EERO (hyppää aidan yli oikeaan).
ANNA (tulee vasemmalta, kimppu ruiskukkia kädessä). Laulelkoot he
siellä ja telmikööt, minua se ei huvita. (Istuu kivelle ja alkaa sitoa
kiehkuraa kukista) Ja parempi onkin kun pysyn erilläni ihmisten
seurasta, koska kerran olen tänlainen--polttoviholainen! Olipa se
sentään liikaa! Mauno on tosiaankin käynyt ylpeäksi. Mutta tästä
lähtein tahdon opettaa häntä pitämään minua paremmassa arvossa. Näytän,
onko hän naisten mielitietto--sen teen--ja sitten saa hän myöskin pysyä
minusta loitompana.--Kuinka innokkaasti hän tänään puolusti Elliä! Ehkä
hän on rakastunut tyttöön ja toivoo häntä omakseen. Niin (tempoo kukkia
ja viskelee niitä maahan), mitäpä se minua liikuttaa. Ottakoon vaan
Ellin, hyvin sopivatkin yhteen. Oih, miten rumia nuo kukatkin ovat, ei
niistä ole mihinkään. (Viskaa viimeisetkin pois, nousee, pudistaa
esiliinansa ja menee kiikkuun.)