PENTTULA. En minä teille apuani tarjoo. Jätetään asia sikseen.
PELTOLA. Eikö siinä ollenkaan ole tinkimisen varaa?
PENTTULA. Ei penniäkään. Mutta niinkuin sanoin: jätetään sikseen.
PELTOLA (erikseen). Tuhannen tuhatta, mimmoinen nylkyri hän on.
(Ääneen.) No, täytyneehän minun suostua. Parempi pyy kädessä kuin
kymmenen oksalla.
PENTTULA. Ennenkuin päivä puoleen ehtii, on teillä rahat kädessä.
Lähtekäämme asuntooni, Siellä säilytän aineet, jotka salaiset asiat
ilmi tuovat.
PELTOLA. No, antaahan olla! Enpä ole tämmöisessä pelissä vielä ennen
ollut. Mutta olkoon menneeksi, jos vaan rahat takaisin saan. (Nousee;
menevät yhdessä vasempaan.)
HOPPULAINEN (tulee kontaten pensaista oikealla). Menkää te Jumalan
nimeen, lyökää nenänne ensimmäiseen kiveen. Ja nyt sukkelaa, sanoi
Rusiini, kun sauna paloi. Katsotaan, mitä aarteita noita kiven alle
kätki. (Nostaa kiveä ja ottaa sen alta laatikon, jonka kantta hän
aukaisee.) Voi sinä pyhän Pirkitan pannurieska,--rahaahan täällä on!
Yksi, kaksi, kolme, neljä--viisi sadan markan seteliä;--kaikki harmaita
ja kauniita kuin Laukaan varikset (nostaa laatikkoa korkealle). Hei,
hurratkaa pojat! Näin suurta rahasummaa en ennen ole nähnytkään yhtä
aikaa, vielä vähemmän kädessäni pitänyt... Mitä tekisin? Pistänkö
poveeni?--Ei--en tee sitä, olisihan se niinkuin puolta varkautta.
Mutta--panisinko ne toiseen kätköön. Esimerkiksi tuon kiven alle
tuossa? Se kelpaa (nostaa toista kiveä ja kätkee sen alle laatikon).
Pian hän omansa sieltä saa, jos hän kerran tietäjä on. (Hyräilee.)
Älä hiisku, hiirulainen, katti päällesi katselee. Älä hiisku
hiirulainen--(menee oikeaan).
(Peltola ja Penttula tulevat vasemmalta.)
PENTTULA. Tämä sama paikka se oli, jonka näin tulikiven liekissä ja
tuossa on kivi, jonka alta rahanne löydätte.
PELTOLA. Tuonko kiven alta? No, ei uskoisi! (Nostaa kiveä.) Mutta ei
täällä mitään ole.
PENTTULA. Eikö ole?--Kuolema ja kadotus! Onko maa ne niellyt, vai itse
paholainenko täällä on käynyt?
PELTOLA. Entä, jos ei niitä ole siellä ollutkaan.
PENTTULA. Siellä ne olivat vaikka hirteen minua vietäisiin.
HOPPULAINEN (tulee hyräellen säkki seljässä). Mistä kukko kullat saapi,
kana hopiat kaivaa. Mistä kukko--Päivää, isäntä! Päivää, sinä mailman
mainio noita!
PELTOLA. Päivää, päivää!
HOPPULAINEN (laskee pussinsa maahan.) Ostakaa, isäntä, puutavaraa.
Täällä on lusikoita, kauhoja, taikinan hierimiä, ja nähkääs vaan! Kehloa
ei saa sievempää, ei jauho uurre eikä suu. Oksa on pikkuinen pohjassa,
mutta se on vaan nuottia sen elämälle.
PELTOLA. Kauppaako sinä jumalaton hierot pyhäpäivänä? Laitatko itsesi
kirkkoon siitä.
HOPPULAINEN. Mitäpä koira kirkossa tekee, ei siellä haaskaa ole.
