä ... täällä pimeässä
pappilassa. Mies, joka jo on ehtinyt ulkomaat matkustaa ja tulla
runoilijanakin tunnetuksi. Minäkin nuorena runoilin. Onnittelen
maisteria. Tehkää hyvin ja sisälle!
Kohta höyryää Harryn nenän edessä kuuma kahvi ja siinä sivulla
kullankellervä punssikarahvi.
He maistavat, tutustuvat, lämpenevät. Rovasti rupeaa jo laulamaan
vanhoja ylioppilaslauluja.
Sillä hän tahtoo panna paraansa Harryä huvittaakseen.
Kyselee sitten arasti puolue-elämääkin pääkaupungissa ja tekee
viittauksen Snellmaniin.
-- On liian raju mies! määrittelee rovasti ja sormellaan pöytään
naputtaa.
Sitten nuuskaa, aivastaa ja nauraa. Kilistää, ryyppää ja taas laulaa.
Kunnes lähtee astumaan huoneen lattiaa laulaen, pullistaa rintaansa,
toisinaan hypähtää kuin pieni poika. Ja on veikeä ja hauska.
Sillä taloon on tullut suuri ilo, kun valtioneuvoksen nuori herra on
vieraana.
-- Herrassöötinki on tietysti punainen "sveessi?" kysäisee yks kaks
rovasti ja jää alahuuli lerpallaan odottamaan vastausta.
Harry sivuuttaa kysymyksen pyytämällä nähdä kirkonkirjoja.
-- Mutta kautta kaiken! Mitä maisteri niillä tekee?
-- Tarkastan omaa sukuani.
On niitä suuria ja paksuja nahkakantisia kirjoja siellä
arkistohuoneessa, mikä samalla on kansliana, kokonainen pino. Niiden
kannet ovat kellervää parkittua vuotaa ja selkä vieläkin lujempaa
nahkaa.
Rovasti etsii sen oikean kirjan, avaa, hakee, näyttää sormellaan
Harrylle ja käskee lukea.
-- Siinä on Nicander-suku kuin haudastaan ylöskiskottuna, puhuu hän.
Harry vavahtaa, punastuu ja hiukan hätääntyy. Mutta alkaa hiljaan
tutkia kirjaa...
Valtioneuvos ja ritari, tähdistönjäsen Mortimer Saladin Nicander ...
naimisissa Freja Ingeborg Berenice von Löwenhjelm af Trotorpin kanssa
Ruotsinmaalta Skaran hiippakunnasta ... isä kauppaneuvos Henrik Gustaf
Nicander ... puoliso Sofia Magdalena Granberg ... isoisä kauppias
Mathias August Nicander ... puoliso Lovisa Ulrika Pietilä ...
isänisänisä raatimies Petter Nicander ... puoliso Anna Katharina
Karhu ... isänisänisänisä räätälimestari Abraham Nikkilä, muuttanut
Sotkamon seurakunnasta ... puoliso Heta Antintytär Poropudas...
Harry ensin kalpenee. Mutta sitten yht'äkkiä hän käy ruusunpunaiseksi
ja hänen sielunsa läpi lyöpi kuin salama voimakas ilontunne.
Hän heittää hyvästin ja lähtee. Nyt on hänen elämänkatsomuksensa
ratkaistu.
-- Olen punainen "fenno", vastaa hän nyt rovastille.
Rovasti lyö ilosta kätensä yhteen ja tunnustaa, että hänkin on
suomenmielinen.
Samassa hän ikäänkuin katuu mielenpurkaustaan ja lisää Harrylle:
-- Kun olen köyhän talonpojan poika Kalajoelta.
Ja syrjäsilmällä Harryä pälyilee. Harry meni.
Nyt oli hän päässyt kuin painajaisen kynsistä. Hän on aitosuomalaista
heimoa ja vielä tervakansan jälkeläinen!
Hän oli keikkunut viime viikot kuin kuristusköydessä. Mutta nyt nuora
katkesi. Ja antoi hänelle mahdollisuuden hengittää vapaasti ja
miehekkäästi.
Hänen sielunsa paisui. Silmä näki nyt synkät suomalaismetsät
ruusuhohteessa aamuauringossa.
Snellman kohosi hänen eteensä kuin suuri vapauttaja mahtavassa
kirkastuksessa.
