LOVIISA. Rukkaset sait, Niilo. Valitan suruasi! Varmaankin hän pitää
kaupungin sällit sinua parempana.
NIILO. Mutta minä pidän hänen teitä kaikkia parempana (menee oikeaan).
PELTOLA. Kas niin, nyt hän meni tiehensä. Mutta kyllä minä sen pojan
vielä opetan. (Menee kiivaasti Niilon jäljessä.)
VAPPU. Tuulemaan rupee.
KIRSTI. Nostaa pilveä. Katsokaa, kuinka mustana on taivas tuolla.
LIISA. Ja ukkonen jo kuuluu. Uh, nyt tulee aika myrsky. Lähdetään pois.
MATTI. Näetkös, tuolla tulee noita.
EERO. Mitähän Penttula yksinään metsässä kävelee näin myöhään?
KALLE. Ja rajuilman noustessa.
VAPPU. Hän varmaankin on noitumistoimissa.
LIISA. Hyi, juostaan pakoon.
HOPPULAINEN. No hei, mennään vaan. Ja Jumala palataksemme tuulen
kääntäköön, sanoi akka, kun vastatuuleen souti. (Menevät kaikki
vasempaan.)
PENTTULA (tulee oikealta). Niin nuo houkkiot tuolla lentävät kuin
päättömät kanat. Pakenivatko he myrskyilmaa vaiko minua?
LOVIISA (palajaa). Minä tahtoisin teitä tavata, Penttula. Missä ja
milloin siihen olisi tilaisuutta?
PENTTULA. Puoliyön aikaan, kalmiston kohdalla.
LOVIISA. Kalmiston--? Minä--tulen.
PENTTULA. Painakaa mieleenne: puoliyön aikaan.
LOVIISA. Minä muistan,--puoliyön aikaan.
PENTTULA. Kalmiston kohdalla!