-- Anna Tuira oli ennen kaunis ihminen. Mutta nyt! Niin synti
rumentaa...
Näin puhui Aarne-pastori nuorelle naiselle, joka mielenliikutuksesta
värisi hänen edessään.
Annan huulet olivat vaalenneet. Ennen ne olivat viettelevän tuoreet.
Poissa oli ruskeista silmistä kiiltävä kalvo ja hoidotta hiuskiehkurat
ohimoilla olivat.
Pastori tarkasteli edelleen Annaa ja puhui:
-- Annan entinen somuus on hävinnyt. Ja kaiketi ainiaaksi.
Anna Tuira ei oikein tiennyt, mihin silmänsä pani. Sillä pastorin
nuorilla kauneilla kasvoilla syyttävä oli ilme. Entäs sitte tuo hurskas
musta puku. Se suoraan tuomitsi hänet.
Pastori kun huomasi Annan hermostuneen aseman, alkoi pyyhkiä rillejään,
kultasankarillejään, ne kun ulkoilmasta tultua hiostuivat.
-- Mutta kuka on lapsen isä? kysyi pastori terävästi.
Anna vavahti. Ei vastannut.
-- Anna sanoo sen minulle suoraan, niin että saan häntä puhutella tässä
vakavassa asiassa.
Annan huulet olivat suletut. Mutta verinen loimo hohti kasvoilla.
-- En voi ottaa sinua kirkkoon, ellet sitä ilmoita.
Kova hermostus repi Annan ruumista. Hyvin hiljaan hän vastasi:
-- Se on Bergin nuori herra. Mutta minun on oma syyni. Miksi minä
uskalsin rakastaa häntä...?
-- Hm. Vai niin. Vai se...
Pastori lopetti puheensa kesken. Lapsi kastettiin. Äiti otettiin
kirkkoon. Pojan nimeksi pantiin Akilles. Kummeina olivat talon isäntä
ja emäntä.
Kaikki meni säännöllisesti. Pastori lähti hyvin mietteissään pois.
Tämä tapahtui muutamana talvi-iltapäivänä muutamassa pienessä kamarissa
laitakaupungilla. Nainen, jonka luona sielunpaimen vieraili, oli
kaupungin toisen miljoneerin, konsuli Bergin, sisäkkö. Ja tässä hän nyt
asui vuokralaisena.
Kun oli jo pimeä, tuli outo mies Annan luo. Se toi hänelle suuren
pussin makeisia ja kirjeen. Anna hämmästyi. Mutta mies ääneti poistui.
Sellainen outo, mykkä mies!
Mutta miehen kävely kummasti muistutti Bergin renki-Mattia. Oliko hän
se? Oliko hän tuntemattomaksi pukeutunut ja vain tekeytyi oudoksi?
Anna luki kirjeen. Siinä herra Lennart Berg "rukoili" Annaa, ettei Anna
ilmoittaisi mammalle -- konsulinnalle --, että hän on Annan lapsen isä.
Lohdutukseksi lähetti hän Annalle makeisia.
Aarne-pastori oli kirjoittanut Lennart-herralle nuhdekirjeen, sillä he
olivat entiset koulutoverit.
Siitä oli seurauksena, että Anna sai makeisia.
-- Voi miten lapsellinen hän vielä on!
Kuitenkin tuli Anna pahalle mielelle. Hän viskasi kirjeen uuniin. Ja
itki katkerasti.