Metsän puita tuuli tuudittaa,
Joka lehti liikkuu,
Oksat keinuu, kiikkuu,
Karjan kellot kilvan kalkattaa
Ja linnut livertävät la, la, la, la, lallaa!
Niinpä neidon mieli nuorell' iällä
Lentää kuni lehti ilman tiellä.
Näin iloiten
Vain ma laulelen:
La la la la, la la la la, la la la la.
Karjan kellot kilvan kalkattaa
Ja linnut livertävät la, la, la, la, lallaa!
(Tulee iloisesti esiin oikealta, kädessä koivun vitsoja.)
Sunnuntaina taasen kiikuttaa
Poiat iloissansa
Kukin neitoansa,
Korkealle keinu heilahtaa
Ja tytöt laulelevat la, la, la, la, lallaa!
Niinpä neidon mieli nuorell' iällä
Heiluu kuni keinu ilman tiellä
Näin iloiten
Vain ma laulelen
La la la la, la la la la, la la la la.
Korkealle keinu heilahtaa
Ja tytöt laulelevat la, la, la, la, lallaa!
(Istuu kivelle, kasvot karjapihaan päin; puhuu:)
Siellä ne muut nyt kisailevat sillalla ja minä--. Enköhän jätä lehmiä
vähäksi aikaa ja juokse joukkoon. Mikä sitten, jos lypsän vähän
myöhempään, enemmän heruvat. (Lehmä mörisee.) Niin, Omena piikani, niin!
Sanotko minua hupakoksi? Sano vaan. Täysi hupakko olenkin. Mutta enhän
sinua jätä kumminkaan, enhän toki! Ilman vaan narrasin. (Lehmä mörisee
taaskin.) Niin, niin, vartoo hetkinen vielä, tuossa paikassa tulen sinua
lypsämään. No, Mustikki siellä, hyss, siivolla! Vai, jo sinä taaskin
pusket Kultaruusua. Varo, ettet saa maistaa vitsaani. Semmoinen
pahanilkinen! Sinut lypsän ihan vihon viimeiseksi, koska olet noin
kelvoton. Hyi, sinua!
(Eero hiipii Ellin taakse ja laskee kätensä hänen silmilleen.)
ELLI. No,--kuka se on?
EERO. Arvaapas!
ELLI. Päästä irti!
EERO. Arvaa ensin.
ELLI. Etkö luule minun tietävän? Noin tuhma ei ole kukaan muu kuin
Mökin-Liisa.
EERO. Erehdys, ja (suutelee Elliä poskelle) rangaistus.
ELLI (nauraen). Ahaa, lämpöisistä huulistasi sinun jo tunsin, Kuuselan
Katri.
EERO. Erehdys taas, ja (suutelee kahdesti) kaksinkertainen rangaistus.
ELLI (koettelee hänen käsiään). Tuommoiset kädet--maltahan--ne ovat
jotenkin suuret ja kovat--(äkkiä) Suuren-Lotan kädet ne ovat.