Hänen äänensä tukahdutettu kammo tunkeutui jäätävänä sen naisen
sieluun, jota hän puhutteli. Tämä oli lopultakin saanut hänet
ymmärtämään.
"Minun on toimitettava sinut täältä kenenkään näkemättä," sanoi
prioritar "En uskalla päästää sinua ulos luostarin portista. Pahoin
pelkään, että sinun on palattava samaa tietä, jota tulitkin; et
myöskään voi lähteä yksin. Meillä on avain avataksemme oven, joka
johtaa meidän käytävästämme tuomiokirkon kryptaan. Minä lähetän nyt
kaikki nunnat refektorioon. Sitten minun on itse saatettava sinut
kryptaan."
"Enkö voi lähteä yksin", tiedusti ritari jyrkästi, "ja palauttaa
avainta sanansaattajan kera?"
"Et", vastasi prioritar, "en uskalla panna mitään alttiiksi. Huhut
ovat niin kerkeät leviämään. Huomenna tämän omituisen hetken on oltava
unelma, jota ainoastaan me kaksi uneksimme. Sillä välin kuin käyn
järjestämässä tien turvalliseksi, pue sinä taasen yllesi kaapu ja
hilkka. Kun palaan ja viittaan, niin seuraa minua hiljaa."
Prioritar astui ulos sulkien oven jälkeensä.