PELTOLA. Tuo hävytön konna! Viattomasti on tyttöraukka saanut kärsiä.
PENTTULA. Armahtakaa minua, minä rukoilen teitä,--älkää sitoko minua,--
Jumalan tähden--ettehän vaan aikone viedä minua kruununmiesten käsiin?
NIILO. Se on tietty. Vieläkö sitä epäilet?
PENTTULA (polvillaan hammasta lyöden). Armahtakaa, armahtakaa! Loviisa,
rukoile puolestani, rukoile, tyttö, sinunhan tähtesi olen tähän tilaan
joutunut, sinähän sait tuon onnettoman varkauden mieleeni juontumaan,
kun pyysit minua noitumisella luovuttamaan Helenaa Niilon mielestä. Sinä
olet syypää kaikkeen,--pelasta minut,--kuuletko, rukoile puolestani!
Alas polvillesi, tyttö, ja rukoile! (Tytöt väistyvät Loviisasta, joka
häveten ja tuskallisena katsoo maahan ja vääntelee nenäliinaansa.)
PENTTULA. Kurja, katala nainen! Äänettömänä hän seisoo, vaikka tietää
olevansa onnettomuuteni alku ja juuri. Voi, että tästä vielä pääsisin
ja voisin sinulle kostaa--kauheasti kostaa.
NIILO. Ylös, mies! Miksi viivyttelemme vielä tässä, kun joka hetki on
katkeruuden lisäystä hänelle, joka syyttömästi vankeudessa istuu.
PENTTULA. Ooh--minä olen hukassa.
HOPPULAINEN. Miesparka! Annetaan hänen mennä karkuun.
NIILO. Sinä unohdat, että Helena istuu vankeudessa, josta hän ei pääse,
ennenkun asian oikea laita ilmi tulee.
HOPPULAINEN. Onhan tässä kyllä niitä, jotka voivat asiassa todistaa.
PENTTULA. Niin, onhan tässä. Päästäkää minut, tehkää niinkuin
Hoppulainen sanoo,--minä menen Lapinmaahan enkä ikinä enää takaisin
tule.
PELTOLA. Ei käy se laatuun, että me syyllisen vapaaksi päästäisimme,
sitten kuin viattoman ensin olemme vankeuteen toimittaneet.
KAIKKI. Ei,--se olisi konnamaista. Vankeuteen hän on toimitettava,--
vankeuteen! (Tarttuvat kiinni Penttulaan ja vievät hänet pois.)
(Näyttämö hetken aikaa tyhjänä. Antti ja Maria tulevat vasemmalta.)
MARIA. Jos istuisimme tänne vähäksi aikaa, koska kirkon ovet vielä ovat
suljetut.
ANTTI (istuu väsyneenä ja alakuloisena kivelle). Sanoinhan sen. Me
läksimme liian aikaiseen liikkeelle. Iltakirkko alkaa vasta neljältä.
MARIA. Voimmehan lukea sillävälin. (Istuu toiselle kivelle.) Tahdotko
kuunnella, niin luen ääneen?
ANTTI. Tee tuo.
MARIA (lukee). Herra panee kuorman meidän päällemme, mutta hän myös
auttaa meitä. Sela! (Puhuu.) Kuule, Antti! Syntiä teemme Jumalaa
kohtaan, kun näin toivottomuuteen vaivumme, vaikka Herra itse sanassaan
lupaa meitä auttaa.
ANTTI. Eihän tässä apu ole mahdollinen, kun tyttö itse sanoo rahat
ottaneensa.
MARIA. Herralle ei mikään ole mahdotonta. Pankaamme vaan toivomme
häneen.
ANTTI. Toivomme? Vieläkö puhut toivosta tässä häpeän kurjuudessa?
(Tuskallisesti, painaen päänsä käsiin.) Pääni menee vallan sekaisin, kun
ajattelen, että Helena, meidän ainoa lapsemme, vankeudessa istuu,--
kahleissa murtovarkauden tähden!
MARIA (lähestyy häntä ja laskee kätensä hänen olkapäälleen). Herra panee
kuorman meidän päällemme, mutta hän myös auttaa meitä. Sela!
HELENA (tulee vasemmalta, huomaa vanhempansa ja tulee alas heidän
luoksensa. Niilo ja Peltola tulevat hänen jäljessään).
HELENA. Herra panee kuorman meidän päällemme, mutta hän myös auttaa
meitä.
MARIA. Helena!
HELENA (juoksee äitinsä syliin). Pelastettu! vapaa! Isä, äiti! Sulkekaa
minua syliinne,--tehkää se ilman epäilystä, sillä puhdas olen ja viaton
Jumalan ja ihmisten edessä rikokseen, josta minua syytettiin.
MARIA. Herra taivaassa kiitetty olkoon!
ANTTI. Kuinka tämä on mahdollista?
HELENA. Totuus on tullut ilmi, isä.
ANTTI. Mutta, lapsikulta,--minä en ymmärrä.--Minkätähden otit syyksesi
rikoksen, johon olit viaton?