PENTTULA. Sinä olet mieletön. Viimeisen kerran sinua varoitan: älä
yllytä minua vihaan.
HOPPULAINEN. Mitäpä sinun vihastasi. Ei se tunnu minussa enempää kuin
talonpojassa viina.
PENTTULA (ääneen). Konna, heittiö, varas!
HOPPULAINEN. Se itseens' rienaa, joka toista soimaa.
PENTTULA. Hän on yksissä neuvoin Aholan Helenan kanssa varastanut
Peltolan rahat. Ottakaa hänet kiinni, miehet!
HOPPULAINEN. Oho! sanoi savolainen, kun säikähti!
PENTTULA. Tutkikaa hänen pussinsa; pohjalla löydätte pienen
puulaatikon, jossa on viisi sadan markan seteliä. Joutukaa, ennenkuin
hän karkaa käsistämme!
HOPPULAINEN (sieppaa pussin selkäänsä). Mitä se syrjäiseen kuuluu, mitä
itsellisen pussissa on.
PELTOLA. Mielestäni voisitte sen itse tehdä, Penttula.
PENTTULA. Minä sen teen, ja minä sen vastaan. (Ottaa pussin
Hoppuluiselta ja purkaa sieltä esiin lusikoita, kauhoja y.m.)
HOPPULAINEN (katselee kyyrysillään toisen turhaa työtä, hyppelee ja
hyräilee mielissään). Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat kaivaa.
Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat--
PELTOLA. Ei ole luulo tiedon väärtti. Kuinkas nyt Penttula näyttää
toteen syytöksensä?
PENTTULA. Kirottu konna! Sano, uskallatko kieltää ottaneesi rahat tuon
kiven alta--?
HOPPULAINEN. Johon näin sinun ne kätkevän. En,--en ole sitä aikonutkaan
kieltää. Mutta sano nyt sinä maanmainio noita, tietäjä suurin Suomen
niemen, ilmaise, mihin panin rahat, joita Peltolan omaksi sanot, ja
jotka otin kätköstäsi tuon kiven alta.
PENTTULA. Onneton! Tämän sinulle vielä kauheasti kostan.
HOPPULAINEN. Mun kostosi kärsiä täytyy. (Peltolalle.) Isäntä--nostakaa
vähän tuota kiveä tuossa ja katsokaa, ettekö kenties sen alta rahoja
löytäisi.
(Peltola nostaa kiveä ja löytää rahat. Penttula syöksee hänen luokseen.)
HOPPULAINEN (pyörähyttää Penttulan pois). Pappilan muori käski paistia
kääntää, vaan ei maistaa.
PELTOLA. Aivan oikein! Tässäpä ovat rahani. (Ottaa taskukirjan esille.)
Katsokaa, hyvät ystävät, samat numerot seteleissä, kuin minullakin
täällä taskukirjassani.
KIRKKOVÄKI. Ihan samat.
(Penttula aikoo mennä tiehensä, mutta Niilo pidättää häntä.)
NIILO. Seis mies! Mihinkä semmoinen kiire? Ennenkuin tästä menet, tulee
sinun meille selvittää, kuinka nuo rahat ovat sinun huostaasi tulleet.
PELTOLA. Varmaankin! Se hänen tulee tehdä.
KIRKKOVÄKI. Se on oikeus ja kohtuus.
PENTTULA. Ha, ha, ha. Te osaatte tosiaankin leikkiä laskea.
NIILO. Se on täyttä totta. Leikki on tästä kaukana.
PENTTULA. Olisiko se täyttä totta? Minä varoitan sinua, Niilo, älä
saata minua vimmaan.
KIRKKOVÄKI. Emme laske häntä, ennenkuin hän on asian selittänyt.
PENTTULA. Olenko teille ennenkään töistäni tiliä tehnyt? Olenko koskaan
teille edestuonut niitä salaisia voimia, joiden avulla ihmetöitä olen
matkaansaanut?
NIILO. Nyt me sitä vaadimme.
PENTTULA. Pois tieltäni, te typerät hölmöt, pois ennenkuin vihani
syttyy! Vielä minä teitä säälin, mutta varokaa itseänne, jos koston
himo minussa liekkiin leimahtaa.
NIILO. Askeltakaan et tästä astu, ennenkuin vaatimuksemme täytät.
PENTTULA. Koettakaahan estää minua menemästä, te käärmeen sikiöt,
koettakaa tehdä minulle väkivaltaa, mutta tietäkää myös, että sen
perästä teitä kova onni vainoo, laihonne lakastuu, tuli raunioiksi
teidän huoneenne polttaa ja liha ruumiissanne mätänee aina luita
myöten.
NIILO. Hakekaa nuoria, miehet, me panemme hänet kiinni.
PENTTULA. Senkö rohkenisitte tehdä, te nokkaviisaat hölmöt, te ylpeät
hokarit! Panna minut kiinni,--minut, joka loihtutaidossa voin Lapin
mainioimpain noitain rinnalle astua! Tehkää se,--tehkää! Mutta minä
sanon teille, minä, jonka sanasta haudat aukenevat ja kirkon ovet
seljalleen lentävät,--minä valalla vannon, että sinä hetkenä teihin
kuolema kyntensä iskee ja kadotus aukaisee eteenne ammottavan kitansa,
johon pienet pirut teidät kiljuen potkaisevat. Te kurjat pöllöpäät!
Rohkenetteko vielä tehdä vastarintaa sille, joka on liitossa itse
pimeyden pääruhtinaan kanssa?
HOPPULAINEN. Hyi, oikein jo selkääni karmii. (Tytöt väistyvät
kammoksuen, miehet näyttävät epäilevän.)
NIILO. Pöllöpäitä tosin olisimme, jos tuon puheen jälkeen sinut
rankaisematta päästäisimme. Puolusta itseäsi, mies, nyt aion koetella
voimia kanssasi. (Hän karkaa Penttulan päälle, jonka hän tuota pikaa
heittää maahan.) Tuokaa nuoria tänne, miehet!
PENTTULA. Päästä minut irti,--Jumalan tähden--päästä minut!
NIILO. En! En päästä, ennenkuin tunnustat, mistä rahat sait.
PENTTULA. Sinä kuristat minun,--auttakaa, hän tappaa!
HOPPULAINEN. Tunnusta syntisi, Penttula, saat puolet anteeksi.
NIILO. Tunnusta, niin hellitän kohta.
PENTTULA. Säästä henkeäni, ole armollinen!
NIILO. Tahdotko tunnustaa?
PENTTULA. Kaikki, jos vaan säästät henkeäni.
NIILO. Mistä sait rahat?
PENTTULA. Oi, voi! Päästä ensin. Ooh, sinä kuristat minun--Minä--minä
ne otin--isäsi kaapista.
KIRKKOVÄKI. Hänkö ne onkin varastanut?
LOVIISA (kääntyy pois ja hieroo tuskissaan nenäliinaansa).
NIILO. Ja sinäkö myöskin jätit huoneesen Aholan Helenan huivin,
saattaaksesi häntä epäluulon alaiseksi?
PENTTULA. Hellitä jo Herran nimessä!
NIILO. Vastaa, sinäkö sen teit?
PENTTULA. Minä--minä sen tein.
HOPPULAINEN. Voi yhtähyvin! Mutta eikö sinulle, Penttula, jo tule tunnon
kannetta?