Kaikki, jotka puhuivat suomea, saivat nyt ikäänkuin juhlavaatteet
päälleen ja olivat pestyt ja puhdistetut.
Uusi avara selkeä maailma hänelle aukeni. Hän tunsi suonensa innosta
lämpenevän. Sillä kansallisuusaate virtasi hänen sieluunsa kuin
puhdistava aamutuuli sumuisen kostean yön jäljestä.
Nyt hän on surusta puhdistunut ja epäilyksestä ylennyt.
Nyt lähetti elämä hänelle kutsut suureen työhön elinvoimaisen aatteen
palveluksessa.
Hän oli taas löytänyt oman itsensä.
Kun hän vertasi entisiä mielentilojaan ja parhaintakin innostustaan
ruotsinkielen lumoissa, niin oli niissä mielentiloissa aina mukana
jotain epämääräistä kiihkoa, joka hetken kesti ja sitten laantui.
Mutta tämä uusi aate teki hänestä kokonaan uuden ihmisen. Antoi hänelle
uuden elämänvoiman. Joka solun ravitsi, joka suonen sähkötti. Ja kai
siksi, että hän oli viikkoja kärsinyt ja vapautustaan odottanut.
Kantaisä on sotkamolainen räätäli Nikkilä ja kantaäiti Heta Antintytär
Poropudas. Näissä nimissä on voimakasta ylimaan tuoksua ... on kuin
alkusuomalaista kotaelämää.
Tämmöiset perinnöt hänelle esivanhempansa antoivat. Ja määräsivät
syntyperällään hänelle ne velvollisuudet, jotka Snellman osakunnan
vuosijuhlassa nuorisolle kehitteli.
Nyt kun pappa oli hänelle kylmennyt, tuntui hänestä niin turvalliselta,
että hänellä oli selkänojana kokonainen kansa. Juuri siksi _tämä_
ratkaisu oli kahta lohduttavampi. Ja mahtavasti rohkaisi häntä.
Esivanhemmat nostivat hänet olkapäilleen, vaikka pappa työnsikin pois
luotaan. Kokonainen kansa puristi häntä syliinsä, vaikka lapsuuden koti
olikin hänelle kylmennyt.
Uusi lämpö syttyi hänen povessaan ja uusi rakkaus hulmahti siellä
polttavaan liekkiin.
Nyt hän rakasti Suomea ja suomalaista kansaa ja suomenkieltä.
Tämän uuden rakastettavan rinnalla jäi pappa pieneksi vanhaksi
kiukuttelevaksi ukoksi, joka eli täydessä henkisessä sokeudessa omasta
sukuperästään ... omasta kansastaan ... omasta kielestään.
Kerran kun Harry oli vielä koulupoika, otti pappa esille hienon-hienon
silkillä vuoratun lippaan, nosti sieltä ulos ritarimerkkinsä, jotka
hohtivat ja sädehtivät kiiltelevässä koreudessaan, ja hänen omat
silmänsä sädehtivät kilvan niiden kanssa, kun hän Harrylle luetteli:
Stanislauksen 2 luokan, Annan 3 luokan, Ruotsin Pohjantähdistön
ritarimerkki.
Perin-pohjin pappa ne Harrylle näytti ja sanoi lopuksi:
-- Kun Harrystäkin tulee korkea virkamies, niin on Harrylläkin
tällainen oma lipas ja tällaiset kalliit ja kauniit ristit.
Lapsellinen kiihko niihin Harryllä silloin jäi. Ja monesti jälkeenpäin
hän oli silmät hehkuen kuvitellut sitäkin aikaa, jolloin hänkin saisi
ensimäisen "tähtensä".
Silloin pappa seisoi koruineen vuorella. Mutta hän itse alhaalla
laaksossa.
Kun heillä aina kerran vuodessa oli suuret vieraspidot ja paljon
herroja ja paljon rouvia ja kaikki uhkui runsautta ja kiilteli korskaa
komeutta ja pappa oli puettuna lääninsihteerinvirkapukuunsa: pieneen
korumiekkaan, kaluunatakkiin kiiltonappeineen, tuntui Harrystä pappa
noiden toisten kuninkaalta, joka hovissaan piti vastaanoton.
Riemuisalla mielellä ja samalla kovasti ylpeillen Harry pappaa katseli
ja hän teki havainnon, että näkymätön kunnioitus pappaa kohti liiteli
huoneissa ja että vieraat rouvat ihastellen seurasivat silmillään papan
ukkomaisen keveitä liikkeitä.
