Aamuaurinko pilkisti jo Moran huoneeseen, kun hän avasi silmänsä ja
heräsi samassa täyteen tajuntaan, kuten syvän ja unettoman levon
jälkeen tapahtuu.
Ja samalla kun hän heräsi, kuuli hän sydämensä kuiskaavan: "Meidän
hääpäivämme. Tänä päivänä minä annan itseni Hugh'lle! Tämä päivä vie
minut kotiin".
Hän ojentausi täyteen pituuteensa vuoteellaan, kädet ristissä
rinnallaan, ja antoi suloisen lemmenaallon huuhtoa ylitsensä, kiireestä
kantapäähän saakka.
Ulkona maailma kylpi päivänpaisteessa; hänen omassa sydämessään säteili
tämä uusi lemmen täyttymys.
Hän lepäsi aivan hiljaa ja antoi sen peittää koko olentonsa.
Kymmenen päivää sitten pyhä Neitsyt oli antanut hänet Hugh'lle.
Kahdeksan päivää sitten oli piispa kirkon nimessä tehnyt saman.
Mutta tänään oli hän itse antava itsensä rakastajalleen.
Tämä oli hänen oikea hääpäivänsä. Tätä oli Hugh odottanut. Ja hänen
ritarillisen kärsivällisyytensä palkkana oli oleva, että Mora omasta
vapaasta tahdostaan lausuisi: "Hugh, mieheni, vie minut kotiisi!"
Mora hymyili muistaessaan, kuinka hän ratsastaessaan ulos Warwickin
kaupungin portista oli itsekseen suunnitellut, että kunhan hän
onnellisesti pääsee omaan linnaansa, hän jää sinne päiväkausiksi,
viikoiksi, ehkäpä kuukausiksikin!
Hän ojensi käsivarret levälleen, sitten heilautti hän ne päänsä päälle.
"Vie minut kotiin", kuiskasi hän. "Hugh, mieheni, vie minut kotiin."
Alhaalla olevasta pensaasta kuului rastaan liverrys:
"Tee se nyt! Tee se nyt! Tee se nyt!" Hilpeästi naurahtaen hypähti Mora
vuoteestaan ja katsoi ulos kesän aurinkoiseen luontoon, jossa humisi
kuumeinen elämä, jossa kukat tuoksuivat ja lintujen liverrys kaikui.
"Mikä hääpäivän aamu!" huudahti hän. "Koko luonto huutaa minulle
'Herää! Nouse!' Ja minä olen unikeko! Nyt minun pitää kiiruusti
pukeutua mennäkseni etsimään ja tervehtimään rakastajaani!"
"Tee se nyt!" lauloi rastas.
* * * * *
Raikkaana ja tuoksuvana kuin aamu itse poistui Mora puoli tuntia
myöhemmin huoneestaan ja ohjasi askeleensa kohti isoja portaita.
Kuullessaan huutoa pihalta ja hevosten tömistelyä, pysähtyi hän
akkunaan ja katsahti alas.
Hämmästyksekseen näki hän ratsun selässä veli Philipin tutun hahmon
ynnä kolme muuta hevosmiestä, kaikki piispan väreissä, ja Martin
Goodfellow toi esiin Hugh'n mieliratsun, joka oli valmiiksi satuloitu.
Ylen hämmästyneenä astui Mora portaita alas ja ulos parvekkeelle, minne
hän oli käskenyt valmistaa murkinan.
Parvekkeelta katsahti hän pitosaliin ja tuli yhä enemmän ymmälleen,
sillä siellä asteli edestakaisin Hugh d'Argent, kannukset jalassa ja
matkavalmiina. Kahden käännöksen ajan Mora katseli häntä, huomasi hänen
rypistyneet kulmansa ja hänen esiinpistävän leukansa ankaran ilmeen.
Mutta sitten, kolmatta kertaa kääntyessään, kohotti Hugh katseensa ja
näki Moran ulkona päivänpaisteessa -- ihastuttava näky, joka sai miehen
sydämen kiivaasti sykkimään.
Hugh pysähdytti ripeät askeleensa ja seisoi kuin paikalleen
juurtuneena, tekemättä yhtäkään liikettä Moraa kohti.
Hetkisen Mora epäröi. "Tee se nyt!" lauloi rastas.