Takaisin!
Roope (näyttämön ulkopuolella).
Ei, vaan eteenpäin!
Siniparta (samoin).
Sellainen mieron kulkuri?
Roope.
Ei, mutta jalo ritari!
(Anna tulee parvekkeelta. Hän ja Rosa seuraavat näyttämön
ulkopuolella tapahtuvaa taistelua levottomin elein, rientäen
milloin ovelle, milloin taasen takaisin.)
Siniparta.
Sä poika maitopartainen,
lyön sun kuin heinän helpehen!
Roope.
Näin poika maitoparta lyö...
sun nielköön tuonen ikiyö!
(Kuuluu raskas kaatuminen.)
Siniparta.
Voi, lempo... kaikki hukassa!
Roope.
Niin surmasi sait minulta! —
Käy, veli, luokse renkien!
(Kuuluu haarniskoidun miehen askeleet. Roope astuu sisään
peräovesta.)
Käyn voittajana sisällen.
Anna.
Pelastit meidät hädästä.
Roope.
Hän tahtoi teidän henkeä!
Anna (Rosalle, joka on vaipunut sohvalle).
On, sisko, vaara ohitse.
Rosa (nousee pystyyn).
Ah, vapahatko olemme?
Roope.
Oi, sisko, ollos pelvoton,
jo kuollut Siniparta on!
Sä, siskoseni, linnan saat,
molemmat siksi iloitkaat!
Rosa.
Oi, veljet, tänne jääkäätte,
hartaasti pyydän, tehkää se!
Te korjasitte kalliisti
mun tuhman hairahdukseni.
Roope.
Mä äidin tänne noudan vaan,
niin täydelliseks ilon saan.
Anna.
Niin, riennä! Hän on iloinen!
Rosa.
Ah, niin!
Roope (rientää ulos),
Mä riennän lentäen!
Rosa.
Vikani oli turhamaisuus
ja sitten turha uteliaisuus.
Mä muistan aina päivän tän
ja kestämäni kärsinnän,
ja tahdon elää elämäin
kurjuutta muiden lievittäin.
Mun kohtaloni opettaa,
millaista turhuus aikaan saa!
(Esirippu.)