Kun vieraat olivat menneet pois taas kerran, puhui pappa Harrylle: "Kun
vielä Harrykin on korkea virkamies, niin pitää Harry näin komeasti
puettuna näin komeita vieraspitoja".
Silloin pappa oli vuorella. Mutta Harry itse alhaalla laaksossa.
Kun Harry joskus kävi kuvernöörinvirastossa ja meni papan
virkahuoneeseen, näki hän siellä papan suuren viheriäverkaisen pöydän
takana istuvan pehmeässä nojatuolissa kirjoja ja papereita pöydällä ja
siinä edessään kaikellaisia kirjoitustoimeen kuuluvia hohtavia
esineitä.
Siinä hän istui kuin hallitseva ruhtinas kultakehäiset rillit nenän
nokalla. Ja selaili papereita. Sivuseinällä joku Venäjän keisareista
suurelta öljytaululta sotilaallisessa uljuudessaan katseli häntä,
kun hän laski kätensä soittokelloon ja helisti vahtimestaria. Se
nöyrän-nöyränä saapui. Ja kävi käskystä hakemassa valtioneuvoksen
puheille yhtä arkoja nöyrän-nöyriä alempia virkamiehiä eli n.s.
kanslisteja.
Toisinaan pappa niille julmana tiuski. Ne vapisivat ja punoittivat
hiusrajaansa asti.
Mutta kun he olivat menneet, nousi pappa tuoliltaan, taputti Harryä
poskelle ja puhui: "Näin Harrykin vielä hallitsee!"
Silloin pappa oli vuorella. Mutta Harry itse alhaalla laaksossa.
Nyt osat muuttuivat. Harry kohosi vuorelle. Mutta pappa jäi alhaalle
laaksoon. Ja pappa nyt siellä laakson pohjalla otti niin pieneltä
Harryn silmiin, jotka kantoivat joka ilmansuuntaan. Niin pieneltä, että
se Harryä säälitti.
Katukin, jota myöten Harry nyt kotiinsa astui, oli kuin kunniankuja. Ja
tervehtivät ihmiset kuin hattu kourassa kumartelevia alamaisia.
Sillä tänään hän oli saanut aivoihinsa kuninkaanajatuksensa: hän
nousisi koko läänissä yhdeksi suomalaisen puolueen merkkimiehiä!
Harry kulkiessaan vihelteli K.P.T:n marssia ja hymyili vastaantulevalle
rahvaanväelle.
Kun kauppaneuvos Fleege porvarikomeudessaan soopeliturkkiinsa
käärittynä ajoi vastaan parihevosillaan ja pysäytti ne pyytääkseen
Harryn ajopeleihinsä, puhui Harry hänelle suomea suun täydeltä.
-- Huru ä' de' nu! kiivailee kauppaneuvos silmät selällään, ärjäisee
kuskille ja työnsi Harryä pois kädellään.
Ei se epäkohteliaisuus Harryä lannistanut.
Niin juuri pitikin.
Sillä yksiin vaunuihin ei hän enää Fleegen kanssa mahdu.
Näin oli Harryyn puhaltanut puhdistuksen ja voiman henki. Kaikki
epämääräisyys ja hapuilu katosi kuin usva aurinkoa pakoon. Eipä hän nyt
enää kitunut, ei kärsinyt, ei torkkunut.
Selvänä ja täynnä raitista työtä oli edessä täysinäinen elämä.
Voimaa suoniin nousi; hermot ponnahtivat entiseen joustavuuteensa,
sillä tämä suuri kansallisuuden aate puhdisti hänet kuin
perinpohjaisessa kylvyssä.
Nyt hän on valmis päällikkö, joka etsii vain legionejaan.
Mutta nekään eivät olleet vaikeat löytää.
Niitä kulki tässä kadulla. Niitä ajeli siellä maantiellä. Niitä asui
pirtit täynnä viljavilla jokirannoilla. Ja niitä eleli tuhat-tuhat
määrin Pohjanmaan tasangoilla ja korkeavaaraisilla salomailla. Tässä
lähellä ja siellä kaukana -- kaukana.
Lämmin henki leyhki Harryn sydämessä yli koko läänin hyljätyn rahvaan.
Näin kohosi Harry vuorelle. Mutta valtioneuvos jäi alhaalle laaksoon.