Ne nahkajussit! Ne uuden uutukaiset, nuoret isänmaan palvelijat! Ne,
jotka tulevat sieltä kaukaa sydänmaiden korvista, jossa ovat ikänsä
eläneet nokisen kurkihirren alla näkemättä koskaan juuri muuta kuin
kotoisen kylänsä ja kuulematta koskaan muuta opetusta kuin pappinsa
nuotinomaiset saarnat kylmässä kirkossa tai kyläkinkereillä.
Kuinka minä heidän tilaansa säälien muistelen! Heitä kun niin paljon
alussa pilkataan ja nauretaan kasarmilla, he kun aina ovat vanhempien
sotilasten silmätikkuna.
Sillä mitäs he osaavat tullessaan, kun eivät ole moiseen komentoon ja
moisiin komplimangeihin ensinkään tottuneet! He katsoa töllistelevät
suu auki kaikkia kuin lehmä uutta konttia, he kävellä rehmivät
väärin säärin, kädet syvällä housujensa taskuissa tahi kömpelöinä,
ryhdittöminä sivulla, ja kämärä piipun nysä hampaissa he syljeksivät
pitkin laattioita. He ovat kaikin puolin tottumattomia ja nahkajussin
nimellä heitä sentähden usein puhutellaankin. Se pistää kyllä
ylpeämmille vihaksi, mutta minkä he sille voivat. Heidän täytyy
nöyrinä tottua "vanhain ryssäin" pilantekoon ja odottaa kunnes hekin
pääsevät siihen asemaan että voivat vuorostaan naurahdella uusille
tulokkaille, -- nahkapojille.
Heitä seisotetaan rivissä, heitä tutkistellaan, tarkastellaan ja
heille annetaan ensimmäiset ohjeet.
-- Nenät pystyyn pojat! komentaa kapteenimme, kun hän ensi kertaa
saapuu nuoria miehiä katsomaan.
-- Seisokaa suorina!
-- Vatsa sisään... sisään, sisään!
Ja katsokaa reippaasti silmiin! -- Kuuletteko? -- reippaammasti!
Sotamies ei saa olla ujo! -- nooh! Kas noin!
Sotamies ei saa olla nolo! -- Sotamies ei saa olla arka!
Hän kulkee pitkin riviä korjaten asentoja. Keltä hän vääntää nenän
pystympään, ketä ottaa leuvan alta, ketä päähän taputtaa, sanoen
jotain mielestään hyvin sattuvaa, mutta jolle harva uskaltaa nauraa.
Kankeat ovat nuot autioiden seutujen pirteissä patvineet vartalot,
pää ei ota hevillä taipuakseen, niska ei hevillä sujuakseen eikä
käsivarret ojentuakseen tässä oudossa ja merkillisessä leikissä.
Siinä he seisovat alakuloisina, muutamat aivan säikähtyneen
näköisinä, kuunnellen kummissaan kapteenin opetustapaa. Ja kaukana on
leikki heidän synkenneestä mielestään, ja aatos se harhailee, kuka
sen tietää missä, -- kentiesi kaikkialla muualla, vaan ei kasarmin
piirissä. -- Mutta vanhat miehet ne vetävät suutansa säälimättömään
hymyyn eikä monikaan muista, miltä se hänestä silloin tuntui, kun hän
itsekkin oli nahkapoika.
Vaan huomattuaan että nuoret miehet ovat kovin totisina,
pistää kapteenin päähän lopettaa harjoitus tanssilla. -- Kuka
on soittoniekka? Hah? Noo! Ahaa... no menkää joutuin! -- Yksi
nahkajusseista käypi kapteenin käskystä noutamassa viulunsa, ja kohta
raikuvat tanssin sävelet tuossa äsken niin ikävälle tuntuneessa
huoneessa.
-- Sepäs vasta kapteenia! suhahtaa joku keikarimaisempi rekryyti
toisen korvaan.
-- Tanssimaan, tanssimaan! -- toimittaa päällikkö aivan kiihkoissaan
niskasta työntäen nuoria sotilaita keskemmä laattiaa. Syntyy aika,
melu ja hälinä, kun miesjoukko tanssia jyskyttelee ympäri käytävää
niin että jymähtelee tervattu laattia.
Hän taitaakin olla hyvä mies tuo päällikkömme, miettii jo moni.
Ainakin on hän nyt hyvin armollisella tuulella! Väheksyen musiikkia
toimittaa hän lisäksi vielä yhden viuluniekan, yhden hanurinsoittajan
ja triangelin kilkuttajan. Itse tarttuu hän kahteen rautaiseen
voimistelusauvaan kolistellen niitä rajusti yhteen. -- Se on
sotilasmusiikkia ja siinä on jyryä ja tahtia. -- Kyllä se äijä osaa,
tuumitaan sitten miesjoukossa, kun kapteeni on poistunut.
Ja nuot tuonoin niin nolot nuoret miehetkin jo vetävät suutansa
vapaampaan hymyyn. Ja iltahuudon jälkeen menevät he melkein ilomielin
levolle ja näkevät parempaa untakin.