PENTTULA (erikseen). Minä epäilen tuota miestä.
HOPPULAINEN (hyräilee). Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat kaivaa?
Mistä kukko kullat saapi--Ostakaa pois, isäntä, 25 penniä,--ei ole
hinnalla pilattu.
PENTTULA. Kuuleppas--oletko sinä jo kauankin täällä metsässä
kuljeskellut?
HOPPULAINEN. Ajan määrää en tiedä, mutta perille en kumminkaan vielä ole
päässyt.
PENTTULA (erikseen). Hän sen varmaankin on tehnyt. (Ääneen) Minne olet
sitten menossa?
HOPPULAINEN. Minne menet, pöpönkäpälä? Sinne, kunne läätsäkkö? Minne
menet, läätsäkkö? Minne, kunne pyöräkkö. Mutta arvaas, minne pyöräkkö
menee? (Hyräilee.) Mistä kukko kullat saapi, kana--
PENTTULA. Mies, sinä olet vienyt Peltolan isännän rahat tuon kiven alta.
HOPPULAINEN. Peltolan isännän rahat? No, nyt minä kummia kuulen. Ovatko
teidän rahanne olleet tuon kiven alla, isäntä?
PELTOLA. Niin Penttula sanoo.
HOPPULAINEN. Enpä, lempo vieköön, olisi luullut teidän tuonlaisessa
paikassa rahojanne säilyttävän.
PELTOLA. Sinä et ymmärrä. Ne viisisataa, jotka tässä tuonoin minulta
varastettiin--
PENTTULA. Hän vaan suotta viisastelee, mutta sillä hän ei pitkälle
pääse. Hoppulainen, kuule tarkkaan, mitä nyt sanon. Joko tuot rahat
tänne heti, taikka minä sinun vaivaiseksi noidun, eikä pidä sinulla
tervettä hetkeä oleman tämän päivän perästä.
HOPPULAINEN. No noh,--hiljaa lapset lehterillä, taikka pappi saarnaa
koko päivän.
PENTTULA. Älä saata minua vimmaan, mies. Tuhat tulimmainen, sinun paha
perii, jos vihani kuohumaan rupee. Tunnustatko, tunnustatko heti, että
piileskelit tuolla pensaissa äsken, kun ne kiven alle kätkin, vai
väitätkö--
HOPPULAINEN. Oma suu tikanpojan surma. Kuulitteko, isäntä, kuinka hän
sanoi: »äsken kun ne kiven alle kätkin».
PELTOLA. Minä sen kuulin ja ihmettelen.
PENTTULA (erikseen). Kiusa ja kuolema, olenko järkeni menettänyt?
(Kirkkoon soitetaan. Kirkkoväkeä, Niilo, Loviisa y.m. tulee vasemmalta.
Kaikki pysähtyvät uteliaina.)
PELTOLA. Mutta sanos nyt sentään, Hoppulainen, oletko sinä todenperää
nähnyt niitä rahoja?
HOPPULAINEN. On niitä nähty, vaikkei ole syöty, sanoi hämäläinen
silakoita.
KIRKKOVÄKI. Mitä rahoja täällä kaivataan? Onko jotakin kadonnut?
HOPPULAINEN (hyppää kivelle). Kuulutus! Nyt taas on Hattulan pappilasta
kadonnut yksi mustanpruuna hevonen, täydessä raudassa, kellonrapa
kaulassa; joka tämän sanan veisi lukkarille taikka läänin kupparille,
hänen palkkansa pitää kunniallisesti maksettaman, annetaan tynnyri
tyhjää rukiita, kaksi markkaa olematonta rahaa, karpio kauran kuoria.
Navetsuu, sanon minä. (Alas kiveltä.)
PENTTULA (erikseen Hoppulaiselle). Sata markkaa sinulle annan,--saat
vaikka kaksikin, jos minulle ilmoitat, missä rahat ovat.